Luonto on vaihtanut taas kerran väriä. Puut niin Hervannassa kuin Hämeenkyrön mökillämme ovat alkaneet riisuutua. Viime viikonloppuna lensi joutsenpari huutaen pääni yli, kun seisoin perunamaalla nostamassa syksyn satoa. Pariskunta kokosi ilmeisesti kavereitaan etelämmäksi suuntautuvalle matkalleen. Pienimmätkin yritykset pitää kiinni kesästä tuntuvat jo turhilta, vaikka viime sunnuntainen lämmin sää muuta ajattelemaan houkuttelikin. Vuosi 2008 on kääntynyt vanhuuttaan kohti. Pakko tunnustaa, niin myös minä. Konkreettinen osoitus tästä on se, että jo toista viikkoa olen joutunut aamuisin heräämään mummon vierestä. Tyttäremme näet pyöräytti hiljan potran pojan. Jäbän jota komeampaa ei maailmassa tiettävästi ole tähän mennessä syntynytkään.

 

Vanhuuden ja väistymisen merkkejä on nähtävissä muuallakin kuin mahtavassa, ruskaa uhkuvassa suomalaisessa luonnossa tai Reksa –papan parran harmaissa haivenissa. Vanhuuden raihnautta esiintyy myös talousjärjestelmän tasolla. Kapitalismin, pääomavaltaisen talousjärjestelmän, jota sievistellen myös markkinataloudeksi kutsutaan, vanhuudenheikkous on puhjennut akuuttiin vaiheeseen. Se on jopa tapahtunut perin marxilaisesti eli itse järjestelmän kultaisimmalla ydinmaalla, Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Tämä meidän kapitalismi-vanhus on kaikesta ideologisesta uhosta huolimatta joutunut, jos ei nyt aivan saattohoitoon, niin ainakin turvautumaan tukevaan rollaattoriin. Omaan ahneuteensa tukehtuvaa on pelastettu tukevalla sosialistisella Heimlichin otteella, niin että henki systeemin keuhkoissa, pörsissä, jälleen pihisee.

 

Jos haluaisin olla ilkeä, kaivaisin nyt esiin herkkupaloja erilaisten taloustieteilijöiden, talouselämän johtohenkilöiden, politiikkojen ja järjestelmän perspuolta nuoleskelevien toimittajien lukemattomista lausahduksista markkinatalouden ihanuuksista ja suloista. Vaan miksipä sen tekisin, koska olen itse ollut koko ajan varma siitä, mitä tuleman pitää. Merkit ovat olleet nähtävissä. Jos niitä ei ole osannut lukea omien ideologisten silmälasien vuoksi, minkäpä sille mahtaa. Tyhmyys ja ahneus, ne ovat uusiutuvia luonnonvaroja.

 

Elin erään elämäni tyydyttävimmistä hetkistä, kun USA:n nykyinen presidentti Georg W. Bush joutui koko maailman silmien edessä tunnustamaan, että markkinat ovat kykenemättömiä hoitamaan sen valtavan ongelman, jonka nuo ”markkinat” ihan itsesyntyisesti olivat ahneuksissaan luoneet,. Olen näet vuosikausia ja jopa kymmeniä kuullut hokeman, että ”kyllä markkinat hoitavat”. Vaan eivätpä hoitaneet tätä jenkkien sijoituspankkikriisiä. Asian tunnustaminen oli katkeraa kalkkia paitsi presidentti Bushille niin myös lukemattomille muille markkinauskovaisille.

Edes presidentti Bushin ja hänen kabinettinsa tyhmänrohkeus ei riittänyt siihen, että kyseinen ongelma olisi jätetty ”markkinoiden” hoidettavaksi. Jos sitä olisi yritetty, jenkeillä olisi ollut edessään historiansa suurin poliittinen kriisi sitten sisällissodan. Niinpä siis päädyttiin paradoksiin, missä maailman oikeistolaisimman yhteiskunnan johto tekee historian suurimman sosialisoinnin!

 

Kapitalismin iltaruskon vaivat ovat liipanneet pahasti omaakin isänmaatamme. Tämän vanhuksen virtsankarkailu on kastellut tosin toisella tapaa kansalaistemme vaatteita. Paperitehtaita on jälleen lopeteltu ja sini-vihreä porvarihallitus on halvaantuneena seurannut tapahtumia katseella. Pääministeri on käynyt tiedotusvälineissä änkyttämässä ymmärrystään puunjalostusmoguleille. Tehtaiden työntekijät ja toimihenkilöt hän sensijaan unohti taas kerran. Edellisen kerran sama tylyyden saivat tuta Kemijärven ja Summan tehtaiden duunarit. Ideologinen valinta tämäkin.

 

Vihreä työministerimme Tarja ”Everstintytär”  Cronberg kävi ”tutustumassa” tilanteeseen syntymäkaupungissani Valkeakoskella. Aikaa ei hänelläkään, ”kiireisellä”, ministerillä riittänyt tavalliselle palkansaajalle, eli sille taholle, jota lopettaminen kipeimmin koskee. No, mitäpä sitä nyt parempien piirien rouvasihminen aikaansa tuhlaamaan joidenkin rasvanahkojen takia. Tosin isä-Cronbergilla taisi kaaderiaikanaan olla malttia kuunnella lukemattomia kertoja tavallisen mosurin ulkoa opittu litania: ”Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi”. Tjaa, jospa rouva ministerin ujostelu johtuikin pelosta, ettei tehtaan duunarit ja työnjohto olisikaan tyytynyt ympäripyöreään jutusteluun, vaan tehneet jopa kiusallisia kysymyksiä. Kysymyksiä, johon arvon ministerillä ei ollut taitoa ja halua vastata.

 

Tervasaaren selluloosa on aikoinaan tuonut leivän minunkin suuhuni. Isäni palveli 40-luvulta 50-luvun loppuun Waldenien sukua Tervasaaressa. Tämän vuoksi onnettoman porvarihallituksemme rooli puunjalostusteollisuuden kriisissä pistää suorastaan vihaksi. Hallituksen marssitahdit määräävä kokoomus on kuin 1950-luvun kommunistit: ideologiset silmälasit estävät näkemästä tosiasiat ja mahdollisuudet, joiden avulla Suomi voitaisiin pelastaa sortumasta ns. banaanitasavallan tasolle, ulkomaisen pääoman temmellyskentäksi.

 

Vaara tuohon sortumiseen on nyt todella suuri. Sitä eivät meidän siniset ja vihreät porvarimme näytä ymmärtävän. Eivätkä he osaa ottaa oppia edes naapurimaastamme Ruotsista. Tosin porvarihallitus sielläkin näpertelee jonkun Systembolgetin yksityistämisen kanssa, mutta kuningaskunnan kruununjalokiviin he eivät uskalla koskea. Siis niihin firmoihin, joiden varassa maan talouselämä tosiasiassa pyörii. Niiden päätösvalta pysyy maan sisällä ja hyvä niin. Hyvä  ruotsalaisten kannalta. Siinä maassa porvarikin on viisaampi kuin Suomessa! Meidän porvarimme sensijaan liehakoivat ideologisista syistä kansainvälistä pääomaa. Lienee verenperintöä; samaa prostituutioa harjoittivat aikoinaan heidän esi- ja isoisänsä tsaarinvallan kanssa.

 

Jos totta puhutaan, ei kapitalismin todelliset ongelmat ole niinkään tässä nykyisessä kriisissä, vaan tulevaisuudessa. Tästä kriisistä mennään vielä ohi kolistellen ja veronmaksajien rahoilla. Mutta nurkan takana vaanivat ne ongelmat, joihin ratkaisua ei enää löydykään kapitalismin kalupakista. Ei edes meidän demarien rakkaasta keynesiläisestä talouspolitiikasta, siitä kansantaloudellisesta Heimlichin otteesta, johon markkinapellet nyt joutuivat Amerikassakin turvautumaan.

 

Markkinatalous on hyvä renki, mutta isännäksi taloon siitä ei ole. Ja juuri tässä kulkee raja, jota sosiaalidemokratia ei voi eikä saa ylittää. Me emme luota sokean ahneuden ”siunauksellisuuteen”, kuten porvarilliset markkinapellet. Taloudellisen toiminnan tulee perustua järkeen ja kestävään kehitykseen eikä ihmisen ja luonnon riistoon. Sen tulee palvella kaikkia kansalaisia, yhteistä hyvää, eikä harvojen rikastumista. Sokeimmankin markkinauskovaisen pitäisi nyt viimeinkin ymmärtää, että kasvun rajat on ylitetty jo ajat sitten. Ja kello käy…

 

Reino Seppänen          24.09.2008