Syyshalloja odotellessa

Reksan_palstan_alkupää_2

 

On kesä mennyt…” lauloivat aikoinaan Metrotytöt levyllä jota veivattiin radiossa 50-luvulla erinäisiä kertoja.  Laulun riimit tulivat mieleen tänään syyskuun ensimmäisenä päivänä.  Tosin kesä ei ole vielä mennyt sillä terminen syksy ei ole alkanut.  Kyseistä käsitettä käytetään, kun lämpö on pysyvästi laskenut alle +10 asteteen.  Mielenkiintoista millaisen syyssään saamme tänä vuonna.  Vuosi sitten pesimme ja kuivasimme mattoja mamman kanssa mökillä vielä syyskuun puolivälissä.

 

vadelmia

Vuoden 2014 kesä on ollut mahtava.  Erityisen antoisa se on ollut satonsa puolesta ainakin tuolla Hämeenkyrön suunnassa.  Moni valitti mustikoiden puutetta, mutta me taistelutoverin keräsimme kanssa pakkaseen yli 20 litraa, liki saman määrän kuin viime kesänäkin.  Vadelmia luonto pursui jopa enemmän kuin vuosi sitten.  Jo nyt on sienisyksy ollut niin antoisa, että rouva on asettanut toimituskiellon täyteyttään pursuviin pakastimiimme. Olenkin siirtynyt tattien kuivatukseen.

 

Meikäläisen saama toimituskielto on pienenpientä verrattuna suuren maailman nokitteluun.  Nokitteluun, missä EU:n pakotteilla on Suomi-neitokin ampunut itseään polveen.  Ja kohta ampuu höyrypäiden yllytyksestä vielä toiseenkin, joten ontua ei neitomme siis tarvii.  Valion maitotuotteet eivät ylitä vastapakotteiden vuoksi itärajaa, mutta pienen lohtuna ryssänvihaajille tuo se, että laktoosiongelmaiset kaalimaan kakarat joutuvat piereskelemään vaivojaan ilmoille, koska tsuhnien laksootittomat tuotteet jäävät viimeistään Venäjän tulliin.  Mutta haju tuskin on ongelma, koska tsuhna-rasistien vanhan vihalaulun mukaan paska haisee muutenkin Nevan rannalla.

 

JK-Paasikivi-1950

Itse olen seurannut katseella ja kuunnellen suurta Ukrainan skabaa ja ihmetellyt ihmettelemisestä pääastyään erityisesti kotimaisten politiikkojen puheita ja selityksiä. Etupäässä kärpässarjan naisia ja miehiä, joiden puheita ja toimintaa ohjaa muu kuin viileä, kriittinen harkinta.  Tämän pohdintanan kaikupohjana on ollut eräänlainen kertauskurssi niin sanotusta Paasikiven-Kekkosen -linjasta.  Siis siitä ulkopolitiikasta, joka muotoutui edellisen ”idänretkemme” jälkeen.

 

U-K-Kekkonen-1980Lyhyesti tuon ulkopoliittisen linjan voisi kiteyttää toteamukseen, ettei Suomen maaperä enää koskaan saa olla tukialueena itään kohdistuville operaatioille.  No, nyt maassa on ensimmäisen kerran saksalaisia joukkoja sitten vuoden 1945 huhtikuun.  Ja toki monen muunkin maan.  Eli ajopuu liikkuu taas, mutta luonnonlakien vastaisesti vastavirtaan – siis kansan yleistä enemmistön tahoa noudattamatta.

 

 

Nato_logo

Suomea natotetaan voimaperäisesti käyttäen keppihevosena Ukrainan tilannetta. Liikkeellä ovat väkevät voimat, jotka eivät kaihda käyttää argumentteinaan puolitotuuksia ja suoranaisia valheita.  Tästä potaskapuolesta vastaa porvarillinen tiedotus Sanoma Oy ja YLE etunenässä.  Sanoma Oy:llähän on perinteitä tällä alalla, nimittihän Paasikivi talvisotaa silloisen ulkoministerin Eljas Erkon mukaan Erkonsodaksi.  Mutta älkäämme unohtako paikallisen Aamulehdenkään ponnisteluja Nato-jäsenyyden eteen.  Lehti on tässä suhteessa samoilla linjoilla kuin 1930-luvulla.  Ukraina näkyy muuten liittyvän oleellisesti Suomen kohtaloihin maiden etäisyydestä huolimatta.  Pultavassahan päättyi Kaarle XII:n kukkoilu ja lukuisten suomalaisten sotilaiden elämä.   Tappio johti Isoon vihaan Suomessa.

 

Sormella_osoittava_mies_2
UPI:n astrologi on löytänyt uuden nelisakaraisen  tähden läntiseltä taivaalta ja kehottaa seuraamaan. sitä.

 

Politiikoista kampanjan näkyvinä keulakuvina on kaksi ilmaa keveämpää kekkulia, pääministeri Stubb ja puolustusministeri Haglund. Tutkimuksellisen lumesilauksen retoriikalle antaa Teija Tiilikaisen johtama ulkopoliittinen instituutti.  Laitoksen ohjelmajohtajan Mika Aaltolan läpinäkyvälle propagandalle pyörittelevät silmiään useimmat vakavasti otettavat strategiantutkijat.  Ulkopoliittisen instituutin toinen nallipyssyn paukuttelija on ns. ”vanhempi tutkija” Kristi Raik.  Ulkonäöltään nainen on avaruusmatkaaja ET:n sisaren näköinen ja johtopäätöksetkin jostain toisesta ulottuvuudesta.  Ne toki saattavat selittyä silläkin, että ”tutkija” on Natomaa Viron kansalainen. Tässä ominaisuudessa hän on mm. katsonut tarpeelliseksi opettaa meille, että Suomelle ei ole mitään syytä olla kuulumatta Natoon.

 

 

 

Lukuisten suomalaisten tavoin minä taas keksin hyvinkin monta syytä olla siihen kuulumatta.  Yksi tärkeimmistä syistä on 1300 kilometriä pitkä yhteinen raja Venäjän kanssa.  Raja, jonka yli itänaapuri on tullut pahaa tehden erinäisiä kertoja.  Aina nuo tulot ovat liittyneet etupäässä siihen, että meidän maaperältä on naapuriin on hyökätty (Ruotsin vallan aikana) tai maa on kokenut uhkaa suurkaupunki Pietarin / Leningradin turvallisuudelle (1808-1809 sota, 1939 talvisota ja 1941-1945 jatkosota). Tältä pohjalta lähtee myös Paasikiven-Kekkosen -linjan asettamukset, politiikan joka on muuten alun perin vanha sosialidemokraattinen viisaus.

 

komeetta_taivaalla

Suomessa vellova Nato-meuhkaaminen on kohonnut sellaisiin sfääreihin, että jo nyt on tehty perustavaa laatua olevaa vahinkoa maamme suhteille Venäjään. Tätä vahinkoa vain lisää salaa neuvoteltu ja eduskunnaltakin piiloteltu isäntämaasopimus. Sopimus, jonka selittelyissä ulkoministeri Erkki Tuomioja munasi itsensä ja siinä sivussa tietysti myös puolueemme SDP:n sekoiluillaan meteoriiteista sopimuksen argumenttina. Päättäjien kerma on yhtenä rintamana vakuuttamassa, ettei sopimus ole portti Natoon. Tyhmemmästä päästä jotkut kansalaisista voivat nuo puheet ottaa tosissaan, mutta naapuriamme, suurvalta Venäjää, ne eivät sumuta.

 

Hämeenkyrön luonnonrauhassa ja metsien hiljaisuudessa olen päätynyt mietteissäni hyvin masentavaan lopputulokseen, ettei rakastamallani isänmaalla ole odotettaivssa kovinkaan auvoista lähitulevaisuutta. Ei taloudellista eikä poliittista. Voimat, jotka puolestaan rakastavat rähmällään oloa lännen suurvallan, USA:n, ja sen intressien edessä, isänmaataan enemmän tullevat viemään projektinsa läpi. Eli syyshalloja, kovia sellaisia, tässä on taas luvassa.

 

Reino Seppänen          02.09. 2014