Mamman lähettämänä kävi kaupassa ostamassa tarjouskahvia. Sitä vanhaa E-liikkeen aikaista merkkiä – Saludoa. Nyt sitä myydään muuallakin. Niin tai oikeastaan pakko myydä, kun koko E-liiketta ei enää ole olemassa. Ketähän siitäkin pitäisi kiittää? No, jätetään sanomatta.
Kahvipaketti oli tällä kertaa tarjouksessa Lidelissä, tuossa saksalaisessa markkinahäirikössä. Tai ainakin kilpailijat sitä sellaiseksi väittävät. Kuinka vaan, mutta kahvipaketin ostin tai itse asiassa ihan kaksi, kun hinta oli edullinen – 2,29 euroa paketti. Vasta kotona huomasin, että paketti ei olekaan puolen kilon paketti, vaan painoltaan 450 grammaa. Siis 10 prosenttia vähemmän, mitä tavallisessa kahvipaketissa. Kun tuolle 50:lle grammalle laskee hinnan vanhan kahvipaketin mukaan, voidaan todeta, että ”alennus” on näennäistä. Veikeä jekku.
Ensin tuli mieleen, että Perkele, taa on meikäläistä petetty. Vaan eipä olekaan. Kauppa kyllä ihan reilusti oli laittanut näkyviin kahvipaketin oikean hinnan ja painon. Markkinaoikeuteen ei siis ole aihetta mennä. Mutta kaivelee se silti niin minua ja montaa muutakin. Suuhun jäi kahvinmaun sijasta paskanmaku. Niin ja mieleen ajatus vaihtaa kahvimerkkiä.
Aikani tuumittuani, asia alkoi huvittaa. Vastaavaan törmää liki päivittäin. Ajan henki kun on sellainen ja nimeltään petos. Ymmärsin myös vahvan yhtäläisyyden jekkuilevan kaupankäynnin ja nykypolitiikan välillä. Politiikan helppo-heikeillä ja humpuukimaakareilla on samat kujeet. Ei ole niin väliä, onko tavara aitoa. Tärkeintä ovat mielikuvat. Niin kauan tämä yhtälö toimii, kun kuluttaja kaupassa tai politiikassa ei osaa tarkistaa tavaran tai tuotteen laatua ja määrää. Ja kun aikansa jekkuillaan, saavat ihmiset kyllikseen näistä kaupan vilunki-villeistät ja politiikan höttömyyjistä. Minulla on vahva aavistus siitä, että tuo saturaatiopiste lähenee hetki hetkeltä, vuosi vuodelta. Katsotaanpa vaikka:
Vuonna 2009 tehtiin tutkimus, jossa haastateltiin lähes kolmeakymmentä tuhatta (30 000) ihmistä 27 eri maassa. Haastatelluista vain 11 prosenttia näki, että kapitalismi järjestelmänä toimii hyvin. Valtaosan mielestä kapitalismi tarvitsee sääntelyä. Liki neljännes, 23 prosenttia oli sitä mieltä, että kapitalismi on vinoutunut kuolettavasti. Ranskalaisista haastatelluista peräti 43 prosenttia näki asian tällaisena. Haastateltavien enemmistö 22 maassa kannatti tasaisempaa tulonjakoa. Turkkia lukuun ottamatta enemmistö vastanneista kannatti hallituksen tiukempaa puuttumista elinkeinoelämään. On ironista, että kapitalismin ”onnesta” pisimpään nauttineissa yhteiskunnissa ihmiset kokevat todellisuutensa kuvatun kaltaisena.
Kommunismin ikeestä vapautuneissa maissa otettiin ns. markkinatalousjärjestelmä ilolla vastaan. Tavarataivas kyllä aukeni, mutta vain harvoille hyvät kulutusmahdollisuudet. Kapitalismi istutettiin useimpiin itäblokin maihin sen ankarimmassa muodossaan. Se tapahtui kuin olisi siteerattu Marxin alkuperäisen kasaantumisen teoriaa. Venäjällä pääomia muodostettiin petosten, varkauksien, prostituution ja muiden rikosten tulvilla. Heimoveljemme Suomenlahden eteläpuolella imivät oppinsa suoraan uusliberalismin myrkkypullosta. ”Luokattoman” neuvostoyhteiskunnan nomenklatuuran, etuoikeutettujen, tilalle nousi uusi herraluokka. Useimmiten samoja henkilöitä ja samoja sukuja kuin romahtaneen järjestelmän eliitissä.
Näin siis maailmalla ja laajalti jopa Euroopan kehittyneimmissä maissa. Mutta miten täällä Suomessa nähdään tilanne? Neuvostoliiton ja ns. ”reaalisosialismin” jälkeen Suomessa alkoi voimakas oikeistolaistumisen aalto. Se huuhteli koko Suomen puoluekarttaa eikä vähiten meidän sosialidemokraattista puoluetta. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän on SDP:n poliittinen linja kieroutunut. Puheenjohtaja Lipposen kaudella laskettiin perustukset puolueen nykyiselle talouspolitiikalle, joka hyväksyy uusliberalismin ja on ollut toteuttamassa sitä kritiikittömästi, puolueen perinteitä ja ohjelmia halveksuen. Täältäkö löytyy selitys sille, että puolueen eliitti niin leveällä rintamalla on halukas muuttamaan SDP:n kunniakkaan nimen?
Puheenjohtaja Lipposen kuningasidea oli pyrkiä EU:n ja kaikkiin muihinkin ytimiin vaikuttamaan. Kysymys, johon ei Lipponen eikä kukaan muukaan johtava demari ole vastannut, kuuluu: Miten vaikutetaan järjestelmässä, joka rakentuu, kuten EU rakentuu, uusliberalismin doktriinien varaan. Ne taas ovat ristiriidassa pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatuksen kanssa. Unionin arvoilla rakennetaan vanhakantaista luokkayhteiskuntaa. Sitä on turha kieltää, näytöt ovat riittävät. Saalistajien pyrkimys kaventaa yhteiskunnan toimialuetta on ilmeinen. Se on nähtävissä tämän päivän politiikassa niin valtakunnan kuin kunnallisella tasolla. Tuo pyrkimys on myös yhteneväinen kaikenlaisten äärioikeistolaisten ”ajatushautomoiden” tavoitteiden kanssa.
EU, kuten Yhdysvallatkin ovat viemässä maailmantaloutta ja siten koko maailmaa suohon, joka tulee romahduttamaan olemassa olevia yhteiskuntarakenteita. Tilanteessa, jossa talouselämä vaatii syvempää, voimakkaampaa sääntelyä, sännätään uusliberalismin apostolien johdolla kohti pidäkkeetöntä ryöstökapitalismia. Vauhtia ei näytä hiljentäneen mitkään kahden viime vuosikymmenen kriisit ja lamat. Suomessa kokoomus on ollut tarmokkaasti ”pelastamassa” pohjoismaista hyvinvointivaltiota, myönnettäköön, demarien tuella. Näyttää vain siltä, että mitä enemmän sitä ”pelastetaan”, sitä vähemmän tuosta tavoitteesta on jäljellä.
Palatkaamme takaisin kahvipakettiin. Analogia vajaamittaisen Saludo-paketin ja nykypolitiikan välillä on vahva. Kokoomuksen ”pelastustoimissa” ei kahvia enää ole edes jäljellä, pelkkä pussi vain. Demarien retoriikassa on myös pitkään myyty mielikuvaa puolueesta, joka olisi täysin mitoin palkansaajien takana. Puolue-eliitin toimista käy kyllä selville, että kahvipaketti ei enää ole täysimittainen. Paljonko puuttuu, sen jätän itse kunkin arvioitavaksi.