Nyky-yhteiskunnalle ovat tyypillisiä erilaiset informaatioteollisuuden synnyttämät tai tukemat massavaikuttamisen hyökyaallot. Ajatellaanpa nyt vaikka ilmastohysteriaa, jonka patenttiratkaisuna on esitetty lihansyömisen lopettamista. Samanlainen kampanja on käynnissä nyt huumekäytön rangaistavuuden poistamiseksi. Toki muitakin esimerkkejä löytyy, mutta nyt pitäydyn tähän huumeasiaan, koska siihen minulla on mielestäni jonkinlaista kompetenssia näkemysteni kertomiselle. Eri asia on, onko mielipiteelläni mitään painoarvoa tällaisessa mielipideilmastossa, jossa argumenttini on teilattu vanhuksen äijäilyllä tai muutaman nimittelijän leimaamana ”vahvojen tunteiden” purkajana.
Äjäily ja ikään vetoaminen on mielestäni ikärasismia. Erikoista sellainen nimittely on tahoilta, jotka niin innokkaasti ovat (ilahduttava asia mielestäni) tuomitsemassa rasismia noin yleisesti. Vanhuus lienee näille nimittelijöille kuitenkin ihonväriä ja etnistä alkuperää pahempi asia. Vanhuudesta pilkkaamisen siedän hyvin, koska tiedän, että se on jokaisen pilkkaajan edessä, mikäli onnistuvat elämään vanhoiksi. Sen sijaan minun, sosiaalityön ammattilaisen, nimittelyä tunteilla perustelijaksi pidän puhtaana häpäisynä.
Perustava kysymys huumekäytön rangaistavuuden poistamisessa on se, hyväksymmekö yhteiskunnalle oikeuden säädellä epätoivottavaa käyttäytymistä lakien ja asetusten kaltaisin normein. Oletan, että valtaosa suomalaisista, pientä anarkistien joukkoa lukuun ottamatta, hyväksyvät tuon oikeuden. Teoriassa hyväksynnän pitäisi tapahtuu Suomen kansan enemmistön tahdon mukaan. Sen ilmaisee kansaa valtiopäivillä edustava eduskunta. Valitettavasti perustuslaissa ei ole määräystä, jonka pohjalta tuo mielipide tärkeiksi katsottavissa asioissa selvitettäisiin kansanäänestyksen eli referendumin avulla.
Keskustelu huumekäytön rangaistavuudesta on perusteltua siinä missä kaikki muutkin yhteiskuntaa ja ihmiselämää sivuavat asiat. Tässä keskustelussa hirvittää kuitenkin se pakkomielteen omainen asenne, jolla huumekäytön sallittavuutta, kritiikkiä sietämättä, ajetaan läpi. ”Kuin käärmettä pyssyyn” -sanonta kuvaa hyvin tätä tilannetta.
Yksi keskeinen argumentti on ollut se, että käytön rangaistavuus estää nyt hoitoon hakeutumista ja käryn käydessä lyö leiman käyttäjään ”pahimmillaan koko loppuelämäksi”. Molemmat perustelut ovat pohdinnan arvoisia. Tosin viimeinen väittämä kylläkin ontuu jo lähtökohtaisesti. Hasiksen käytöstä tuomitaan sakkorangaistukseen, joka merkintä poistuu rikosrekisteristä viiden (5) vuoden kuluttua antopäivästä. Joten käyttörangaistus ei suinkaan seuraa haman loppuelämää.
Väitettä, että rangaistavuus estää hoitoon hakeutumista, en rehellisesti sanoen ymmärrä. Koko 30-vuotisen sosiaalityöntekijän urani aikana en koskaan kuullut yhdenkään asiakkaan esitettävän tuota argumenttia perusteluna huumekäytön jatkamiselle. Se ei myöskään istu mitenkään siihen kuvaan, joka minulle päihdekäytöstä ja siihen tarjotun hoidon yhteydestä on syntynyt. Minulla on hyvin analoginen ymmärrys hoitoon hakeutumisen vastustuksesta, olipa kyse sitten perinteisestä alkoholia käyttävästä juoposta tai erilaisia huumeita käyttävästä narkkarista.
Keskeisin ja tärkein syy kielteiseen suhtautumiseen päihdehoitoon on päihdekäytön kokeminen äärimmäisen tärkeäksi. Asennetta tukee itselle uskottelu, että kykenisi vielä ”oppimaan” kohtuukäytön. Tässä mielenmaisemassa harvoin syntyy ajatus päästä irti aineista, jotka tuottavat hyvää oloa ja antavat elämälle sisältöä. Vasta haittojen kasautuminen ja putoaminen taso tasolta alaspäin synnyttävät yleensä ajatuksen raitistua. Jos synnyttävät. Ajatellaanpa sitä vaihtoehtoa, että rangaistavuus poistettaisiin. Toisiko se sankat narkkarijoukot huumehoitopaikkojen oville? Itse ajattelen, että samat perustelut käytön jatkamiselle, joihin juoppo nyt turvautuu, nousisivat myös narkkarin uusiksi argumenteiksi.
Päihderiippuvuuden syvyyttä ja voimaa ei kannata aliarvioida. Siinä mielessä on vähintäänkin outoa, miten THL kehottaa ottamaan oppia siitä, kuinka tupakointi on saatu vähenemään ilman kriminalisointia! Minulle tämä logiikka ei aukea, vaan on osoitus juuri siitä, miten käärmettä ajetaan pyssyyn, vaikka minkälaisilla aivopieruilla. Tarkoitus lienee hyvä, niin oletan, mutta päihdeongelmat säilyvät koko kirjossaan, jos hasiksen rangaistavuus poistettaisiinkin.
Minun on avattava totuuden nimissä myös eräs näkökulma, jonka tiedän jo ennen julkituontia herättävän vastustusta niin entisissä kuin nykyisissä käyttäjissä ynnä joissakin yhteiskuntakriittisissä ihmisissä. Kyse on poliisin roolista lainkäytön valvojina. Poliisi on mörkö useimmille lainrikkojille ja huumeidenkäyttäjille. Silti minulle on useampi kuin yksi tai kaksi huumeiden käyttäjää kertonut, kuinka poliisin puuttuminen pelasti hänen henkensä, kun käyttö oli livennyt käsistä liian rajuksi. Joillekin tietystä poliisista oli tullut jopa tärkeä tuki kuiville pääsemisestä. Mitään suurempaa valtavirtaa tämä ei tietenkään edusta, mutta kertoo, miten kuva stereotypioiden ulkopuolella on paljon monivivahteisempaa.
Huumepolitiikan kritiikissä on paljon tervettäkin näkemystä. Tärkeintä on vaatimukset päihdehoitoon pääsystä mahdollisimman nopeasti sekä erilaisten keinojen kehittäminen ihmisten kärjistyneeseen käyttöön puuttumiseksi. Jäädessäni eläkkeelle yhdeksän vuotta sitten, Tampereen kaupungin linja päihdehoitoon pääsemisessä alkoi käsittämättömällä tavalla kiristyä. Takana lienee olleet kameraaliset syyt, joiden jalkoihin ihmisen auttamisen velvoite ja inhimillinen hätä tallaantuivat.
Summa summarum, olen edelleenkin hasiksen ja yleensäkin huumekäytön tuomittavuuden kannalla. Sen ei toki tarvitsisi merkitä aina edes sakkorangaistusta. Nykyäänkin ensikertalainen pääsee puhuttelulla. Voidaan ajatella, että vaikkapa ensimmäisillä kolmella – viidellä kerralla keskustelu poliisin ja päihdetyön ammattilaisen kanssa riittäisi. Tietenkin edellytyksenä, ettei siihen ole liittynyt päihteiden myyntiä. Tämä kertoisi ainakin sen, että yhteiskuntamme arvoihin ei kuulu huumekäyttö. Se myös pitäisi päihdekäytön seurannan edelleenkin viranomaistoimintana, mitä ainakin minä pidän arvokkaana. Poliisin kannalta huumekäyttöön liittyy paljon muuta oheisrikollisuutta, joka ei taatusti katoa, vaikka vihreiden ajama kaikkien huumeiden käytön rangaistavuus joskus toteutuisi.
Reino Seppänen
