Pienet yllätykset ovat elämän eräänlaisia keitaita. Ne virkistävät ja voivat opettaa jopa vanhaakin luupäätä. Erään tällaisen makupalan sain kokea lukiessani ystävältäni Jormalta lainaksi saadun kirjan ”Olematonta meininkiä”. Tunnustettakoon, että otin kirjan hieman arvellen vastaan, koska minulla on kotona pari puolen metrin korkuista pinoa luettavia opuksia. Eräässä vaiheessa kuitenkin tartuin kirjaan nähdäkseni, minkälaisia juttuja se sisälsi ja vauhtiin päästyäni se sitten olikin iltalukemistoani ennen yöuneen vaipumista.
Kirja koostuu 30 vuotta sitten sanomalehti Uudessa Ajassa julkaistuista Timo Koiviston pakinoista. Koivisto on ollut pitkäaikainen demarivaikuttaja ja kunnallispoliitikko Porissa. Toimi myös pitkään valtuuston puheenjohtajanakin. Häntä on pidetty eräänä SDP:n oikeamman laidan taivaltajana ja vanhakantaisena jääränä paikallispolitiikassa. Olipa mies katsomukseltaan mikä tahansa, niin kirjoittaa hän osaa.
Lukemani jutut eivät olleet suinkaan mitään tavallisia valtuustopakinoita. Kirjan takakannessa niitä kuvataan ”kaunokirjallisiksi tuotteiksi”, jotka liittyvät varsin löyhästi ajankohtaiseen kunnallispolitiikkaan. Tähän arvioon on varsin helppo yhtyä. Kepeällä ja humoristisella otteella Koivisto luo tilanteita, joita monesti voi tulkita useammallakin tavalla. Oman makunsa mukaan. Tuolloin, 70 – 80-luvuilla, esiin nousseet uudet yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten luonnonsuojelu, vihreys ja ”feminismi” saavat hieman useammin tehokkaampaa mankelointia. Itseironiaakaan hän ei toki unohda.
Kirjaan koottu jutut olivat pitkälti Porin kunnallispolitiikkaan liittyviä, mutta eivät suinkaan kaikki. Porilaisuus ja satakuntalaisuus yleensä saavat hauskan, mutta ilmeisellä rakkaudella ryyditetyn käsittelyn. Tällaisena hämäläis-karjalaisena en aina ymmärtänyt murresanojen merkitystä edes asiayhteydestä, mutta minä en kyllä kuulukaan siihen kohderyhmään, jolla pakinat olivat aikoinaan tarkoitettu.
Oman mainintansa ansaitsevat kirjan loppuun sijoitetut kunnallispolitiikan merkeissä tehdyt ulkomaanmatkat Porin ystävyyskaupunkeihin DDR:än, Puolaan ja Tsekkoslovakiaan. Niitä ei kerta kaikkiaan voinut nauramatta lukea. Sama koski ”kunnallispoliittista” matkaa Brasiliaan ja keski-Amerikkaan. Rivien välistä, kuten sanonta kuuluu, on luettavissa paljon kirjoittajan näkemyksestä näiden matkojen annista ja merkityksestä Porin kaupungille.
Kirjan lukeminen oli minulle myös yhdenlainen ekskursio menneeseen aikaan ja elettyyn elämään. Mieleen nousi elävästi oma kotikaupunkini Valkeakoski ja sen edesmenneet mahtimiehet ynnä paikallispoliitikot. Samalla ymmärsin, miksi kirjoittajan nimi vaikutti niin tutulta. Selailu arkistossani paljasti noin viiden-kuuden vuoden takaisen YLE:n jutun tästä ansioituneesta kunnallismiehestä!
Kyllä vain, Timo Koivisto on oman aikansa kunnallispoliitikko. Hänen mielestä oikeaa yhteisten asioitten hoitamista on se, että hommista sovitaan valtuuston puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan kesken sopuisasti kahvikupin tai muun juotavan ääressä. Juu, näinhän se tapahtui aikoinaan kotikaupungissanikin. Ja mitä lyhyempi oli valtuuston kokous, sitä suurempi hehkutus asioiden sujuvuudesta paikallislehdessä.
No, meikäläisen näkemys demokratiasta ja yhteisöllisyydestä oli ja on edelleenkin toisenlainen. Se ei nyt kuitenkaan vaikuttanut kirjan lukukokemuksen nautittavuuteen. Jälleen kerran tuli todistetuksi, miten paljon hyvää luettavaa pölyttymässä aivan suotta kirjastojen hyllyllä!