Aamulehti on porvarillinen tiedotusväline ja sellaisena poliittinen monikärkiohjus. Se julistaa suurin äänenpainoin demokratiaa ja sananvapautta, mutta toisaalta loukkaa niitä kerta toisensa jälkeen. Sama kaksilla rattailla ajaminen kuului aikanaan kommunistien taktiikkaan. Tämä näkyi mm. siinä, että kommunistit vaativat työväenpuolueiden yhteistyötä, mutta käytännössä aina sabotoivat sen.
Tämän vuoden itsenäisyyspäivän Aamulehden numerossa vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen antaa esimerkin, ei tosin kovin nerokkaan, tästä porvarillisesta tavasta toteuttaa kaksoisstrategiaa. Kirjoitus on nimeltään “Aseena informaatio” “Kronikka”-palstan alla.
Aluksi Jokinen kertoo, että vuonna 2017 sata vuotta täyttävän isänmaamme itsenäisyys tullaan kyseenalaistamaan. Ei tosin tarvitse olla kaksinen auguuri moisen väitteen esittämiseen. Ainakin minä olen huomannut, että tuo kyseenalaistaminen on tapahtunut siitä lähtien, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Itse asiassa kyseenalaistaminen aloitettiin jo ennen liittymistä. Useinkaan kyseenalaistajat eivät ole Jokisen myöhemmin kuvailemia informaatiosotureita. Argumentitkin heillä ovat monesti jopa painavia. Itse en sosialistina niin kovasti pane pahakseni kansainvälistymistä, vaan sitä, jos se tapahtuu sellaisilla ehdoilla, mistä nyt on Euroopan unionissa kyse eli antautumista uusliberalismin ahneusaatteelle.
Se mitä Jokinen kirjoittaa informaatiosodasta yleisellä tasolla, pitää paikkansa hyvin pitkälle. Tosin lukija saa kirjoituksesta kuvan, että ilmiö olisi jotenkin uusi. Sitä se ei todellakaan ole, vaan on yhtä vanha mitä ihmiskunta ja kykymme kommunikoida sanallisesti. Ainoastaan muodot ja keinot ovat lisääntyneet tekniikan edistyessä.
Minulla ei ole myöskään huomauttamista niihin henkilöihin, jotka Jokinen nimeää informaatiosodan kävijöiksi Suomessa – Johan Bäckman, Peter Iskola ja Jon Hellevig. Se mikä nimissä häiritsee, on niiden yksipuolisuus. Jokinen antaa siten ymmärtää, että maassamme on vain yhdenlaisia räikön räähkiä, niitä itäisiä Eino Leinon runon malliin. Itse näen asian paljon laajemmin. Ja jo siitäkin syystä, että tiedän lännessä olevan kokonainen tieteenala asiaa kehittämässä ja lukuisia laitoksia sekä organisaatioita, jotka tuota sotaa käyvät, jopa menestyksellisemmin mitä itäiset tahot konsanaan. Eiköhän päätoimittaja Jokinen olisi voinut, niin halutessaan, mainita montakin lännen soturia. Jos vaikka edes erään Jouko Jokisen Tampereelta.
Jokinen luettelee kirjoituksessaan viisi perustrollin tyyppiä Naton antaman luokituksen pohjalta. Implisiittisesti hän tuolla toteamuksellaan tunnustaa ilmiön olevan perin tuttu lännessäkin, mutta jättää ujosti kertomatta enempää. Lukijalle jää tunne, että “ihan vaan puolustuksellisesti asiaa on lännessä tutkittu”. Näiden trollityyppien lisäksi Jokinen keksi vielä kokoomasarjan niille henkilöille, jotka eivät ole luokiteltavissa kyseisiin viiteen kategoriaan. Tämä luokka on nimeltään “hyödylliset hölmöt” siihen tietysti kuuluvat kaikki muut porvarillista propagandaa ja Natoon liittymistä vastustavat.
Jokisen kirjoitus on siinäkin mielessä ovela, että se sulkee jo lähtökohtaisesti Aamulehden pois puheena olevasta informaatiosodasta. No, Jokinen on tietysti oikeassa siinä, ettei Aamulehti kuulu samaan soturijoukkoon mitä Bäckman ja kumppanit. Mutta tahriutumaton Aamulehti ei tässä sodassa ole. Täytyy olla umpisokea tai läpeensä tyhmä, jos lukija ei ole huomannut lehden aktiivista roolia mm. maamme natottamisessa. Sen “jalon” asian ajamisessa lehdelle kelpaa kaikki likaiset temput, joita USA:n ja lännen soopatehtaat tuottavat. Siksi yhdynkin lämpimästi Jokisen tekohurskaaseen toivomukseen medialukutaidosta. Itse asiassa juuri Aamulehti on minulle ollut paras koulu tämän tärkeän taidon oppimisessa. Siksi en uskokaan Jokisen julistukseen journalismin perushyveistä. Sellaisia näet ei ainakaan Aamulehti tunnetusti noudata.
Tästä kohutusta informaatiosodasta ja trollin-käsitteestä on nyt tullut hyvä väline lytätä vastapuoli sanallisessa väittelyssä. Erosin hiljan “Sosialidemokratia Suomessa” -FB-ryhmästä, kun minua sallittiin nimitellä siellä “trolliksi” ja tosin muillakin “arvonimillä”. Kun itse yritin käyttää tätä samaa vapautta, poistettiin viestini. Erikoista asiassa oli, että tuo nimittelijä oli arvoltaan filosofian tohtori ja varmaankin siltä akateemiselta pohjalta katsoi itsensä oikeutetuksi haukkua minua sivistymättömäksi. No, ehkä se oli todella sivistymätöntä kyseenalaistaa tohtoritasoisen pöllön huhuilut? Lienee tässäkin tapauksessa ollut kyse eräänlaisesta informaatiosodan pienestä rajakahakasta?
Yhteenvetona Jokisen kirjoituksesta voi todeta, että se oli yritys panssaroida porvarillinen ideologia, Aamulehden poliittiset kannanotot ja Naton vastustaminen kaikelta kritiikiltä. Siten se oli myös erinomainen osoitus halusta latistaa koko sananvapauden käsite samalle tasolle, jota maassamme toteutettiin jatkosodan aikana. Kaikki ne mielipiteet, mitkä sotivat porvarillista näkemystä vastaan, voidaan nuijia mitättömiksi julistamalla ne trollien jutuiksi tai heitä pesaavien “hyväntahtoisten hölmöjen” horinoiksi.
Tämä nyt puheena oleva kirjoitus vahvisti sitä vanhaa tuntemusta, että kaksi Jokinen-nimistä päätoimittajaa ovat kuin kaksi marjaa, tosin peilikuvia toisilleen. Tarkoitan Aamulehden Jouko Jokista ja jo vaineeseen vaipunutta entistä Tiedonantajan päätoimittajaa Urho Jokista. Vaikka aatteissa on eroa käsitykset totuudesta ja keinot sen vääntelemiseen ovat samanlaisia.