Jutun lopullinen ratkaisu  

Kirkkoherra Gustaf Junneliusta vasteen uudenvuoden aattoiltana 1909 tehty murhayritys, johon syyllisyytensä tunnustanut renki Johan Johansson tuomittiin Ruotsin kansalaisena Haaparannan käräjillä teosta vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen.  Yllytyksestä ja huoruudesta syytettynä ollut kirkkoherran rouva vapautettiin Alatornion käräjillä syytteistä tekojen toteen näyttämättömyyden perusteella.  Syyttäjänä toiminut nimismies Möller ilmoitti jo käräjillä tyytymättömyytensä kihlakunnanoikeuden ratkaisuun.  Häneen yhtyi myös vastaajan asianajaja Tervonen.  Asia siirtyi tämän vuoksi Vaasan hovioikeuden ratkaistavaksi. 

 

Kihlakunnanoikeudessa käyty käräjöinti ja sen synnyttämä maanlaajuinen kohu rasitti erityisesti sydänsairautta potenutta kirkkoherra Junneliusta.  Hän anoi virkavapautta helmikuun 15. päivä ja 15. huhtikuuta 1910 väliselle ajalle.  Se myös hänelle myönnettiin.  Laantumaton kohu kenties  vaikutti siihen, että virkavapautta myös jatkettiin sen päättymisen jälkeen kuudella kuukaudella eteenpäin.

 

 

 

 

Uusi mutkia Junneliusten suhteeseen

Kihlakunnanoikeuden tuomio mutkisti pariskunnan tilannetta entisestään.  Päätös palautti heidät lähtöasetelmaan.  Niin kirkkoherran kuin hänen vaimonsa Alma eivät etsineet sopua, vaan keskinäisen kaunan ja vihan kiukaalle heitettiin lisää löylyä.  Oli itsestään selvää, ettei aviosuhdetta voitu enää jatkaa.  Kirkkoherra oli laittanut vireille ”pesäeron” vaimostaan Alatornion kihlakunnanoikeudessa.  Sen käsittely kuitenkin lykkäytyi, ilmeisenä syynä Vaasan hovioikeudessa vireille pantu valitukset rikoksista.  Kirkkoherran valitukseen sisältyi myös vaatimus avioerosta.  Oikeudessa oli vireillä myös rouva Junneliuksen alullepanema vaatimus hänen asumisoikeudesta ja elatuksesta.  Siitä kihlakunnanoikeus tekikin ratkaisunsa määräten kirkkoherran maksamaan puolisolleen 300 markkaa kuukaudessa siinä tapauksessa, jos rouva asuu muualla kuin pappilassa.  Pappilassa asuminen pienentäisi elatusmaksun 200 markkaan.

 

 

 

Alma-rouva ei jättänyt aviomiestään rauhaan, saatuaan elantonsa vapaudessa turvattua.  Nyt hän haastoi miehensä oikeuteen, koska tämä oli aikeissa hävittää aviopesän varallisuutta ja häipyä maasta pois.  Väite maastalähdöstä kuulosti monesta aikalaisesta uskomattomalta.  Se perustui lähinnä Alma Junneliuksen asianajaja Berndt Ossian Procope`n  jo kihlakunnanoikeudessa esittämään samansisältöiseen väitteeseen.  Procope`n puolustus oli ollut aggressiivista ja vähemmän kohteliasta ja fatoihin perustuvaa.  Jostain lehtiin ilmestyi myös kirkkoherra Junneliusta kompromettoiva tieto, että kirkkoherra olisi jättänyt maksamatta tämän asianajopalkkion.  Väite tietenkin kumottiin, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja juttu oli kerrottu sanomalehdissä ympäri maata.

Jos väite kirkkoherran aikomukset poistua maasta olikin väärä, sen sijaan huoli aviomiehen Gustaf Junneliuksen omaisuuden säilymisestä pesässä avioeroon asti, oli perusteltua.  Kirkkoherra oli tiettävästi tehnyt lahjoituksia erilaisiin hyväntekeväisyystarkoituksiin.  Eniten aviopuoliso Alma pelkäsi miehensä toimia siirtää varojaan pojalleen.

Alla esimerkki 1900-luvun alun journalismista Junnelius-jutun uutisointina.  Juttu on Rauman Lehdestä, jona teksti on muutettu tuolloin käytetystä fraktuurasta nykyisin helpommin luettavaan kirjasintyyppiin.  Lehden juttu kertoo osaltaan sen, miten tapaus on herättänyt suurta huomioa ympäri Suomea.

 

”Rwa Junnelius waatii  maastamuuttokieltoa miehelleen

Rouwa Alma Junnelius on Oulun läänin kuwernöörille jättänyt anomuksen, jossa hän mainitsee, että pesänkirjoitus hänen miehensä ensimäisen waimon jälkeen osotti waroja olewan kaikkiaan 324,000 mk., waikka pesän omaisuus oli arwioitu niin matalaksi, että esim. Kansallisosakepankin osakkeet, joista nykyään maksetaan noin 800 mk., arwioitiin 200 mkn arwoisiksi ja Pohjoismaieden pankin osakkeet, joista nykyään maksetaan 440 mkn paikkeille, arwioitiin niinikään 200 mkn arwoisiksi, ja että pesässä warmaan oli tämän wuoden alussa ainakin 200,000 mk., jotka oliwat talletettuina Kansallisosakepankissa ja Tampereen osakepankissa. Koska kirkkoherra Junnelius nyt on ryhtynyt häwittämään omaisuuttaan lahjoittelemalla y. m. tawalla, pyytää rwa Junnelius että yllämainitut pankit kiellettäisiin kenellekään, olkoon se kuka tahansa, maksamasta hänen naimaoikeutensa osaa wastaawaa summaa 100,000 mk. tai että wastaama waimon wähin naimaoikeus tulisi muulla tawalla turwatuksi. Kun kirkkoherra Junneliuksella sitäpaitsi kuuluu olewan aikomus muuttaa ulkomaille, anoo rwa Junnelius, että hänen miehellen annettaisiin maastamuuttokielto kunnes tämä on selwittänyt asiansa. Kirjelmässä huomautetaan myös että pesäerokysymys, josta jo wiime lehdessä mainittiin, tulee kihlakunnanoikeudessa käsiteltäwäksi t. k. 18 p. Tästä anomuksesta on kirkkoherra Junneliukselle annettu tieto ja waadittu selietystä 14 päiwän kuluessa.”

Rauman Lehti  N:o 62  07.06.1910

 

 

Yllättävä käänne

Myöhemmin saman vuoden syksyllä, lokakuussa, juttu sai yllättäen aivan uuden käänteen.  Vaasan hovioikeus määräsi Alma Junneliuksen uudelleen vangittavaksi havaittuaan juttua tutkiessaan rouvaa koskeneita ”raskauttavia asianhaaroja”.  Mitä nuo asianhaarat olivat sitä eivät lehdet kertoneet.  Tämä hovioikeuden ratkaisu lisäsi ymmärrettävästi uusia kierroksia mieliä  kuohuttaneeseen skandaalin.  Päätös myös enteili tulevaa ratkaisua.   Alla uutinen Alma Junneliuksen vangitsemisesta

 

”Rouva Alma Junnelius uudelleen vangittu

Wiime maanantaina määräsi keisarillinen Waasanu Howioikeus sähköteitse, että Alatornion piirin nimismiehen tulee heti wangita rouwa Junneliuksen.  Wangitsemineu toimitettiinkin heti Parasniemen pappilassa, missä rouwa Junnelius asui. Rouwa Junnelius viime tiistaina lähetettiin Oulun läänin wanillaan odottamaan lähempiä määräyksiä. Syytä tähän wangitsemiseen ei wielä warmaa tiedetä.”

Tornion Lehti  26.10.1910

 

 

Hovioikeuden ratkaisu jutussa

Vaasan hovioikeus, johon kruununnimismies B. F. O. Möller ja kirkkoherra Gustaf Junnelius olivat valittaneet kihlakunnan oikeuden päätöksestä, katsoi toteennäytetyksi, että Alma Junnelius oli yöllä toinen ja 14. päivä marraskuuta sekä 19. päivä joulukuuta vuonna 1909 Alitornion kirkkoherranvirkatalossa tehnyt huorin Johan Johanssonin kanssa.  Samoin Hovioikeus katsoi, että Alma Junnelius oli syksyllä ja syystalvella vuonna 1909 lahjoja antamalla, lupauksilla ynnä muulla tavalla yllyttänyt Johanssonin murhaamaan kirkkoherra Junneliuksen.  Tämän vuoksi Johansson oli samana vuonna uudenvuodenaattoiltana tunkeutunut surmaamisen aikomuksessa Junneliuksen asuntoon ja ampunut siellä revolverilla laukauksen kohti kirkkoherra Junneliusta.  Luoti oli osunut tämän leukaan aiheuttaen haavan, joka kuitenkin muutaman viikon kuluttua oli täydellisesti parantunut.

 

Edellä mainituin perustein hovioikeus tuomitsi Alma Junneliusen huoruudesta pidettäväksi neljä  kuukautta vankeudessa ja yllytyksestä murhaan neljä vuotta kuritushuoneessa.  Rangaistukset yhdistettynä Alma Junneliuksen tuomio oli neljän (4) vuoden ja kahden (2) kuukauden kuritushuonerangaistus.  Tämän lisäksi rouva Junnelius menetti kansalaisluottamuksen kuudeksi (6) vuodeksi yli vapausrangaistuksen ajan.  Samalla oikeus julisti Naima Kaaren 13 luvun 1 §:n säännösten nojalla Junnelius-aviopuolisojen avioliiton puretuksi.  Tämän vuoksi avioparin tuli kääntyä Tuomiokapitulin puoleen erokirjan saamiseksi.  Huoruuteen syyllistyneenä Alma Junnelius menetti myös puolet naimaosastaan pesässä.  Alma Junnelius velvoitettiin myös korvaamaan kruunulle valtionvaroista etukäteen maksettaviksi määrätyt todistajanpalkkiot.

 

Kirkkoherra näyttää myös harmistuneen siitä, ettei rouva pyynnöistä huolimatta suostunut luovuttamaan takaisin Alatornion pappilan avaimia.  Hän lähestyi asiassa viranomaisia, mistä oheinen lehtijuttu:

— Junnelius-juttu. Tuonnottain pyysi kirkkoherra Junnelius että hänen Oulun lääninvankilassa säilyssä oleva rouvansa velvoitettaisiin luovuttamaan mukanaan vankilaan viemänsä avaimet, tta rouva on kieltäytynyt niitä suosialla luovuttamasta, joten uusi prosessi ehkä nousee vielä avaimistakin tässä jutussa.

Turun Lehti 02.03. 1911

 

 

Junneliuksen jutun ratkaisu senaatissa

Junnelius-jutun virallinen syyttäjä tyytyi hovioikeuden päätökseen.  Sen sijaan niin kirkkoherra Gustaf Junnelius kuin Alma Junnelius valittivat päätöksestä Suomen Suuriruhtinaskunnan Keisarillisen Senaatin oikeusosastoon.  Kyseinen instanssi oli maamme korkeimman oikeuden edeltäjä.

Senaatin oikeusosasto teki justussa oman ratkaisunsa keväällä 1911.  Siinä katsoi, ettei kirkkoherra Gustaf Junnelius olut perustellut hovioikeuden päätöksestä tekemäänsä valitusta ja päätti jättää huomiotta tämän määräajan päättymisen jälkeen lähettämän kirjelmän.  Niin ikään senaatin oikeusosasto totesi, ettei Alma Junneliuksen muutoshakemus antanut perusteita muuttaa Vaasan hovioikeuden tekemää päätöstä.

Vielä tässäkään vaiheessa Alma-rouva ei luovuttanut, vaan lähestyi senaatin oikeusosastoa anomalla armoa saamastaan kuritushuonetuomiosta.

 

 

Alma Junneliuksen armonanomus hylättiin senaatissa.  Uutinen Kansan Tahto -lehden uutinen  16. kesäkuuta 1911.

 

 

 

 

Ja miten sitten kävikään?

Kirkkoherra Gustaf Junnelius kuoli melko pian rikosjutun saatua lopullisen niittinsä.  Voi hyvin ajatella, kuinka raskas taakka rikoksen uhriksi joutuminen, aviopuolison osuus siinä ja sen jälkeinen asian vatvominen julkisuudessa oli sydäntautiselle miehelle.   Aikakauden ja sen kulttuurin sosiaaliset paineet rooliodotuksineen eivät ainakaan helpottaneet hänen viimeisten aikojensa elämää.  Kirkkoherra Junnelius ei näytä persoonaltakaan olleen kovin helppo ja myötäelävä yksilö.  Tuon aikakauden papeilta sitä ei osattu tuskin odottaakaan.  Ei ainakaan lestadiolaisseuduilla.

 

 

 

Alma Junnelius vapautui Hämeenlinnan lääninvankilasta heinäkuun 16. päivä 1914.  Kuten sanomalehdissäkin tiedettiin kertoa, rouvan omaiset olivat jo ennen tämän vapautumista tiedustelleet Alatornion holhouslautakunnalta mahdollisuutta hänen asettamistaan holhoukseen.  Tiedustelijat olivat sitä mieltä, ettei Alma-rouva oli ”täysin syyntakeinen”.  Tämä oli kuulemma uhannut vapaaksi päästyään ryhtyä käräjöimään jutussa esiintyneitä todistajia vastaan.

 

 

Alma ei kuitenkaan jäänyt asumaan Alatorniolle, vaan muutti Helsinkiin ja otti takaisin entisen tyttönimensä Hjelt.  Almalla oli ollut hyvin läheinen suhde tyttäreensä Celiaan ja hänen perheeseensä.  Celia halusi saada äitinsä muuttamaan luokseen Mynämäelle, mutta Alma laittoi vastaan.  Myöhemmin tytär Celia sai hänet kuitenkin ylipuhuttua.  Tyttären perheessä oli kolme lasta Karl-Olof, Iris ja Elga.

Äiti ja tytär kävivät vilkasta kirjeenvaihtoa ja se jatkui koko prosessin ajan ja myös Alman suorittaessa rangaistustaan.  Hänen vävynsä, eläinlääkäri Alarik Hartman,  toimi anoppinsa tukena oikeudessa ja todisti siellä ilman valan velvoitetta.   Alarikin ajatukset anopistaan eivät varmaankaan olleet kovin korkealla, mutta hän näyttää toimineen ajan odotusten ja tavan mukaan velvollisuutensa ja perheen kunnian pohjalta.  Vävy hoiti myös anoppinsa asioita, kertoo muuan ruotsalainen Björn Johnson, löydettyään sukukronikkaansa mielenkiintoisen tapauksen Suomest.   (Björn Johnson: Om tre mödrar, Stockholm 2009).

 

Celia tyttären perhe Mynämäellä

 

 

Tarinan päätepiste

Hufvudstadsbladet  kertoi kirkollisissa uutisissaan heinäkuun neljäs päivä 1930 kuinka fru Alma Viktoria Hjelt oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen 68 vuoden 10 kuukauden 17 päivän ikäisenä.

 

 

 

Reino Seppänen

 

 

 

Jutun kaksi aikaisempaa osaa julkaistu näillä sivuilla.