– Seppäset lahjoitusmaatalonpoikina –
Suuri Pohjansota ja sen päättyminen Uudenkaupungin rauhaan siirsi Ruotsin ja Venäjän välisen rajan osapuilleen nykyiselle linjalle. Tuo sota, jota myös Isoksi Vihaksi kutsutaan aiheutti paljon kärsimystä maassa ja irroitti sadaksi vuodeksi Karjalan ja sen mukana Kannaksen muusta Suomesta. Sodan seurauksena suuri osa Karjalan itsenäisistä talonpojista menetti vuosisataiset oikeutensa maaomaisuutensa ja pitkälti myös vapautensa. Näin kävi myös Myhkyrilän Seppäsille, jotka joutuivat vuokraviljelijöinä eli lampuoteina asumaan ja viljelemään todistettavasti ainakin yli 200 vuotta hallitsemaansa maata.
Sukumme maat Pietari Suuri lahjoitti laajaan alueeseen kuuluvana osana venäläiselle everstillle Grigori Petrovitš Tšernysheville. Tästä lahjoituksesta muodostettiin ns. Pällilän hovitila ja se oli ensimmäinen lahjoitusmaa Viipurin läänissä. Lahjoitus tapahtui sotatilan vielä kestäessä, 27. heinäkuuta 1710. Uudenkaupungin rauhahan solmittiin vasta vuonna 1721. Lahjoituskirjassa todetaan lahjaan sisältyvän kyseisen maa-alueen kaikki asutut kylät myös autiokylät, pellot, niittyt ja metsät.
Tšernyshevin lahja käsitti 53 kylää Muolaan pitäjästä ja 39 kylää Valkjärveltä. Tällä alueella oli tuolloin 92 taloa, joiden verotusoikeus siirtyi Tšernysheville lahjan mukana. Tsaarin lahja käsitti liki puolet läntisestä Muolaasta. Punnusjärven eteläpuolella oleva Myhkyrilä oli yksi noista 53:sta Muolaan kylästä, kuten sen naapurikylät Himala, Oravala ja Saavola.
Pällilän kartano oli jo Ruotsin vallan aikana ollut lahjoitustila, jonka kuningas oli lahjoittanut vuonna 1616 ratsumestari Lindeved Klausinpoika Hästeskolle. Pietari Suuren lahjoituksen muodostama Päliilän hovikartano oli suurin Muolaan lahjoitusmaakartanoista. Tämän kokonaisuuden hallinnollisena keskus sijaitsi ensi alkuun Punnusniemessä Punnusjärven rannalla. Tsernysevit siirsivät sen joskus 1760-luvun paikkeilla Pällilään Äkäpää-nimiselle tilalle Yskjärven rannalle. Sata vuotta myöhemmin Pällilän hoviin kuului 498 tilaa, joilla oli yhteensä 3000 lampuotia eli vuokraviljelijää.
Pällilän hovi oli poikkeuksellinen siinä mielessä, että se säilyi Tsenyshevien suvulla yli 160 vuotta. Tosin loppuaikoina osia jo menettäneenä ja vuoden 1842 jälkeen Tsernyshevin naispuolisen haaran kautta Galitzinin ruhtinassuvulle siirtyneenä. Siten Pällilä oli Kannaksen pisimpään samalla suvulla säilynyt lahjoitusmaa.
Pällilän lahjoitusmaahan kuului autioituneita kyliä pohjoisemmasta Muolaasta. Näihin kyliin, Parkkilaan, Kyyrölään, Sudenojaan ja Kangaspeltoon donetaari Grigori Tšernyshev tuotti 200 maaorjaa Venäjältä Jaroslavin ja Kostroman alueilta. Tuolla seudulla Tsernysheveillä oli hyvin laajoja omistuksia, omistajilleen taloudellisesti paljon Pälliää tärkeämpiä.
Pällilän hovin päärakennuksen kerrotaan rakennetun Kannaksen punahongista, jotka oli kaadettu Hotakan kylän metsistä. Päärakennuksen molemmin puolin sijaitsivat kaksikerroksiset huvilat. Niiden kellarit toimivat hovikartanon ruokavarastoina. Pihapiirissä sijaisti suurikokoinen navetta ja laaja kasvitarha. Maantien toisella puolella oli kookas riihi, tuulimylly ja muita talousrakennuksia. Kartanon tuulimyllyn kivisen alusrakennelman sanottiin olleen neljä metriä korkea. Hovikartanon omassa hallinnassa olleita maa-alueita nimitettiin hovilaksi. 1800-luvun puolivälissä hovilaan kuuluivat Pihkala, Orola ja Jääskelä. Hovi viljeli itsenäisesti myös lahjoitusmaan autiotiloja, jotka olivat jääneet isäntäväkeä paitsi Ison vihan melskeissä.
Hovin vuokraviljelijöiden, ”lampuotien”, noiden entisten tilanomistajien, oli suoritettava hoville sekä rahaveroa, että taksvärkkiä korvikkeena oikeudesta asua ja viljellä tilaa. Taksvärkki oli työtä, jota tehtiin ”jalka-ja hevospäivinä” Tätä taksvärkkiä kutsuttiin Kannaksella ”ropotiksi”. Termi on väännös venäjän kielen työ-sanasta. Näiden velvollisuuksien lisäksi lampuotien oli kuljetettava rahtia Pietariin. Työsuoritusten määrä riippui lampuodilla viljellyssä olevan peltopinta-alan suuruudesta ja samaan talouteen kuuluvien täysikasvuisten henkilöiden lukumäärästä. Samaan talouteen kuului yleensä useita perheitä, kuten Myhkyrilän Seppäsiä koskenut sukututkimus on osoittanut meidän sukumme kohdalla. Myös muut tekijät saattoivat vaikuttaa lampuotien vastikkeiden suuruuteen. Hovilan lähellä asuville määrättiin ylensä enemmän päivätöitä. Myös lampuodin havaittu vaurastuminen lisäsi veroja jne.
Hovin vuokraviljelijät, lampuodit, olivat isäntiensä puhtaan mielivallan alaisia, koska häätöuhka oli se ruoska, jolla lampuoteja kiristettiin ja pidettiin kurissa. Merkittävää kuitenkin oli se, että Venäjään liitetyn Kannaksen alueella olivat Ruotsin vanhat lait voimassa. Se esti hovitilojen lampuotien vajoamasta venäläisten maaorjien asemaan ja auttoi heitä muutenkin puolustamaan itseään donetaarien ja etenkin heidän voutien mielivaltaa vastaan.