Minulla ei ole pitkään aikaan ollut niin hauskaa kuin katsellessani eilen ja tänään (08.-09. huhtikuuta 2024) Björn Wahlroosin puhetta ja videopätkää Iltalehden nettisivuilla. Juttu oli Lauri Nurmen toimittama. On sanottava suoraan, että harvoin näkee kenenkään julkisuuden ”arvohenkilön” syyllistyvän johonkin vastaavaan, oman luonteensa irvokkaaseen paljastamiseen räävittömän itsekehun säestyksellä. Itsekehun, jota voi jopa sanallisena masturbointinakin pitää. Noista tuokioista tuli perin nostalginen olo, koska vastaavaa, vankasti omnipotenssin harhassa tapahtuvaa itsekehuista uhoamista tuli kohdattua riittävästi aikoinaan asiakastyössä.
Björn Wahlroos oli rahdattu Ruotsista, Ranskasta tai mistä nyt sitten lienee ollutkaan, tänne synnyinmaansa suurkeinottelijoiden eräänlaiseksi ideologiseksi Marshall-avuksi. Hänen tulons oli tilaus, jonka takana lienee Suomen rikkain promille ja kyseiseen kultaisten villisikojen kerhoon hamuavat pyrkyrit. Heidät on pelottanut lisääntyvät puheet varakkaiden verotuksen nostamisesta. Tuo törkeä häväistys on loukannut syvästi herkimpiä kerholaisia. Eräitä niinkin paljon, että niin sanotut vetelät ovat valahtaneet housuihin. Tarvittiin vastahyökkäystä ja siihen tarpeeseen tilattiin tämä parhaaksi tunnettu skeidanpuhuja Björn.
Pyynnön muodollinen esittäjä oli kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta, entinen toimittaja, joka aikoinaan teki kelpo uran YLE:n palveluksessa. Björn-poika otti avunpyynnön innosta hehkuen vastaan, kiristi korsettinsa nyörit, vahasi viiksensä ja ei kun menoksi pelottelemaan kaikkia niitä köyhimyksiä, jotka epäilevät ultrakapitalistisen Baabelin tornin rakentamisen mielekkyyttä. Luokkatovereita on hyvä avittaa silloin, kun heitä ei pysty kusettamaan. Etenkin, kun auttaa itseäänkin.
Siinä lähtökiireissä Björniltä oli unohtunut viimeisetkin järjenpidikkeet kotikartanon ullakkokomeroon. Tosin Björn on mies, joka ei ole liiemmälti itsereflektointia harrastanut. No, miksipä tuhlata aikaa sellaiseen turhuuteen, kun tietää olevansa porukan viisain, taitavin, osaavin, komein ja rikaskin.
Björn-herra kävi ankaraan hyökkäykseen, jossa ei säästelty itsekehua, suuria sanoja, typerää pelottelua eikä nimittelyjä, mutta sitäkin enemmän asiallista argumentointia. Itsensä tilaisuudessa täysiveriseksi professoriksi korottanut kartanonherra ja Kiljuvan Villisian komentaja, saunamajuri ym. ym. Hänen Ylhäisyytensä Björn Wahlroos suvaitsi kyseenalaistaa maailmankuulun taloustieteilijän Thomas Pikettyn, koska mokoma on kehdannut hiljan suomeksi julkaistussa teoksessaan ehdottaa niinkin pöyristyttävää asiaa kuin korkeimpien työtulon marginaaliveroasteiden ja pääomatulon marginaaliveroasteiden korottamista. Verojen maksaminenhan kuuluu köyhille ja palkansaajille ei rikkaille.
Vasta-argumentiksi Björn-herra ei keksinyt muuta kuin pieraista uhkauksen rikkaiden maastapaosta. Mitä siinä pitäisi pelätä? Sanotaan vain tervemenoa ja uusille rikkaiksi pyrkiville tervetuloa. Näinhän siinä aina on käynyt. kun pelikenttä jää tyhjäksi. Lieneekö uhkailuun uskonut edes herra itse, koska päätti turvautua niin sanottuun vittuiluunkin. Kirjan suomentaneen Markus Jäntin ”melkein professsori” Wahlroos haukkui kommunistiksi Tukholman yliopistossa. Omat latinkinsa sai myös STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainá, jonka ehdotusta verojen korottamisesta arvon ”melkein professori” nimitti hölinäksi ja nimitteli miestä kiertäen ääliöksi. Mikä tietenkin osoitti ”melkein professori” Wahlroosin suurta oppineisuutta ja oli riittävä argumentti niin tyhmän ajatuksen kumoamiseksi! Voi hyvin kuvitella Björnin puheiden nostattamaa ihailua ja orgastista läähätystä tilaisuuden valikoituneessa yläluokkaisessa yleisössä.
Itse jäin kyllä noista nimittelyistä miettimään, lipeääkö ”melkein professorin” ote lopullisesti todellisuudesta ja järkevästä asiansa puolustamisesta. Sellaiseenhan on toki rikkaillakin täysi oikeus demokraattisessa maassa. Vaikka tuo puolustus harmillisen usein tapahtuu maksettujen hännänheiluttajien ja puliveivarien toimesta. No, miksi ei tapahtuisi, ”kun on tota rahaa”? Björn onkin yksi näistä harvoista raharikkaista, joilla on otsaa näkyvästi puolustaa kahmimaansa saalista. Ikävää olisi se, jos hänen viimeisetkin asialliset argumenttinsa muuttuvat solvauksiksi. Tähän suuntaan on jo näyttöäkin, kun juristi Kari Uoti teki hänestä tutkintapyynnön kunniansa loukkaamisesta. Asia on vielä avoin.
