Jokainen taloudestaan huolehtiva ymmärtää, että tulevaisuuteen on varauduttava. Kyse on ns. josefiaanisesta menetelmästä, joka etenkin maaseudulla on ikimuistoinen viisaus. Niinpä minäkin, maalla kasvaneena, varauduin tulevaan, siis aikaan vuoden – puolentoista päähän, ja tein syksyn viimeiset puuhommat mökillä. Nämä työt keskeytti hetkeksi pääni yli lentänyt 14 joutsenen äänekäs lento. Parvi suunnisti määrätietoisesti kohti läheistä järveä, joka tunnetaan paikallisten asukkaiden ja lintuharrastajien keskuudessa eräänä joutsenten muuttoreitin kokoontumispaikkana.
Joutsenten ajankohtaan nähden myöhäinen ilmestyminen ikuistettiin taistelutoverin toimesta mökkimme sotapäiväkirjaan. Asia palautui mieleeni, kun luin Aamulehdestä, että Orivedellä oli nähty joutsenaura suunnistavan kohti pohjoista. Uskalsin epäillä, ettei ainakaan samasta parvesta ole kyse. Lehden arvelu näet kuului, että joutsenilla olisi mennyt suuntavaisto sekaisin. Mene ja tiedä, enemmänkin uskon havainnoijan suuntavaiston sekaisuuteen tai Aamulehden toimittajan.
Joutsenparvea taivaalla tiiraillessani, tuli taas kerran niin peri suomalainen olo. Mikä upea maa ja luonto meille onkaan annettu! Kunpa vain osaisimme vaalia sitä taiten ja säilyttää tämä aarre tuleville polville. Tämän säilyttämisen mahdollisuutta jouduin kuitenkin pian vakavasti aprikoimaan, kun luin netistä Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kankaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä pitämän puheenvuoron. Siinä arvon johtaja pohdiskelee mahdollisuutta ottaa osa suojelumetsistä talouskäyttöön ja myös päinvastoin. Kyseinen ajatus oli uitettu sellaisessa siirapissa, että epäilyni heräsivät oitis. Niitä vain vahvisti, tuore Suomenmaan pääkirjoitus, j ossa hehkutettiin Kankaan puheelle. Maalla kasvaneena osaan syvästi arvostaa ja kunnioittaa suomalaista talonpoikaa. Juuri siitä samasta syystä tunnen myös tämän talonpojan oveluuden ja inhimillisen ahneuden. Siis sen tahon puheista löyhkäävä lannan hajukin on tuttu ja siksi tiedän, milloin on syytä poistaa varmistin rynnäkkökivääristä.
Kansalaisten huoli ympäristöstä on johtanut siihen, että luonnonsuojelu on eräs tärkeä näkökulma yhteiskunta- ja talouspolitiikassa. Sitä ei enää voida sivuttaa vähätellen. Joidenkin toimijoiden tiukka ja jopa taisteleva asenne luonnonsuojelussa on herättänyt närää niiden taholla, joiden etujen ja omanarvontunteen varpaille asiaan liittyvissä kahinoissa on tallattu. Ei siis ihme, jos jostakin päin, esimerkiksi maanomistajien ja metsäteollisuuden suunnalta, haluttaisiin olemassa olevaa tasapainoa muuttaa.
Löytyisiköhän tätä muutoshalua juuri pääjohtaja Kankaan edellä mainitusta puheesta? Jäin itse miettimään esimerkiksi kohtaa, jossa Kangas toteaa: – Suojelualueita on perustettu muistakin kuin biodiversiteettisyistä ja vuosien saatossa esimerkiksi maisemalliset arvot ovat muuttuneet. Varmaan ovat muuttuneetkin, mutta yleensä metsää pyyteettömästi rakastavan ihmisen suuntaan. Niinpä retkeillessäni monissa isänmaamme upeissa kansallispuistoissa, on tulistelupaikoilla tullut heitettyä herjaa mahtavia aarniometsiä himoitsevista saalistajista.
Ilmeisesti herjanheitossa on ollut totta toinen puoli. Vai miten on tulkittava arvoisan pääjohtajan puheessaan ilmaisema ajatus: – Mikäli omistaja haluaa ja maakunnissa nähdään hyväksi, voitaisiin jopa pohtia eräänlaisia innovatiivisia vaihtokauppoja, joilla päästäisiin kokonaistarkastelun kautta nykyistäkin parempaan tilanteeseen sekä metsätalouden hyötyjen, että monimuotoisuushyötyjen kannalta.
Näiden ”innovatiivisten vaihtokauppojen” ajatus ei ole mitenkään uusi. Valtion maita ja metsiä on myyty halvalla ja vaihdettu vanhan maalaisliiton aikana ja kepulaisvallan kaudella kovin suruttomasti, joku voisi sanoa jopa vilpillisesti. Jäljet siis pelottavat eli kuten Horatius aikoinaan totesi: Vestigia terrent. Tosin Horatius asetti nuo sanansa ketun suuhun, joka haistoi muiden eläinten jälkien johtavan leijonen luolaan, mutta ei sieltä poispäin. Nyt on kyse näiden kepulaiskettujen jäljistä, jotka johtavat rahamiesten pankkitileille.
Nykyisessä hallituksessa on kaksi puoluetta, joiden takana olevien intressitahojen mielenkiinto maamme metsiin voi olla pahimmassa tapauksessa jopa katastrofaalinen jo pitkään jatkuneelle suotuisalle kehitykselle. Metsäteollisuuden taholta on vuosia arvosteltu mm. hyviä pyrkimyksiä kasvattaa kansallispuistojen maa-alaa. Saattaa hyvinkin olla, että keskusta ja kokoomus ynnä ruotsalaiset löytävät toisensa ja lehmänkauppoja syntyy suomalaisen luonnonsuojelun ja metsän vahingoksi. Siksi vihreät ovat hallituksessa tältä osin paljon vartioina. Vaan riittääkö heillä tahtoa puolustaa suomalaista metsää? Taitavat hallituspallit sittenkin voittaa luonnonsuojelun?