Juutalaiset ovat antaneet vuosisatojen ajan merkittävän panoksen eurooppalaiseen kulttuuriin ja sivistykseen. Erityisesti se on rikastuttanut maanosamme keski-Euroopan maiden kulttuuria eikä vähiten juuri Saksan, joka lopulta koitui tuhoisaksi maanosamme juutalaiskansalle. Juutalaisuuden merkitystä Euroopan maiden tieteen, taiteiden ja aatteiden kehittymiselle on mahdotonta kieltää tai vähätellä. Kulttuurin jokaisella osa-alueella nousee esiin merkittäviä henkilöhahmoja eikä vähiten ajatteluun pohjautuvilla aloilla. Teologia, filosofia, poliittiset ideologiat ovat kehittyneet merkittävästi juutalaisesta kulttuurista nousseiden henkilöiden ansiosta.
Juutalaisen kulttuuritaustan omaavia filosofeja on vuosisatojen aikana ollut suuri joukko. Euroopassakin heitä nousee esiin lukuisia nimiä mm. Baruch Spinoza, Moses Mendelssohn, Edmund Husserl, Karl Marx, Karl Popper, ja Erich Fromm. Heistä Mooses Mendelssohn lienee suurelle yleisölle tuntemattomampi nimi, mutta oman aikansa kontekstissa hän näytteli suurta osaa filosofina ja suvaitsevaisuuden julistajana sekä siten juutalaisten vapauden edistäjä.
Moses Mendelssohn syntyi Dessaussa 6. syyskuuta vuonna 1729 köyhän juutalaisen suntion poikana. Hänen jälkeläisensä jättivät myös merkittävän jäljen Euroopan kulttuuriin. Heitä olivat säveltäjät Fanny ja Felix Mendelssohn; Felixin poika, kemisti Paul Mendelssohn Bartholdy; Mendelssohn & Co-pankkitalon perustajat Joseph Mendelssohn ja Abraham Mendelssohn Bartholdy sekä Fanny-tyttärenn pojanpojat, Paul ja Kurt Hensel.
Mooseksen isän sukunimi oli Mendel ja Moses otti sukunimekseen Mendelssohn (”Mendelin poika”). Taustalla oli pyrkimys häivyttää osa juutalaisuuden painolastia. Tähän suuntaan viittaa ainakin Mooseksen poika Abraham Mendelssohn kirjoittaessaan vuonna 1829 Felixille: ”Isäni koki, että nimi Moses Ben Mendel Dessau haittaisi häntä tavoittamaan tarvittavia yhteyksiä niihin, joilla oli parempi koulutus. Isäni otti nimen Mendelssohn pelkäämättä, että hänen oma isänsä loukkaantuisi. Tämä muutos, vaikka pienikin, oli ratkaiseva. ”
Mooses Mendelssohnin elämän aikuisikä osui aikaan, jolloin Preussin hallitsijana oli kuningas Fredrik II, jota myös Fredrik Suureksi kutsuttiin. Tätä kuningasta, joka hallitsi vuosina 1740–1786, pidettään yhtenä aikakauden ”valistuneena itsevaltiaana”. Kuinka hyvin tuo ”valistuneisuus” sopii kuvaamaan tätä ”soturikuningasta” onkin jo paljolti tulkintakysymys. Maassa vallitsi Mooseksen syntyessä ankara kirjesensuuri ja varsinaista ajatuksenvapautta tai yhteiskunnallista suvaitsevaisuutta ei ollut. Juutalaisten sorto oli tosiasia ja siihen kuului mm. saksalaisten kirjojen lukemisen kielto heiltä. Tätä kieltoa kuitenkin selkäsairas Mooses Mendelssohn kuitenkin rikkoi.
Mendelssohnin kasvu ja kehittyminen
Mooses sairasti jo lapsesta lähtien vakavaa selkäsairautta. Hänen isänsä oli köyhä köyhä suntio, jolla ei ollut varaa viedä poikaa hoitoon. Isä ja paikallinen rabbi David Fränkel huolehtivat Mooseksen varhaiskasvatuksesta. Fränkel opetti hänelle Raamatun ja Talmudin lisäksi Maimonidesin filosofiaa. Varsin nopeasti havaittiin, että pojalla oli taito oppia ja ymmärtää saamaansa opetusta tavallista syvällisemmin. Vuonna 1743 Fränkel muutti Berliiniin, ja Mooses seurasi häntä samaan kaupunkiin muutamaa kuukautta myöhemmin.
Berliinissä puolalainen pakolainen, Israel Zamosc, opetti Moosekselle matematiikkaa ja muuan nuori juutalainen lääkäri latinaa. Pääosin hän opiskeli omatoimisesti. Mooseksella oli käytössä sangen rajatusti varoja. Kuvaavaa on, että tästä huolimatta hän osti latinankielisen kopion John Locken teoksesta ”Of the Conduct of the Understanding (1706)” ja hallitsi sen latinankielisen sanakirjan avulla. Tässä on kiinnostava pohdinnan kohde, kuinka paljon tuo teos on sysännyt Mendelssohnia ja hänen kiinnostusta myöhemmin kukkaan puhjenneeseen ajatteluun suvaitsevaisuudesta ja sen takana olevasta yhteiskunnallisesta ja yksilöllisestä vapaudesta. Ranskan ja englannin kielten opiskelun Mendelssohn aloitti tutustuttuaan Aaron Solomon Gumperziin.
Mendelssohnin ollessa vasta 20-vuotias, varakas silkkikauppias Isaac Bernhard palkkasi hänet opettamaan lapsiaan. Mendelssohn menestyi tehtävässään ja saavutti pian Bernhardin luottamuksen, joka johti siihen, että hänestä tuli silkkikauppiaan kirjanpitäjä vuonna 1754. Samana vuonna hän alotti elinikäisen ystävyytensä Gotthold Ephraim Lessingin kanssa.
On esitetty oletus, että Aaron Gumperz olisi esitellyt Mendelssohnin Lessingille. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Lessingin ja Mendelssohnin ensimmäisessä tapaamisessa miehet pelasivat shakkia. Eeräässä Lessingin näytelmässä vuodelta 1779, Nathan Viisas (Nathan der Weise) nimihahmo ja Saladin tapaavat ensimmäisen kerran shakkipelin yhteydessä. Mendelssohnissa Lessing näki todisteen siitä, ettei oppinut juutalainen ollut saksalaista huonompi. Tosin se oli ajatus, jota pilkattiin sen aikaisessa Berliinissä.
Lessingistä ja Mendelssohnista tuli läheiset ystävykset. Lessing toi myös Mendelssohnin Fredrik Suuren aikaisen sivistyneistön tietoisuuteen. Mendelssohn oli kirjoittanut kriittisen esseen saksalaisten yliolkaisesta suhtautumisesta omiin filosofeihinsa, etenkin Gottfried Leibniziin. Tuon käsikirjoituksen hän oli lainannut Lessingille. Tämä puolestaan julkaisi vuonna 1775 Mendelssohnilta lupaa kysymättä tekstit ”Philosophische Gespräche”-nimellä. Teos herätti ansaittua huomiota. Samana vuonna julkaistiin Danzigissa ilman kirjoittajien nimeä satiiri ”Pope ein Metaphysiker” (”Paavi, metafyysikko”). Teoksen takaa löytyivät ystävykset Lessingin ja Mendelssohn.
Mendelssohnista tuli myös saksalaisen kirjailijan Friedrich Nicolain (1733 – 1811) ystävä ja keskustelukumppani. Nicolai oli myös Lessingin ystävä. Mendelssohn voitti vuonna 1763 Berliinin akatemian tarjoaman palkinnon esseestä matemaattisten todisteiden soveltamisesta metafysiikkaan. Voittaneen työn nimi oli ”On Evidence in the Metaphysical Sciences”. Jotain kertonee Mendelssohnin ajattelukyvystä se, että kilpailijoiden joukossa olivat sellaiset nimet kuin Thomas Abbt ja Immanuel Kant, jotka tulivat toiseksi!
Saksalaisen filosofian suuri nimi, Immanuel Kant (1724 – 1804), lukeutui myös Mendelssohnin ystäviin. Kant onkin mielenkiitoinen persoona suhtautumisessa juutalaisuuteen ja juutalaisiin. Voisi melkein sanoa, että tässä yhdessä persoonassa näyttäytyy koko saksalaisen kulttuurin liki skitsofreeninen asenne aiheeseen. Hänen ystäväpiiriinsä kuului Mendelssohnin lisäksi muitakin juutalaisia. Itse juutalaisuden hän tuomitsi älyllisenä epäkypsyytenä, mutta asenteeseen ei näyttänyt kuuluvan rodullisen rasismin piirteitä. Tästä huolimatta tuotannosta löytyy nurjaa suhtautumista yksittäisiä juutalaisia kohtaan. Kyse lienee lähinnä kulttuurillinen karsastus? Kantin kielteisimmät näkemyksensä juutalaisuudesta hän julkaisi teoksessaan ”Anthropologie in Pragmatischer Hinsicht ” (”Antropologia pragmaattiselta kannalta”, 1798). Valitettavasti niissä oli riittävästi ainesta Kantin hyödyntämiseksi natsien epä-älyllisessä antisemitistisessä propagandassa.
Berliinin akatemian kilpailun voittaminen nosti Mendelssonin kuuluisaksi niin Preussissa kuin koko Euroopassa. Lokakuussa 1763 kuningas Fredrik II myönsi Mendelssohnille erityisen ja nykyvalossa hieman oudon suosionosoituksen. Mendelssohn sai ns. suojatun juutalaisen etuoikeuden (Schutzjude). Tuo armonosoitus ei kuitenkaan koskenut hänen vaimoaan eikä lapsiaan. Mendelssohn oli mennyt naimisiin edellisenä vuonna siis 1762 Fromet Guggenheimin kanssa. Suojatun juutalaisen etuoikeus takasi hänelle oikeuden häiriöttömään oleskeluun Berliinissä.
Mendelssohnin vaikutusvalta ja tuttavapiiri kasvoi. Samalla hän joutui usein kiivaisiinkin sanasotiin voimakkaita uskonnollisia näkemyksiä omaavien kanssa. Sanasotaiin osallistuivat niin kristityt kuin juutalaiset. Hänen metfysiikansa ei enää nykyaikana ole kovin hedelmällistä luettavaa. Ainakaan allekirjoittaneele metafyysiset ja uskonnolliset pohdiskelut olivat työlästä luettavaa. Omana aikanaan se tietenkin oli osa valtavirtaa ja aikalaisia kiinnostavaa. Mendelssohn oli kuitenkin yksi edistyksellisimmistä ajattelijoista oman aikansa Saksassa. On sanottu, että hän pyrki soveltamaan edistyksellistä englantilaista ajattelua saksalaiseen filosofiaan. Mendelssohn yritti yhdistää brittiläisen sensualismin leibniz-wolffilaiseen rationalismiin. Uskonto, Jumala ja järki olivat ne keskeiset käsitteet, joiden puitteissa Mendelssohn filosofiset näkemyksensä rakensi. Hänen ajattelussaan nousee suvaitsevaisuus keskiöön. Eräässä yhteydessä Mendelssohn toteaa, että uskontojen erot ovat lähinnä historiaa eikä järkeä.
Myös Lessing omaksui Mendelssohnin ajatuksen puhtaasti rationaalisesta uskonnosta ja yhtyi Mendelssohnin julistukseen: ”Uskontoni ei tunnista mitään velvollisuutta ratkaista epäilyksiä muuten kuin rationaalisin keinoin; eikä se vaadi pelkkää uskoa iankaikkisiin totuuksiin (Gesammelte Schriften osa 3 s. 205).
Mendelssohnin taistelu suvaitsevaisuuden puolesta kohdistui yhtä hyvin saksalaiseen yhteiskuntaan kuin itse juutalaisuuteen. Tässä on myös syy, minkä vuoksi vielä nykyisinkin häneen kohdistuu kritiikkiä itse juutalaisten, etenkin uskoa tunnustavien taholta. Mendelssohn totesi, ettei valtiolla ei ole oikeutta puuttua kansalaistensa, myös juutalaistenkaan, uskontoon. Toisaalta se ei anna rabbiinille oikeutta rangaista juutalaisia uskonnosta poikkeamisesta. Hänen tärkein juutalaisuutta käsittelevä teoksensa ”Jerusalem, eli uskonnollisesta vallasta ja juutalaisuudesta” (1783, päättyy huutoon ”Rakasta totuutta, rakasta rauhaa!” – (Sakarias 8:19).
Mendelssohn teki paljon käännöstyötä lisätäkseen saksalaisten ymmärrystä juutalaisuudesta ja toisaalta juutalaisten ymmärrystä saksalaisuudesta. Tämä ajatus sisältyy myös hänen toteamuksessa terveydentilansa heikkenemisen jälkeen: ”Haluan omistaa voimieni jäännökset lasteni ja kansakunnan hyväksi saadakseni kansani lähemmäksi kulttuuria, josta sitä, valitettavasti pidetään kaukana ”. Mendelssohin toiminta kantoi hedelmää etenkin Saksassa, jossa se pirstoi vuosisataista juutalaiskaunaa. Hänestä jää kuva synnyinmaalleen uskollisesta juutalaisesta, joka halusi omalta osaltaan rikastaa sen kulttuutia omista lähtökohdistaan.
Eräs Mendelssohnin toiminnan seuraus olikin Saksan juutalaisten sekularisoituminen. Osa heistä säilytti perinteisen uskonsa, osa kulttuurinsa perintönä sen muodollisen palvonnan. Suuri osa maan juutalaisista luopui myös uskostaan ja palveli kotimaataan, kuten uskovatkin, kunniakkaasti monilla aloilla. Se ei kuitenkaan ollut pelastus kenellekään juutalaiselle hitleriläisen hulluuden päästessä valloilleen. Mooses ja Fromet Mendelssohnilla oli kuusi lasta, joista vain kaksi, toiseksi vanhin tyttärensä Recha ja hänen vanhin poikansa Joseph säilyttivät juutalaisen uskonsa.
Kuolema
Mendelssohn kuoli 4. tammikuuta 1786. Hänen terveydentilansa oli heikentynyt jo pidemmän aikaa. Uudenvuoden aattona hän oli lähtenyt viemään kirjoitustaan ystävälleen Jacobille. Kyseessä oli hänen vastauksensa miehelle (Kirjoitus oli nimeltä ”An die Freunde Lessings”). Mendelssohn kylmettyi tuolla matkalla ja sairastuminen johti kuolemaan. Hänet haudattiin Berliinin juutalaiselle hautausmaalle. Hänen hautakivensä hepreankielisen kirjoituksen käännös kuuluu: ”Tässä lepää viisas Mooses Dessausta / syntynyt 12. Elulissa 5489 [6. syyskuuta 1729] / kuoli keskiviikkona 5. päivänä Shevatissa [4. tammikuuta] / ja haudattiin seuraavana aamuna torstaina 6. päivänä / 5546 [5. tammikuuta 1786] / Kenties hänen sielunsa nousee ikuiseen elämään.”
Natsit tuhosivat suurimmaksi osin Berliinin juutalaisen hautausmaan. Saksan yhdistymisen jälkeen vuosina 2007–2008 se perustettiin uudelleen muistomerkkeineen menneisyydelle. Tässä yhteydessä myös Mendelssohnin hautakivi uusittiin.
Reino Seppänen
1986 – 2020