Vanhasen hallitus tunaroi Viron patsaskiistan kommentoinnissa pahemman kerran. Ulkoministeri Ilkka Kanerva teki näet väyryset eli oli eri linjoilla pääministerinsä kanssa. Tämä eriseuraisuus havaittiin ja sitä käsiteltiin turhankin laajasti tiedotusvälineissä. Presidentti Tarja Halonen riensi viime tiistaisessa presidenttifoorumissa hallituksen avuksi ja arvosteli ehkä liiankin tiukasti median halua etsiä ristiriitoja eri päättäjien väliltä. Viron pronssipatsasta koskevassa uutisoinnissa asia nousi voimakkaasti esille. Presidentti yritti mitä ilmeisemmin armollisesti kätkeä ulkoministerin tunaroinnin sanallisen huntunsa alle. Hänhän korosti erilaisten mielipiteiden kuuluvan demokratiaan myös hallituksessa.
Presidentti Halosen apu ei kuitenkaan näytä kelpaavan itseriittoiselle mustamultahallituksellemme. S iltä taholta on auttavaa kättä puraistu jo kahteen kertaan; niin Kanervan kuin Matti Vanhasenkin hampailla. Tämän lisäksi ovat kokoomuksen ikiomat suojelusenkelit mediassa, vai pitäisikö sanoa median suojeluskunta, heränneet terhentelemään presidentille. Tätä uudenlaista ulkopoliittista aktiivisuutta sillä taholla on aikaisemminkin esiintynyt voimistuvassa määrin aina Ilkka Kanervan ulkoministeriksi kruunaamisesta lähtien. Se saattaa antaa vihjeen siitä, että viritteillä on jotain uutta ja ”suurta”. Merkit ovat olleet havaittavissa myös ulkoministerimme ulkoisessa habituksessa. Kanerva on mies, josta ei ole pokerinpelaajaksi. Hyvät kortit näkyvät naamasta. Televisiossa Kanerva esiintyi pöyhkeänä kuin kukkoherra konsanaan ja julisti toimineensa rohkeasti Viron patsaskiistassa. Ehkä toimikin. Rohkeus ja viisaus eivät vain monestikaan ole sama asia. Etenkään ulkopolitiikassa.
Kokoomuslainen ulkoministeri ei Suomessa ole ollut kovinkaan yleinen. Pitäisi varmaankin sanoa; onneksi. Tästä harvinaisuudesta johtuen porvarillisen innon asian tiimoilta voi hyvin ymmärtää. Valitettavaa kuitenkin on se, että Kanervan, tämän ikuisen teinipolitiikon gloriaa ulkopoliittisen osaamisen suhteen kiilloitetaan mitä vastenmielisimmällä tavalla. Lukuisissa yhteyksissä esimerkiksi kotoinen Aamulehtemme on loanheitollaan ja piikittelyillään pyrkinyt halventamaan entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan mainetta ja kunniaa. Miehen, joka objektiivisesti ajatellen painii aivan eri sarjassa mitä ministeri Kanerva. Sama näyttää nyt tapahtuvan tasavallan presidentinkin kohdalla. Kokoomus ei siis vieläkään ole toipunut presidentinvaalien kirvelevästä traumasta. Ei vaikka balsamia haavoihin tulikin eduskuntavaaleista. Kirvelyä näyttävät potevan niin hävinnyt ehdokas itse kuin puolueen pienet kätyrit porvarillisessa mediassa.
Vaikka ministeri Kanerva ja kokoomusväki ovatkin röyhistäneet rintojaan veljeskansamme Viron urheasta puolustamisesta, ei sama myötämieli ole aina paistanut puolueen suhtautumisessa eteläiseen naapuriimme. Paavo Lipposen sinipunahallituksen aikaan, likipitäen noin seitsemän vuotta sitten, maiden suhteissa koettiin pienoinen myrsky. Tuolloinen sisäministerimme Kari Häkämies, tämä Häkä-klaanin ensimmäinen lahja Suomen valtioneuvostolle, tuohdutti eteläiset heimoveljemme kovasanaisilla lausunnoillaan Viron poliisista. Kari Häkämies nimittäin syytti Viron poliisia korruptiosta ja tietoisesta huumesalakuljetuksen sallimisesta! Näistä väitteistä syntyneiden ryppyjen silittämiiseen tarvittiinkin sitten pääministeri Paavo Lipposen valtiomiestaitoa ja -vierailua Virossa. Ehkä veriveljemme Suomenlahden toisella puolella saivat jotakin tyydytystä siitä, että kyseinen sisäministeri sai myöhemmin pahoinpitelytuomion vähemmän kunniakkaasta teostaan.
Uuden hallituksemme alkutaipaleella joku innostunut porvari vertasi tätä Vanhasen aikaansaannosta, varmaankin jääkiekkohuuman hengessä, peliketjuun. Nyt kun hallituksen ministereistä ja heidän näkemyksistään alkaa pikkuhiljaa olla jo riittävää kokemusta, mieleen väistämättä nousee Stanislaw Jerzy Lecin irooninen toteamus: ”Rivistä nollia saa helposti ketjun”.