Eräs häkellyttävimmistä matkakokemuksista minulla ja vaimollani on ollut vuonna 2014 tehty kiertomatka Turkkiin.  Tuohon reissuun sisältyi käynti Kappadokiassa.  Kokemus oli järisyttävä kahdesta syystä.  Luonto Kappadokiassa on aivan omanlaisensa.  Oli vaikea uskoa tuota hämmästyttävää ”tattimaisemaa”, jota eräs ryhmäämme kuulunut nainen kuvaili ilmeisellä kokemuksella ystävättärelleen ”fallosmaiseksi”.  Kieltämättä naseva nimitys sekin osalle tuota ihmeellistä seutua.  Tosin muunlaisiakin hämmästyttäviä muodostelmia meidän silmiimme osui hyvinkin runsaasti. 

Toinen mieltäni askarruttanut asia oli se valtava työ, jota alueella asuneet ihmiset olivat tehneet vuosisatojen kuluessa.  Nuo eri aikoja ja eri kulttuureita edustaneet lajitoverimme olivat hyödyntäneet luonnon muotoilemaa maaperää kovertamalla siihen asuntoja ja jopa kokonaisia kaupunkeja.  Me pääsimme matkallamme näkemään näitä ihmeitä  kolmessakin eri tutustumiskohteessa..  Niistä  Göremen ulkoilmamuseo oli ehdottomasti vaikuttavin.  Se on Kappadokian tärkeimpiä nähtävyyksiä ja Unescon maailmanperintökohde. 

 

 

Meidän oppaamme kertoi, kuinka tähän mennessä Kappadokiasta on löydetty jo liki kaksisataa maanalaista asutusta. Niistä 16 on ollut yli tuhannen asukkaan kaupunkeja.  Ja lisää ilmeisesti tullaan löytämään.   Kaupungit ovat syntyneet maan alle asukkaiden suojiksi vainoojolta.  Niitä oli kaivettu jo ennen kristillistä aikaa.  Eräistä maan päälle rakennetuista kaupungeista on löydetty kulkureittejä maanalaisiin tiloihin.  Mikä kertoo todellisesta koetusta uhkasta ja tarpeesta suojautua vihollisia vastaan.  Joskus nämä maanalaiset rakennelmat ovat olleet poikkeuksellisen suuria.  Joitakin vuosia sitten löydetiin noin 5000 asukkaalle tarkoitettu maanalainen kaupunki.  Kävimme myös Derinkuyussa, jonka  maanalaisessa kaupungissa on ollut  peräti 11 kerrosta.  Niitä ihan kaikkia niistä ei ole vieläkään ehditty tutkia, joten turisteja niihin tiloihin ei lasketa.

 

 

 

 

Maan päällä olevien kaupunkien yhteyteen kaivetuihin luolastoihin asukkaat siis pakenivat vaaran uhatessa.  Bysanttilainen Johannes Efesolainen kirjoitti, kuinka Persian kuningas Khosrau I vuonna 576 oli vallannut Caesarean koillispuolella sijainneen Sebasten, mutta ei löytänyt kaupungista yhtään asukasta.  Kuningas suuttui silmittömästi, sillä kaupunkia ei voitu ryöstää ja ottaa vankeja.  Asukkaat olivat paenneet hyökkääjiä kaupungin alla sijainneeseen luolastoon.  Suuttuneena kuningas käski polttaa kaupungin.  Tärkein kuitenkin säilyi – ihmisten henki ja vapaus!

 

 

 

 

Kappadokian ihmeellinen luonto 

 

Kappadokia on täynnä kiehtovaa kauneutta, historiaa ja luonnonihmeitä.  Kappadokian erityinen viehätys on sen aivan poikkeuksellisessa maastossa.  Seutu on geologinen luonnonoikku.  Mistään muualta maailmasta ei löydy vastaavaa maisemaa!  Joiltakin osin tuo maisema on enemmän satua kuin tätä meidän elämään kuuluvaa luontoa.  Kappadokian satumaisen luonnon alku on miljoona vuotta sitten tapahtuneissa tulivuorien purkauksissa.  Sitä ovat muotoilleet lisää myös tuulet sekä vesi.  Erikoiset luonnonmuodostelmat koostuvat tulivuoresta purkautuneesta tuhkasta, joka on tiivistynyt kiveksi, tuffiksi.  Tulivuoren tuhkahiukkasten koko on ollut alle kaksi millimetriä.  Hiukkaset ovat olleet siten hiekanjyviä pienempiä jopa yhtä pieniä kuin savihiukkaset tai vielä pienempiä.

 

Tuffia on helpompi louhia kuin monia muita kivilajeja.  Sen pinta kyllä kovettuu tuhkan joutuessa kosketuksiin ilman kanssa, mutta syvemmältä kovertaminen on helpompaa.  Tämä on mahdollistanut luonnonmuodostelmien hyödyntämisen ihmisten asuntoina ja muina käyttötiloina.  Niistä on tehty asumuksia, kirkkoja ja erilaisia yhteisiä tiloja.   Tuffipylväiden päällä olevat basalttihatut suojaavat niitä.  Basalttikivi peittää tuffipylvään, ja pysyy sen eräänlaisena kattona.  Mutta ajanhammas puree kaikkeen.  Näiden tuffikartioiden kaulat ohenevat ajanmyötä ja jossain vaiheessa nuo ”hatut” romahtavat lopulta maahan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kappadokiassa ollaan myös kristinuskon juurilla

 

Kappadokia on  monelle tuttu alue Raamatusta ja kirkkohistoriasta.  Se sijaitsee Helys- ja Eufratjokien välissä itäisessä Turkissa Anatolian ylänköalueella.  Maantieteellisesti alue on historiallisestikin tunnettua Vähä-Aasiaa.  Alueen omistuksesta on vuosisatojen aikana käyty useita sotia ja lukemattomia taisteluja.  Nykyisen Kappadokian alue oli 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua itsenäinen kuningaskunta.  Kappadokia oli heettien maakunta näiden suuruudenaikana.  Tästä on säilynyt jäänteitä alueella.  Sittemmin alue oli osa Persian satraappikuntaa, joka tuli jaettua kahtia Kappadokian ja Pontuksen satraappikuntiin.  Kun Persia kukistui Kappadokiasta tuli tasavalta.  Rooman vasalliksi se joutui vuonna 63 ennen ajanlaskumme alkua.  Tuokin status aleni Rooman provinssiksi vuonna 17.  Samalla alueen pääkaupunki Mazacan muuttui Caesareaksi.

 

Jo heettiläisten tiedetään osanneen hyödyntää tuffin tarjoamia mahdollisuuksia.  Tämä tiedetään kertomuksista, joissa heetit saivat maahan tunkeutuneet vihollisensa kauhun valtaan maan alta tehdyillä hyökkäyksillään.  Kristinusko levisi Kappadokiaan jo alkuvaiheessaan eli niin sanottuna apostolisena aikana.   Liioittelematta voidaan sanoa Kappadokian olevan eräs tärkeistä kristinuskon kehdoista.  Alueella oli juutalaisia siirtokuntia, joihin ensimmäiset kristityt, juutalaiskäännynnäiset, tekivät käännytystyöhön tähdänneitä matkoja.  Seurauksena oli kristillisten seurakuntien synty.  Kappadokiassa oli tämän johdosta ikivanhoja seurakuntia, jotka katosivat vainojen, islamin ja ataturkilaisen kansallisuusaatteen seurauksina.  Asemansa kristinusko  vakiinnutti kahden ensimmäisen vuosisadan aikana.  Rooman vainojen kohdistuessa provinssienkin kristittyihin, seurakunnat etsivät suojaa vanhoista maanalaisista rakenteista ja kaivoivat uusia.  Kappadokia nousi ensimmäisenä vuosisatoina merkittäväksi kristinuskon alueeksi.  Uskon vakiinnuttua Rooman valtionuskonnoksi, alueelle syntyi useita kalliokirkkoja sekä luostareita.

 

Kappadokia tuli tunnetuksi useista pyhimyksistään, joista merkittävimmät olivat Basileus Suuri ja Pyhä Yrjö.   Vahvasta otteestaan huolimatta kristinusko alkoi menettää  asemaansa niin Kappadokiassa kuin koko Anatoliassa.  Se oli seurausta sotaisan islamin voittokulusta.  700-luvulla islam suuntasi saalistuksensa Itä-Rooman alueelle.   Aikaisemmin niin voittoisa Itä-Rooma ei kyennyt vastaamaan taitavalla ratsuväellä operoiviin muslimiarmeijoille.  Itä-Rooman loppu koitti vuonna 1453  tapahtuneessa Konstanttinopolin valloituksessa.  Vallanvaihdoksesta joutui kärsimään erityisesti Kappadokian kirkot.  Niihin kohdistui vuosisatojen aikana militanttien islamilaislahkojen vainoja.  Erityisesti viha kohdistui islamin kieltämiin kristillisiin kuviin.  Näissä tuhotöissä hävitettiin paljon arvokasta, satoja vuosia vanhaa kirkkotaidetta.  Tuhojen restaurointia on tehty jo vuosikymmeniä kansainvälisellä yhteistyöllä.  Nyt Kappadokian muinaismuistot ovat Turkin valtion suojeluksessa.

 

 

Islam ja kristinusko kykenivät elämään pitkiä aikoja suhteellisen sopuisastikin.  Se mahdollisti mm. kreikkalaisen asujaimiston säilymisen maassa meidän aikoihimme asti.  Vasta kansallisuusaatteen nousu Turkissa lisäsi muihin kansallisuuksiin ja vääräuskoisiin kohdistuneita vainoja.  Niiden seurauksena  kristillinen historia Kappadokiassa päättyi vasta vuonna 1924.   Silloin toteutettiin Turkin ja Kreikan sopima suuri väestönvaihto.   Siinä siirrettiin yli miljoona ortodoksikristittyä Turkista Kreikkaan ja vajaa puolimiljoonaa muslimia Kreikasta Turkkiin.

 

 

 

Göremen kansallispuisto ja ulkoilmamuseo

 

Göremen kansallispuisto ja ulkoilmamuseo on luonnonsuojelualue Nevşehirin maakunnassa Turkin keskiosassa Anatolian alueella.  Yhdessä Kappadokian kallioiden kanssa se on muodostanut Unescon  maailmanperintökohteen vuodesta 1985 lähtien.  Göreme sijaitsee vulkaanisesti aktiivisella alueella Hasan– ja Erciyes-vuorten lähellä.  Göremen laakso on eroosion muovaama. Puisto on suuri, halkaisijaltaan noin 40 kilometriä.  Alueella on lukuisia luolia, joissa on asunut ihmisiä 300-luvulta alkaen.

 

Göremen ulkoilmamuseo on Kappadokian tunnetuimpia turistikohteita.  Alueen maisema ja historia ovat ainutlaatuisia.   Sieltä on hyvä aloittaa Kappadokian kulttuuriin ja  historiaan tutustuminen.   Alueella on kuusi ikivanhaa luolakirkkoa, jotka on kunnostettu lähelle alkuperäistä asuaan.  Kirkot ova tuhatvuotiaita ja niiden kiinnostavuutta lisää juuri tuo luolamaisuus.  Huomionarvoista on myös kirkon freskojen alkuperäisyys.  Niiden restauroinnin takana on vuosien ja vuosikymmenien työ.  Nämä kaksi asiaa, luolat ja freskot vievät kiireettömän matkailijan tunnelmallaan kristinuskon alkujuurille.   Freskojen valokuvaaminen on nykyisin ehdottomasti kiellettyä.

 

Ulkomuseon alueella on kahvila ja sen ulkopuolella kauppakojuja sekä mahdollisuus mm. kameliratsastukseen.  Välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös Göremen kylä, jossa voi nähdä tuffikiviin koverrettuja asumuksia.  Useissa niistä vielä myös asutaan.

 

 

 

 

 

Pimeä kirkko Göremen ulkoilmamuseossa

 

 

Vieraillessamme Göremen alueella tutustuimme neljään siellä olevaan kalliokirkkoon.  Niistä eniten viehätyin Pimeään kirkkoon (Karanlık Kilise).   Kirkkojen nimet hämmästyttävät, mutta niiden jokaisen taustalla on oma logiikkansa, jolla ei välttämättä ole mitään tekemista kristinuskon itsensä kanssa.  Todetaanpa nyt myös noiden viiden muun kirkon nimet.  Soljen kirkko, Omenakirkko, Saint Barbaran kirkko, Käärmekirkko ja Sandaalikirkko.

 

 

Pimeä kirkko (Karanlık Kilise) on 11. vuosisadalla rakennettu luostarikompleksi.  Tämä luolakirkko on kupolikirkko, vaikka käsite tässä yhteydessä, luolaan sijoitettuna on hieman huvittava.  Sisäänkäynti Pimeään kirkkoon tapahtuu pohjoiseen suuntautuvan mutkaisen tunnelin kautta.  Tunneli avautuu tynnyrinmuotoiseen narthexiin, jolla tarkoitetaan basilikassa atriumin ja runkohuoneen välistä eteishallia.  Se on koristeltu Uuden testamentin kohtauksilla:  Kristuksen syntymä, Magien palvonta, Ensimmäinen kaste,  Viimeinen ehtoollinen, Juudaksen petos, Ristiinnaulitseminen,  Ylösnousemus.   Narthexin eteläpuolella on kolme hautaa, joista kaksi on suuria ja yksi pieni.  Kirkko on rakenteeltaan ristikirkko.  Sen päälaivan kahta puolta ovat sivuholvit. Temppelin pääapsi on tuhoutunut.  Arkkitehtuurissa apsi tarkoittaa puoliympyrän muotoista syvennystä.  Pohjoisapsissa  ovat  Äiti  Mariaa  ja  Jeesus-lasta esittävät siniseen taustaan maalatut kuvat.   Eteläisessä apassissa on Abrahamin, Jeesuksen sukupuun perustajan kuva.  Keskikupolissa on (Pantactor Jesus) ”Kristus kaikkkivaltias” ja neljässä pienessä kupolissa neljä arkkienkeliä: Gabriel, Mikael, Rapahel ja Azrael.

 

Turkin valloitettua alueen, Pimeää kirkkoa käytettiin kyyhkystalona aina 1950-luvulle asti.   Kun kirkon restautointi aloitettiin, kesti 14 vuotta kaapia kyyhkysen ulosteet seiniltä.  Vasta sen jälkeen päästiin kunnostamaan freskot.   Tuloksena on hieno esimerkki 1100-luvun Bysanttilaiesta taiteesta.  Kirkon osalta koettiin myös vastoinkäyminen, kun osa narthexista romahti ja kirkon kattoon avautui reikä ulkoilmaan.  Se aiheutti vahinkoa mm. Kristuksen taivaaseenastumisen freskolle.   Pimeä kirkko on kärsinyt paljon muitakin  vaurioita aina 1600-luvulta lähtien.  Sen viimeinen restaurointi  kesti kaksitoista vuotta ja siihen osallistu turkkilaisia, ranskalaisia, italialaisia ja puolalaisia asiantuntijoita.  Nimensä, Pimeä kirkko, temppeli on saanut, koska siihen tulee  hyvin vähän valoa eteishallin ikkunasta.  Tästä syystä maalauksen värit ovat erittäin kirkkaita.  Eteishalli ja itse kirkko on koristeltu runsaasti Marian ja Jeesuksen elämään liittyvillä kohtauksilla. Kirkossa on myös kohtauksia Vanhasta testamentista.

 

 

 

 

 

 

Göremen kansallispuiston ja ulkoilmamuseon luulisi olevan turvassa Turkin valtion ja Unescon statusten alla, mutta näin ei välttämättä olekaan.  Tietojen mukaan Brittiläinen kaivosyhtiö on saanut Kappadokian alueella luvan harjoittaa ”kullankaivuuta”,  joka perustuu vulkaanisen kiviaineksen murskaamisen ja kullan erotteluun siitä.  Nähtäväksi jää, säilyykö Kappadokian ainutlaatuinen geologinen perintö tältä oman aikamme pohjattoman ahneuden yhdeltä ilmiöltä.

 

Reino Seppänen