Leif GW Persson, ruotsalainen kriminologi, professori ja kirjailija on yksi mielikirjailijoistani rikosromaanien kirjoittajana. Minulla on kohtuullisen pitkä yhteys häneen kahdellakin tavalla. Ensimmäiset hänen kirjoittamansa kaksi rikosromaania luin ruotsiksi, saatuani ne lainaksi Ruotsissa asuvalta sukulaiseltani. Nuo kirjat lainattiin minulle vuolaitten saatesanojen kanssa. Totta olikin, että kumpikin kirja, ”Grisfesten” (julkaistiin vuonna 1978) ja ”Profitörerna” (vuodelta 1979) herättivät tavatonta huomiota kotimaassaan. Niistä jopa ensimmäinen, ”Grisfesten”, aiheutti potkut Perssonille Ruotsin poliisihallinnosta.
Kolmannenkin Perssonin romaanin, ”Samhällsbärarna” (ilmestyi vuonna 1982), jouduin lukemaan ruotsiksi, koska suomennettuna se ilmestyi vasta tänä vuonna (2018). On mielenkiintoista, miksi nämä kolme Perssonin kirjaa on suomennettu vasta 2010-luvulla. Ensimmäinen niistä, ”Grisfesten” vuonna 2010 nimellä ”Possujuhlat” ja ”Profitörerna” vuonna 2012 nimellä ”Edunsaajat”. Itse arvelen syiden olevan vahvasti poliittisia. Nojautuihan ”Possujuhlat” vahvasti Perssonin työssään poliisihallinnossa saamiin tietoihin tuolloisen oikeusministeri Lennart Geijerin sotkeutumisesta tukholmalaiseen prostituutioon. Tapaus heitti ikävän varjon myös pääministeri Olof Palmen ylle.
Toinen kosketuspinta Leif GW Perssoniin minulle syntyi oman työni kautta. Persson on näet ollut erinomainen kriminologi ja jopa tuottelias sellainen. Hänen töiltään ja ajatuksiltaan ei voinut välttyä Suomessakaan. Niinpä oli itsestään selvää, ettei miestä voitu pitää Ruotsin kaltaisessa avoimessa yhteiskunnassa paitsiossa lopun elämäänsä. Sittemmin hänen uransa saikin tuulta siipiensä alle ja mies nousi kansainvälisen tason kuuluisuudeksi. Perssonin rikoromaanien sarjaan tuli kuitenkin tästä tieteellisestä ja opetustyöstä johtuen yli 20 vuoden katkos. Se päättyi vasta vuonna 2005 julkaistuun teokseen ”Linda – som i Lindamordet”. Tämän kirjan suomennosta ei tarvinnut kauaa odottaa sillä se julkaistiin meillä käännöksenä jo seuraavana vuonna eli 2006 nimellä ”Lindamurha”. Olen muutaman kerran itse mielessäni pohtinut, perustuiko tuo pitkä tauko jonkinlaiseen sopimukseen Perssonin ja ruotsalaisten vaikuttajatahojen kesken? Jos perustui, ikävien ja kiusallisten totuuksien julkituonti sai silti jatkoa näissä uusissa romaaneissa. Tosin huomattavasti taitavammin ja pirullisemminkin ilmaistuna.
”Samhällsbärarna” – kirja poliisimielivallasta
Perssonin teos ”Vallanpitäjät” perustuu, kuten hänen ensimmäinen kirjansa ja kaikki myöhemmätkin, tietoihin ruotsalaisen ja erityisesti tässä tapauksessa tukholmalaisen poliisin toimintaan. Sen julkaiseminen herätti suuria ristiriitoja ja vielä suurempia tunteita maan kulttuuri- ja yhteiskuntaelämässä. Persson sai yhtäältä tunnustusta rohkeudestaan ja toisaalta parjausta, jopa raakaa vihaa erityisesti poliisien suunnasta. Toisaalta on nähtävä, että silläkin taholla oli ihmisiä, jotka suhtautuivat suurella vastenmielisyydellä kolleegoidensa asenteisiin, arvoihin ja toimintatapoihin. Kannattaa huomata, että vasta Olof Palmen murha hälyytti laajemmin ruotsalaista yhteiskuntaa heräämään väkivaltakoneistoihin pesiytyneisiin avoimesti fasistisiin, rasistisiin ja sadistisiin tyyppeihin.
”Vallanpitäjät” perustuu 70-luvun lopulla Tukholmassa toimineen erikoisen poliisien komennuskunnan omavaltaiseen toimintaan. Poliisit liikkuivat kaupungilla pikkubussilla ja viidenhengen ryhmänä. He korjasivat kaduilta päihteiden humalluttamia ja niihin sammuneita ihmisiä sekä tekivät rikoksista epäiltyihin kohdistuneita kotietsintöjä ja pidätyksiä. Tuohon aikaan tästä ”terroristiryhmäksi” nimitetystä porukasta puhuttiin ja kirjoitettiin paljon, mutta sen kontrolli ylemmältä taholta jäi vähäiseksi.
Minulla on itselläni tästä poliisitoiminnasta omakohtaisia havaintoja, kuulopuheita ja kertomuksia ajalta, jolloin vietin puolisen vuotta omaehtoisessa maanpaossa Tukholmassa. Jouduin isänmaassani jonkinlaiselle mustalle listalle entisten ”ystävieni” ja ”toverieni” ansiosta ja maanpakolaisuus oli ainoa vaihtoehto murtaa pahansuopaisuuden muuri ja turvata nuoren perheemme elanto sekä opintolainojen lyhennykset. Näin myöhemmin pidän tuota lyhyttä kautta itselleni siunauksellisena. Se oli johdatuksen omaisena tapahtuma, josta kiitän Herraani, mutta en ”kavereitani” enkä ”tovereitani”.
Kerronpa yhden, kuvaavan tarinan, joka liittyi vanhimman veljeni Ruotsissa harrastamaan ”liiketoimintaan”. Veljeni piti Ruotsissa tuolloin 70-luvulla eräänlaista putkityöliikettä, joka urakoi, mutta myös välitti suomalaisia työntekijöitä alihankkijana ruotsalaisille firmoille. Eräs hänen tällainen putkimies, toki ammattitaitoinen, mutta kovasti viinaanmenevä joutui kyseisten gangsteripoliisien pidättämäksi. Syynä päihtymys ja toikkarointi keskikaupungilla. Nämä taluttivat miehen autoon ja ajoivat keskustasta vähän syrjemmälle. Henkilöönkäyvässä tarkastuksessa kaverilta löytyi lompakosta hämmästyttävän suuri rahanippu. Kysymys kuului: ”Mistä rahat ovat tulleet?” Vastaus kuului, että ne olivat päivällä johtaja Seppäsen maksamaa tiliä. Poliisit pitivät sellaista rahamäärää aivan liian suurena, mitä se tietysti olikin, koska palkasta ei oltu pidätetty veroja ja muita sivukuluja.
Kun kuulustelut eivät johtaneet mihinkään järkevään lopputulokseen, annettiin kelpo putkimiehelle porukalla turpiin ja vielä bonuksena pamppua sekä heitettiin bussista ulos. Epäilyttäviä rahoja ei kuitenkaan muistettu palauttaa, mikä lienee ollut varsinainen peruste sille, ettei kaveria otettu talteen ja viety putkaan. Tämä toisen käden tarina ei vielä ole tässä. Kahden viikon kuluttua tapahtui esityksen eräänlainen ”rondo”. Putkimiehemme sai uudelleen turpiinsa ja menetti tilinsä toistamiseen kaupungin gangsteripoliiseille. Tässä siis eräs kuulemani tarina näihin naapurimaan ”lainvalvojiin” liittyen.
Kirjan juoni
Kirjan lähtökohtana on poliisien kaupungilta löytämä ikuinen mieliharmi, Nisse-sedän nimellä tunnettu päihdeongelmainen. Oikealta nimeltään mies on Nils Rune Nilsson. Hänet kannetaan bussiin ja viedään ohjeiden mukaisesti selliin. Sen vartioinnista huolehtiva putkavahti on siviilityöntekijä ja lakia opiskeleva nuorimies. Tämä käy katsomassa Nilssonia varttitunnin välein. Eräässä vaiheessa hän huomaa Nisse-sedän naaman turvonneeksi ja miehen makaavan huonossa kunnossa lattialla. Paikalle hälytetään ambulanssi ja lääkäri. Mies viedään sairaalaan. Lehdet nostavat asiasta metelin, etenkin kun kahden asiantuntijan lausunnot Nisse-sedän vammojen synnystä eroavat. Lopulta mies kuolee sairaalassa ilman, että olisi kyennyt sanomaan kenellekään muuta kuin sanat ”Porilaisten marssi” (”Björneborgarnas marsch”).
Nuo sanat kuuli rikskriminalenin, eli Ruotsin keskusrikospoliisin, väliaikainen johtaja Lars Martin Johansson, yrittäessään kuulustella Nisse-setää. Kirjailija antaa Johanssonille, rikskriminalenin virkaatekevälle johtajalle, vapauden päästä kirjoituspöytähommista tekemään ”oikeaa” poliisityötä. Varsinaiseksi tutkijaksi Johansson hän määrää rikoskomisario Gunnar Wesslénin ja tämän apulaiseksi työmaajuopottelua harrastavan vanhan poliisikonkari Janssonin, jota kutsutaan sisäpiirissä Murha-Janssoniksi erotuksena rikospoliisin tarkkailussa olevasta Huume-Janssonista.
Kirjassa vilahtaa myös myöhemmissä teoksissa tärkeäksi hahmoksi muodostuva Waltin, jonka persoona tässä kirjassa ei vielä ole saanut lopullista muotoaan tai sanotaanko, ettei hän ole vielä ”paljastanut todellista karvaansa”. Samaa persoonan kypsymistä täyteen kukkaansa jää vielä odottamaan Perssonin hyvinvointivaltion kritiikkiä sisältävien kirjojen keskeisin hahmo Lars Martin Johansson. Hänen hahmonsa tyylittelyssä 20 vuoden eron näkee erittäin selvästi. Jo siksi ”Vallanpitäjien” kääntäminen suomeksi on ollut tärkeää.
Nisse-setää koskeva tutkinta etenee verkkaisesti ja päättyy lopulta hieman yllättävästi. Tutkinnan rinnalla kerronnan keskiöön nousee gangsteripoliisien toiminta laajemminkin. Mielenkiintoinen sivujuonne kirjassa on myös salaista tietojenhankintaa harjoittava osakeyhtiö Akileus, jonka perustaja sekä omistaja on rikskriminalen välikäsien kautta. Firma kerää tietoja niin perinteisin menetelmin kuin elektronisen tiedustelun avulla, mutta ohi demokraattisen valvonnan. Puuhastelun johtajana on Waltin, monien Perssonin kirjojen läpimätä ja perverssi poliisi. Kuvatessaan kirjassaan tämän oudon toiminnan, Persson paljasti tietoisesti Ruotsin poliisijohdolle ja hallitukselle sittemmin kiusalliseksi muodostuvan asian. Epämääräisten ja demokraattiselle yhteiskunnalle epätyypillisten toimintatapojen julkisuuteen nostaminen oli Persson eliitin persuksiin iskemä kirvelevä piikki. Tekikö hän sen kostoksi virasta erottamisestaan? Tuskinpa, koska samaa Persson oli tehnyt jo ennen erottamistaan ja jatkoi sitä samaa latua vielä muissakin opuksissaan. Upeaa kansalaisrohkeutta ja aidon demokraatin aateluutta!
Suosittelen kirjan lukemista vaikkapa vain ainutkertaisena kokemuksena. Mutta itseasiassa kokonaisia uusia näkökulmia modernin yhteiskunnan todellisuuteen avautuu, jos lukee Leif GW Perssonin koko tuotannon. Vieläpä vaikka useampaan kertaan. Niin ainakin itse olen tehnyt.