Tapasin juuri äsken erään lukeva ystäväni. Hän paheksui, kuinka suuripiirteisesti suhtaudutaan mediassa levitettävien tietojen todenperäisyyteen. No, siihen ei ollut vastaansanomista. Lukeva ystäväni täsmensi närkästyksensä syyn. Hän oli netissä, ties missä siellä, en tullut asiaa kysyneeksi, törmännyt väitteeseen, että kirjailija Anni Swan olisi syntynyt nyt puheena olleena päivänä 149 vuotta sitten. En osannut ottaa asiaan kantaa puoleen enkä toiseen. Arvelin kuitenkin ystäväni olevan oikeassa, koska satuihmisenä (en toki väitä, että ihan satuilijana) hän on ainakin tässä asiassa parempi tiedonlähde kuin minä.
Sen verran asia kuitenkin minua kiinnosti, koska muistan oikein hyvin itsekin lukeneeni Anni Swanin kirjoja. Tosin aikaa niiden lukemisesta on kulunut jotakuinkin 60 vuotta. Niinpä kertailin mielessäni noita kirjaoja. Muistin hyvin ”Ollin oppivuodet”, ”Tottisalmen perillisen” ja ”Iris rukan”. Kaksi ensimmäistä tulin lukeneeksi vähintään kahteen kertaan, koska Leppälän kansakoulun kirjasto oli pieni ja sen valikoima tuli luettua varmaankin noin kolmessa neljässä vuodessa ja uusia kirjoja tuli ilmeisen niukan budjetin vuoksi vähän. Jo siihenkin aikaan viisaat maalaisfyyrerit tiesivät, että kulttuuri on luksusta ja sitä pitää antaman kansalle niukasti, etenkin lapsille.
Olin kuitenkin varma, että koulukirjaston koivuisen kaapin valikoima sisälsi vielä useaampia Swanin kirjoja. Niinpä menin nettiin ja tarkistin asian. Ja eipä tuo rappeutuvan muistini aavistukset aivan väärässä olleet. Tunnistin ”Pikkumiehiä” ja etenkin kirjan ”Pikkupappilassa”, koska siitä tuli minulle viimeinen niitti Anni Swanin tuotannon kuluttamisessa. Varmasti olen lukenut hänen satujaankin, mutta niiden luettelemiseen en ryhdy, koska en voi luottaa varmuudella muistiini. Tiedän toki lukeneeni Lewis Carrollin ”Liisan seikkailut ihmemaailmassa”, jonka hän suomensi yhteistyössä tuolloisen sulhasensa Otto Mannisen kanssa. Swan käänsi myös paljon muuta eli oli monipuolinen lahjakkuus.
Anni Swaniin lähemmin perehtyminen oli perin mielenkiintoinen retki suomalaisen sivistyksen lähihistoriaan. Erinäisten vaiheiden jälkeen kävi ilmi, että Annin syntymäpäivä oli todellakin tammikuun neljäs. Vuosi oli 1875. Ensimmäinen tieto oli Wikipediasta, mutta tietoisena tuon lähteen kyseenalaisuudesta, yritin tarkistaa asian tietosanakirjoista. ”Otavan Suuri Tietosanakirja” antoi Anni Swanin viittauksen hänen mieheensä professori ja runoilija Otto Manniseen. Olin hyvin hämmästynyt, kuinka 1960-luvulla tietosanakirjaa kasattiin näin patriarkaalisin periaattein! Kun katsoin ”Otavan Pientä Tietosanakirjaa” vuodelta 1926, totesin mallin otetun sieltä. Vasta ”Tiedon värikäs maailma” -tietosanakirja suvaitsi kertoa Anni Swanista hänen omilla ansioillaan eikä suinkaan miehensä vaimona. Kymmenessä vuodessa oli siis tapahtunut jotain edistystä!
Eläköön painetut tietosanakirjat! Vaikka juuri etsimääni tietoa sieltä ei löytynytkään, siis tarkkaa päivää Annin syntymästä, pääsin kurkistamaan siihen menneeseen epädemokraattiseen yhteiskuntaan, jota monet pölkkypäät kaipailevat takaisin. Tieto on siis monisyistä ja vaatii useimmiten tulkintaa. Olen saanut muutaman kehotuksen hävittää nuo tietosanakirjani tarpeettomina. Olen kuitenkin tarmokkaasti torjunut hyökkäilyt onnistuneesti. Myös sellaiset, jotka ovat tulleet Hänen Korkeajalosukuisuutensa suunnalta. Eniten hyötyä ja iloa on ehkä tuonut tuo Otavan Pieni Tietosanakirja ja juuri vanhuutensa vuoksi. Samasta syystä tietokoneeltani löytyy linkki yhteen vanhaan ruotsalaiseen tietosanakirjaan.
Annin ja hänen taustaansa tutustuessani törmäsin toiseen, jo muistista pudonneeseen persoonaan, Annin ja Oton poikaan Antero Manniseen. Hänet minä muistan lapsuuteni ja nuoruuteni yleisradion tietovisan Viisaiden kerhon Herra X:nä. Herra X oli suurin suosikkini ohjelmaa kuunnellessani. Sekin selvisi, että Antero Mannisen poika on historiantutkija Ohto Manninen. Hänet minä jätän tällä kertaa kommentoimatta.
