Valtiot ovat kautta aikojen, mutta toki harvoin, myyneet toisilleen maa-alueita. Rauhanomaisen kaupan sijasta maat on yleensä ryövätty väkivalloin niiden alkuperäisiltä omistajilta. Tästä olkoon esimekkinä Suomen viime sodissa menettämä Karjalan alue, osa Sallaa ja Petsamon ”käsivarsi”. Rauhanomaisesti kauppoja on muistaakseni hierottu ainakin Ranskan ja Yhdysvaltain välillä Louisianan alueesta sekä Venäjän ja Yhdysvaltain välillä Alaskasta. Ranska myi Louisianan vuonna 1803 presidentti Thomas Jeffersonin aikana Yhdysvalloille 15 miljoonasta silloisesta USA:n dollarista. Tsaarin Venäjä sai omistamastaan Alaskasta vuonna 1867 noin 7 miljoonaa dollaria. Todistaneekohan tämä sen, että ranskalaiset ovat parempia kauppamiehiä?
Mikäli on uskomista lehteen nimeltä Kainuun Sanomat, on viime vuosikymmenen lopulla laukkuryssä taas ollut liikkeellä maata kauppaamassa. Tällaista tietoa lehti levitti reilut pari viikkoa sitten. Toisin kuin Alaskan kohdalla, nyt tarjottu tavara olisi ollut ryöstösaalista. Tarina kuuluu siis sarjaan taruja, joissa jalomielinen rosvo luovuttaa ryöstämäänsä saaliin takaisin uhrille pientä korvausta vastaan periaatteella ”ei ilmaiseksi, mutta halvalla”. Jos tarina olisi ollut totta, hinta ei olisi ollut yhtä huokea mitä Alaskan tapauksessa. Siellä hehtaari maksoi jenkeille vain 10 senttiä. Siitä huolimatta maan tuolloinen ulkoministeri ja kauppojen hieroja sai syytöksiä typeryydestä ja huonoista kaupoista, koska kiero venäläinen oli muka pettänyt jenkit myymällä likimain arvotonta. Toki kiitos ministerille tuli sitten myöhemmin, kun Alaskan rikkaudet selvisivät. Se taisi tapahtua vain herra ministerin kannalta aivan liian myöhään.
Kainuun Sanomat osasi siis kertoa meille tiedon, jonka mukaan Karjala olisi ollut ostettavissa takaisin vuonna 1991. Lehti väittää, että Venäjän presidentin Boris Jeltsinin aikana Suomi sai epävirallisia viestejä Karjalan palauttamisesta. Nämä viestit tulkittiin Suomessa mahdollisuudeksi ostaa Karjala takaisin. Kainuun Sanomat myös väitti, että presidentti Mauno Koiviston määräyksestä olisi toteutettu salaisen asiantuntijaryhmän suorittama arvio Karjalan Suomelle palauttamisen aiheuttamista kustannuksista. Uutisen mukaan asiantuntijaryhmä arvioi Karjalan kauppahinnaksi 64 miljardia markkaa.
Presidentti Koivisto teki uutisen johdosta ulostulon julkisuuteen hyvin ansaituilta eläkepäiviltään ja kielsi tietävänsä asiasta mitään. Tätä ulostuloaan hän perusteli sillä, etteivät entisen pääministeri Esko Ahon (keskusta) ja entisen ulkoministeri Paavo Väyrysen (keskusta) aiemmat yritykset torpeedoida huhu olleet tehonneet. Myös nämä herrat kielsivät tietävänsä asiasta mitään. Kainuun Sanomien kertomasta Karjala-tarjouksesta ei ole kuullut myöskään nykyinen presidentti Tarja Halonen.
Jos presidentti Koivistolla oli aikomus katkaista huhulta siivet, se ei onnistunut. Kainuun Sanomat lämmitti skuuppiaan uudella jutulla, jonka pääsisältö oli se, että lehti luottaa edelleenkin lähteeseensä. Jaha, siis luottaa mihin? Mitä tuo luottaminen tarkoittaa? Eikö se tarkoitakin sitä, että Kainuun Sanomat luottaa johonkin, joka on presidentin sanomisen vastaista? Lehti ei siis luota siihen, mitä presidentti Koivisto sanoi. Toisin ja suoraan sanoen lehti antaa ymmärtää presidentti Koiviston valehdelleen. Sama koskee tietysti keskustan suuria poikia Esko Ahoa ja Paavo Väyrystä, mutta sitä puolta asiassa ei tietenkään Kainuun Sanomissa alleviivata.
On perin uskaliasta väittää julkisesti presidentin valehtelevan, vaikka sitä ei toki suoraan sanottaisikaan. Siinä mielessä on syytä olettaa, että Kainuun Sanomilla ja sen päätoimittajalla Matti Piiraisella on asiassa vahvat näytöt. Siis jotakin konkreettista eikä vain ”luja usko” julistamaansa totuuteen. Kansan kannalta olisi kovin kiinnostavaa tietää kuka tämä suomalainen ”syvä kurkku” oikein on. Melko erikoinen persoona, koskapa vuotaa moisen skuupin jollekin Kainuun Sanomien kaltaiselle peräkylänpoikien läpyskälle. Hmmm… Nyt kyllä mietityttää kovasti. Ettei vain jutussa tuoksahtaisi kytösavun haju. Kyseessähän ei tiettävästi liene mikään Tuustaipaleen kuntoutumiskeskuksen delirium –potilaasta tai Hyrynsalmen olutkuppilan hörhöstä, jos on uskomista Kainuun Sanomien kertomaan. On annettu ymmärtää, että uutisen syväkurkku on yksi väitetyn presidentin työryhmän jäsenistä. Lehti sanoo tarkistaneensa syväkurkun taustat useaan kertaan ja luottaa siksi tämän antamien tietojen pitävyyteen.
Lehti voi todellakin luottaa, mutta minä en ja minun mukana lukuisat muut. Siksipä olisikin paikallaan, että tämä syväkurkku astuisi nyt rohkeasti esiin ja kertoisi tietonsa meille ihan avoimesti ja omalla nimellään. Minua asia kiinnostaa erityisesti siksi, että isäni ja äitini suvut ovat lähtöisin Karjalasta ja juureni johtava Kannakselle todistettavasti ainakin 1500-luvun alkuun asti. Asuin myös lapsuuteni ja nuoruuteni kylässä, jossa asukkaiden enemmistö oli siirtolaisia. Niinpä tuota aikaa sävytti vanhempien ihmisten ainainen Karjala-ikävä ja lohduton kaipuu takaisin Kannakselle. Yksi raivostuttavimpia asioita tältä ajalta oli tuon ymmärrettävän kaipuun härski hyväksikäyttö.
Tuossa inhimillisessä kaipuussa moni saalistaja näki yhtä sun toista markkinarakoa. Eräs näistä sen ajan ”kauppakamarin pojista” oli muuan määrätietoinen, voitaisiin jopa sanoa röyhkeä politiikko, joka teki kaltaistensa tukemana hurjaa nousua kansakuntamme johtoon. Tätä nousua tuettiin mm. häikäilemättömillä lupauksilla Karjalan takaisinsaannista. Näennäistä katetta puheille antoi Porkkalan vuokra-alueen takaisinpalautus. Ei ole kovinkaan väärässä, jos väittää, että Urho Kekkosen kuningastie pitkäaikaiseksi presidentiksi luotiin osaltaan perusteettomin vihjauksin ja lupauksin kovia kokeneiden siirtolaisten paluusta vanhoille kotikonnuilleen. Samaa virttä veisattiin vielä 1962 vaalien alla, vaikka tuolloin vaaliaseet Kekkosen leirillä olivat vieläkin väkevämmät. Vahvin niistä tietenkin oli raaka pelko. Toivo ja pelko ovat vahvoja aseita, mutta sitä on myös nyt esitetty väite mahdollisuuden hukkaamisesta menetetyn Karjalan takaisinsaamisesta. On kovin vähän löydettävissä tosiasioitaväitteen tueksi ja siksipä perusteita Kainuun Sanomien kirjoittelulle on etsittävä jostakin muualta.
Ehkäpä tulevaisuus näyttää, mitä tämänkin Kainuun Sanomien käynnistämän operaation takana on. Mutta nyt mennään jo julkismyllytyksessä suorastaan hengästyttävää vauhtia. Tuskin olemme selvinneet Alpo Rusin organisoimasta Stasi-spektaakkelista, kun uusi kampanja on jo käynnistetty. Suurlähettiläs Rusi kallispalkkasine avustajineen on määrätietoisesti pyrkinyt mustamaalaamaan entisiä vaikuttajia, joista hämmästyttävän moni on sosiaalidemokraatti. Toinen piirre ajassa on se, että istuvaa presidenttiä on kohdeltu tavalla, joka hakee vertaistaan vuosikymmenien takaa. Nyt on myös kierosti kyseenalaistettu Mauno Koivisto, yksi Suomen historian suosituimmista presidenteistä. Koiviston mainetta on toki yrittänyt tuhria jo historoitsija Juhani Suomi, mutta ilman sanottavaa menestystä.
Näitä ilmiöitä yhdistää vielä eräs nimittäjä. Sen nimi on Alma-media. Karjala-kohun aluelle pannut takametsien ”puolueeton” sanansaattaja Kainuun Sanomat on nykyään myös Alma-median leiriä, kuten Aamulehti ja Iltalehti, jotka hyvin näkyvästi ovat opereoineet Rusi-jutussa. Tosin Kainuun Sanomat oli aikoinaan maalaisliiton äänenkannattaja ja Kekkosen horjumaton tukija. Alma-media valtasi lehden lopullisesti vuonna 1999. Olisikohan tämä nyt niitä jälkiä, jotka johtavat sille kuuluisalle sylttytehtaalle? Ehkä, sillä yhä useammin tapaan itseni kysymästä, mikä mahtaakaan olla seuraava porvarillinen lähetystyöprojekti, johon Alma-media sorkkansa tunkee?