Aikoinaan muinoisen oululaisen opiskelukaverini, Toivo Kannisen usein viljelemä slogan kuului, että ”työväenliikkeessä ei menesty, ellei kättele”.  Liekö niin, ettei Topi kätellyt riittävästi, koska mitään suurempaa poliittista kannusta hän ei saanut, omaisuutta kylläkin.  Sen alkuperää on muistaakseni selvitelty sittemmin oikeudessakin.  Tuo Topin lausahdus muistui mieleen, kun eräästä grillimakkaran jakelusta kimmokkeen saaneena päätin tutustua tarkemmin Arkadianmäelle tarjolla olevien pyrkyreiden materiaaliin.  Oman sielunrauhan vuoksi se oli huono idea. Tein kuitenkin sen huomion, kuinka monen ehdokkaan mielestä vaaleissa ei pärjää, jollei hymyile.  Ja onhan sitä sitten hymyilty oikein urakalla. Tuo oppi on muuten saatu Atlantin takaa, josta meille on pieraistu monia muutakin tyhmiä ideoita ja ehdotuksia, joista ei ole voinut kieltäytyä.

Hymyily on upea asia, jos se on luonnollista.  Ei siis sellaista pakkopullaaja vahamaista, joka on tyypillistä  jenkeille.  Sen yhden, kalkkiutuneen version voi nähdä erään Valkoisen talon puistossa sisäänpääsyä etsivän seniilin naamataulusta.  Meillä Suomessa hymyilyn pakko on uusi ilmiö. Aina siihen ei silti kannattaisi turvautua ellei ole löydy kykyä spontaaniin hymyilyyn. Hymyily on näet muutakin kuin suun ylös vääntämistä. Aito hymy lähtee silmistä, noista sielun peileiksi kutsutuista elimistä. Käytettävissä olevia lehtiä selaamalla tulin nopeasti tulokseen, ettei kokoomusehdokkaiden Arto Satosen ja Jari Kinnusen eikä sen puoleen demarien Lauri Lylyn olisi kannattanut valita juuri sitä hymyilevää otosta useiden tarjokkaiden joukosta, joihin nyt tiedotusvälineissä törmää.  Herrat hymyilevät, kuin se kuuluisa autokauppias Rehti-Reiska.  Kaveri, jonka nähdessään syntyy varmasti kysymys: ”Ostaisitko tältä mieheltä käytetyn auton?”   Juu, en ostaisi.                                                                     

Käydessäni eilen tiistaina kaupassa Hervannan Duon S-Marketissa, totesin taas koittaneen ajan, jolloin kansamme parhaat tyttäret ja pojat astuvat estradille tarjoutuakseen Suomi-neidon (huom. ei enää neitsyt) palvelukseen lajitoveriensa onnellisuuden, oman varallisuutensa ynnä julkisuudenkipeyden kohentamiseksi.  Duoa vastapäätä oli yksi Pirkanmaan parhaista pojista, (omasta mielestään) kaukomaalailija ja varakansanedustaja Kauko Turunen laittanut pystyyn grillimakkarajakelun. 

Katselin grillimakkaraa kuolaavaa porukkaa ja ajattelin, kuinka Turusen Kake, tuo kristitty mies, olikaan tehnyt otollisen teon Herralle ja hyvän palveluksen lähimmäisilleen tällä kyrsätarjoilullaan.  Siinä sitä odottivat vuoroaan enimmäkseen yhteiskuntamme vähäväkisimmät – pienituloiset, eläkeläiset, työttömät – tai sorretut ja solvatut, käyttääksemme Fjodor Dostojevskin sanontaa.  Ajattelin, että tässäpä vasta mainio mies varsinainen vara-Jeesus.  Mies joka ruokkii Pirkanmaalla viidellä tuhannella grillimakkaralla yhtä monta nälkäistä suuta!  Palatessani kaupasta kuulin näet kahden laitapuolen taivaltajan keskustelusta osan.  Siinä pahoiteltiin, että santsata ei saa.

Nyt, kun olen tutustunut Hervannassa jaettuihin ilmaislehtiin, olen joutunut pyörtämään jalot ja hurskaat ajatukset tästä Kaukosta.  Mieleni tekee julistaa kaikille makkaransyöjille, että jos äänestätte Kaukoa, muistakaa toki kirjoittaa äänestyslippuun ”kiitos Kauko makkarasta”. Puolen sivun ilmoituksessaan Kauko paljastaa sanallisessa liirumlaarumissaan oman ketunhäntänsä.  Se on sama, mikä muilla Jeesuksella ratsastavilla farisealaisilla.  Talouspoliittinen linja on se, jota kokoomus ja persut ovat kiljuneet kuorossa kuoronjohtajiensa Orpon, Purran ja Essayahin suilla.  Se on linja, jossa köyhiä kurjistetaan ja kyykytetään. Eikä se siis missään nimessä lupaa hyvää noille sorretuilla ja solvatuille! Haluaisinkin kysyä Kauko-herralta, että makkarankyrsälläkö sinä köyhien asian kavallat?

Hervantalaisena perehdyin lähemmin Hervannan Sanomissa tänään 22.03. 2023 julkaistuihin vaalimainoksiin.  Lehden sivulla kolme visertelee Pauli Kiuru tuo Valkeakosken lahja Pirkanmaan kokoomukselle ja Suomen viimeisiä vetelevälle valtiopäiväporukalle.  Kaverin ansiot lienevät enemmän urheilullisia tuolta triathlonin saralta ja ajallisesti kaukaa.  Ilmoituskin kertoo karusti sen, ettei Paulilla näytä olevan mitään tähdellistä sanottavaa vaalikarjalle.  Ellei nyt sellaiseksi voida sanoa hänen ilmoitukseensa rivien väliin kätkeytyvää viestiä:  ”Valitkaa nyt mut uudelleen eduskuntaan.  Siellä on niin kiva olla ja saa vielä mukavaa liksaakin.”  Kuinka ollakaan, että mieleeni juolahti nyt jo edesmenneen hyvän toverin ja taitavan sanankäyttäjän, Erkki Raatikaisen, toteamus uinnin vaarallisuudesta.  ”Siinä voi mennä vettä korvaan”.  Huomautus liittyi muuten Paavo Lipposeen, tuohon kovaan uimariin.  Triathlonissa uintimatka on 3,8 kilometriä.  Niin pitkällä matkalla voi mennä useastikin vettä korvaan, jopa molempiin. 

Liike Nyt kertoo koko ehdokasskaalan esittelevässä reklaamissaan tärkeimmän asiansa:  ”Uskalla olla erilainen.”   Jengi on ottanut riskin ja uskaltanut.  Takana on näet luja luottamus itseensä ja kykyihin, joita heillä ei ole.  Mutta uskalluksesta pisteet porukalle.  Tätäkin sakkia katsellessa, joudun myöntämään olleeni väärässä ja muinoisen opiskelukaverini ja erinomaisen vaaliasiantuntijan Erkki ”Rölli” Gröndahlin olleen oikeassa. Toimivan demokratian kannalta Suomessakin tarvittaisiin todellinen äänikynnys.

Mutta eteenpäin Hervannan Sanomien selauksessa! Kas, siinähän persu ja nykyinen kansanedustaja Sami Savio toistaa papukaijan tavoin populistiporukkansa vaaliteemat, jotka ovat hämmästyttävän paljon samat kuin kokoomuksella.  Jäin ihmettelemään, kuinka onkaan oikeistoveljien kalavedet menneet sekaisin. Vaan on Sami-pojalla ansionsakin. Tai hyvä sparraaja. Häneltä puuttuu näet Purran ja monen muun ilmaa kevyemmän persun kärjistykset.  Jopa Savion hampaatkin pysyvät piilossa.

Persujen nykyinen kansanedustaja Veijo Niemi satsaa erikoisen paljon mainoksiin ja erityisesti suuriin.  Se kertoneen, kuinka tämän itseään ”korttelipoliisiksi ja katuhaukaksi” nimittävän ehdokkaan istumalihasten ympärillä on uudelleenvalinnan kyseenalaistava kylmä rinki.  Putoamisen pelko näkyy siinä, kuinka Niemi täyttää tilan pienellä tiheällä tekstillä Hervannan Sanomien puolen sivun kokoisessa mainoksessaan.  Jos oikein arvaan, ehdokas Niemi tuhlaa sanoja turhaan. Ei hänen potentiaalinen äänestäjäkuntansa vaivaudu jo heikon lukutaitonsa takia moiseen luku-urakkaan.   Säälittävää on myös epätoivoinen hehkutus hävittäjälentäjä Hasse Windillä ja sankarin nimmareillaan varustamasta elämänkerrasta.  Arvokas muistohan se toki on, mutta en ymmärrä, miten se pätevöittää Veijon valintaa eduskuntaan? Sen tuo miehen sanaripuli toki paljastaa, että Veijo-herrasta olisi ainesta, jopa persujakin äärioikeammalla olevan kuppikunnan ehdokkaaksi.

Kolme demarinaista lehden sivulla 11 eivät esittele valokuvissaan ikeneitään, josta heille lämmin kiitos. Saman kiitoksen voi antaa sivun alalaidassa ison mainoksen Oras Tynkkysellekin.  Hänen reklaaminsa on yksi lehden hillityimmistä ja parhaimmista.  Seuraavan sivun kristillinen fariseus Sari Tanus haastaa Tynkkystä oman mainoksensa visuaalisuudella.  Hänen hymynsä paljastaa kyllä rouvan hyvin hoidetun tai photosopatun purukaluston näyttävästi.  Hymy on kyllä lehden luontevin ja erinomainen kehys vitivalkoisille hampaille. 

Kyseisen sivun viidestä muusta mainoksesta on syytä mainita vain kokoomuksen Teemu Aaltosen reklaami sen tylyn, mutta sitäkin yrmeämmän valokuvan vuoksi.  Tämä mies ei hymyile!  Puhuuko ja pussaako, se jää salaiuudeksi mikä ei kyllä minua kiinnostakaan.  Tiedä sitten, paljastaako kuva Teemun aidon luonteen. Jos paljastaa, siitä pisteet hänelle. Kuvassaan mies on yhtä tuimailmeinen kuin teloituskomppanian komentaja.  Ihmetystä herättää mainoksen kursiivilla painettu sana ”Äänestäisin”.  Ilman asiayhteyttä ja irrallisena se jättää lukijan ihmettelemään tarkoittaako ehdokasta itseään vai onko se ihan yleinen huomautus.  Sanan konditionaalimuoto jättää myös lukijan odottamaan, millä ehdoilla tuon äänestämisen pitäisi tapahtua. 

Viereisellä sivulla kunta- ja aluepolitiikoksi itsensä tituleeraava insinööri antaa jonkinlaisen vihjeen tai lupauksen Suomen pelastamisesta.  Koska kyseessä on äärioikeistoa edustava persu, ruokoilen, että Herra varjelisi Suomen kansaa siltä pelastusoperaatiolta. 

Sivulla 14 Suomen työväenluokan tietoinen etujoukko esittelee itsensä yhteismainoksessaan.  SKP:llä on peräti yhdeksän ehdokasta joista viisi naista ja neljä miestä.  Ehdokkaiden määrä ja laatu kertoneen, ettei leniniläisen nomenklatuuran toteuttavaa vallankumousta ole ihan lähiaikoina odotettavissa.  Kuvien laatuun ei ole turhaa panostusta laitettu.  Taso on kuin Poliisisanomisen etsintäkuulutuksissa.  Kahdella piirroksella on mainosta pyritty elävöittämään, mikä ei olekaan huono idea.  Valitettavasti taso olisi voinut olla parempi.  Pienemmän kuvan aihe jää minunkaltaiselta tyhmältä vanhukselta ymmärtämättä.  Lähinnä oletin kuvassa istuvan henkilön pitävän käsissään muinoisen Pennant-merkkisen suurennuskoneeni yläosaa. Saman sivun alaosassa on Ilmari Nurmisen puolensivun ilmoitus, jossa ”Meidän Jalmari” kertoo olevansa ihmisten puolella.  Sanontahan on kaunis, mutta jää roikkumaan yleisyytensä vuoksi ilmaan. Niinpä on esitettävä täsmentäviä kysymyksiä keiden kaikken. Köyhien vai rikkaiden?  Naisten vai miesten?  Kaupunkilaisten vai maalaisten? Listaa voisi jatkaa pitkällekin.  Kaikkien puolella politiikassa ei voi olla muualla kuin diktatuurisissa järjestelmissä ja niissä juuri ei olla kuin oman edun ja pienen eliitin puolella.   Jalmari suoltaa siis  puhdasta sanahelinää.  Pahin hänen reklaaminsa heikkous on kuitenkin veijoniemimäinen perusmoka, jossa viestin ytimekkyys tuhotaan pitkällä sanapuurolla.   Varmaan lukijoitakin sille sanomalle löytyy, mutta se tapahtuu kyllä ”kustannustehokkuuden” kustannuksella.  Lehtimainoksilla tavoitellaan tulosta eli tehdään propagandaa manipuloitaville lajitovereille.  Se taas on oma taiteen lajinsa. Jos sitä ei taida, on vaara jäädä katselemaan eduskuntataloa Mannerheimintieltä.

Lehden viimeiset mainokset ovat sivulla 15, jossa koko sivua hallitsee ”väki voimakas” kahden puolueen kookkailla, puolen sivun ilmoituksilla.  Vasemmistoliiton mainoksessa ensimmäisenä ihmettelin reklaamin värivalintaa.  Muistan mainosopintunneilla aikoinaan todetun tuon punasinisen väriyhdistelmän olevan ristiriitaisen ja ei suositeltavan.  Punainen on sen mukaan lämmin ja sininen kylmä väri.  Sittemmin luin psykologisen tulkinnan tästä väriyhdistelmästä ja siinä annettiin ymmärtää värivalinnan kertovan jotakin, joka jääköön nyt sanomatta.  Saattaahan olla, etteivät nuo tulkinnat ole enää muodissa tai oikeita.  Mitään erikoisen oivaltavaa tässäkään vassarien ehdokkaiden yhdistelmässä ei kuitenkaan ole. 

Vassarien päiden alla olevat demareiden päät ovat siedettävämpää katsottavaa.  Ei suinkaan naamojen perusteella, vaan sen vuoksi, että niitä on vähemmän ja ovat suuremman kokonsa vuoksi miellyttävämpiä katsoa.  Demarit ovat toteuttaneet tätä suurten mainosten pilkkomista pienemmiksi jo aiemmissa vaaleissa.   Miettimään jää, mikä on kunkin ryhmän valintaperuste.  No, tässä ryhmässä Mahmoud Machaal  on reklaamin katseenvangitsija hattunsa vuoksi.   Syvälle korville vedettynä se kutittaa toki nauruhermojakin.  Hänen hattunsa voi viehättää monia ja olla miehen oma tavaramerkki. Mutta itse jään ihmettelemään sitä, koska vieläkään en ole tottunut siihen yleistyvään käytäntöön, että miehet pitävät päähinettä sisällä.   Ehkä kuva onkin otettu ulkona eikä studiossa?

Hervannan ilmaisjakelujen joukossa oli demarien Pia Viitasen oma mainoslehti ”Hervanta huomenna”.  Siitä on syytä antaa tunnustusta sen tekijöille.  Esite on virkistävä poikkeus itsekehun ja poliittisen uhon peruskaavasta.  Siinä taitavasti sanoin ja kuvin laitetaan ”ulkopuoliset” kehumaan ehdokasta sen sijaan, että tämä itse kehuisi itseään.  Toki on sanottava, ettei kehujissa mistään ulkopuolisista ei ole kyse.  Tukijoita ja kannattajia he ovat.  Idea on kuitenkin hyvä ja harvoin meillä käytetty.  Kuka sitten lieneekin ehdotuksen esittänyt, se ollut taitava veto. 

Reino Seppänen