Jussi Halla-ahon  näkemys sosialidemokratiasta:

 

Edellinen blogini ”Hillasoiden maassa hallanvaara” on tuottanut jonkin verran palautetta, jonka joukossa on ollut pari kriittistäkin kommenttia.  Kritiikki on hyvä asia, se takaa mahdollisuuden keskusteluun, jos osapuolet ovat asiallisesti orientoituneet mielipiteiden vaihtoon. Nyt näin tapahtui.  Niinpä referoin tähän minulle esitetyn kysymyksen yllä olevasta Halla-ahon lainauksesta.  Tuo kysymys kuului: ”Eikö tämä toteamus ilmennä sanojansa suurta henkistä tasapainottomuutta ja sivistymättömyyttä?”  Vastaukseni oli lyhyt ja ytimekäs – ”Kyllä”. Ja kertoo se paljon muustakin… 

 

Halla-ahoa, kuten yleensä poliitikkoja voidaan arvioida monesta näkökulmasta.  Se mitä poliitikko on yksityishenkilönä ja ihmisenä yleensä, on tietysti tärkeää.  Tässä suhteessa jokainen objektiivisesti Halla-ahoa arvioiva ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen – kaikki mieheen liittyvät hyvät piirteet peittyvät synkkään, mustaan varjoon, jonka julkisen kertomisen jätän armollisesti tekemättä.

 

Ystäväni kysyi, kuinka voin edes puhua sosialidemokraattien menosta samaan hallitukseen Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa?  Kysymys ei ole lainkaan huono.  Jokaisella demarilla ja jopa jokaisella aidolla demokraatilla puolueeseen katsomatta on oikeus loukkaantua Halla-ahon ala-arvoisten kommenttien vuoksi.  Tunnustettakoon, että loukkaus riipi minunkin mieltäni kolmannen polven sosialidemokraattina.  On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että Halla-aho on perussuomalaisten puheenjohtaja ja edustaa nykyhetkessä merkittävää toimijaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Hän edustaa puoluetta, joka valitettavasti on saanut suurehkon mandaatin parlamenttiin.  Siksi tämäkin kivi on käännettävä isänmaan yhteisen edun nimissä.

 

Yksityishenkilönä Halla-ahon kirjoittelun puntarina on rikoslaki. Sen osalta on täysin selvää, että poliittista vastustajaa voi yksilöimättä kuvata matelijaksi.  Eikä sillä ole merkitystä, että nimenomaa sosialidemokraatin kuvaajaksi se on todella huono.  Olenkin ajatellut, että Halla-aho, katsellessaan puolueensa väkeä, johon on mennyt ihmisiä demareistakin, mm. muuan herra Putkonen.  No, eräitä näitä läheisiä ja limaisia taistelutovereitaan katsoessa, on Halla-ahon mieleen saattanut hyvinkin juolahtaa ajatus nimittää sosialidemokratteja matelijoiksi.  Ihminen on laadultaan erehtyväinen.  Erityisesti epävakaa, estoinen ja autoritäärinen persoona.

 

Poliitikkona Halla-aho asettuu niin äänestäjiensä kuin poliittisten vastustajiensa arvioitavaksi.  Eduskuntavaaleissa Halla-ahon äänestäjät ovat antaneet äänensä puolueelle, jonika johtajana tämä kotitekoinen fyyreri toimii.  Siten he ovat ainakin moraalisesti osallisia puolueeseen piiloutuneeseen fasismiin, vaikka valtaosaa heistä ei fasisteiksi olekaan luokiteltavissa.  Oikeudellista vastuuta heillä ei tietenkään ole Halla-ahon sanomisiin.  Mutta kyllä moraalinen vastuu aivan samalla tavoin mitä natsien äänestäjillä aikoinaan Saksassa.  Onkin hämmästyttävää miten lähellä Jussi Halla-ahon ja Adolf Hitlerin käsitykset sosialidemokratiasta ovat.  Hitler haukkui sosialidemokratiaa ”saastaiseksi huoraksi”, joka on valmis parittelemaan niin kommunismin kuin rahakapitalismin kanssa.  Hitleriltä jäi mainitsematta, että kuvaus sopi paljon paremmin natseihin itseensä, kuten myöhempi historiankirjoitus on osoittanut.  Samaan mokaan näyttää syyllistyneen Halla-ahokin.

 

Loukkaukset on syytä ottaa puhtaana poliittisena tyhmyytenä.  Niiden poissulkeminen on edellytys viileälle ja objektiiviselle arvioinnille puolueen kyvystä toimia suomalaisen yhteiskunnan hyväksi.  Tärkein tavoite on löytää toimiva hallituspohja ja siksi persujenkin kortit on kyettävä katsomaan.  On selvää, että demokraattisille puolueille perussuomalaiset ovat ongelma.  Puolue on ongelma siksi, ettei se puhdaspiirteisesti ole demokraattinen puolue.  Puolueen populismi on ollut vuosia hellä äidinsyli suomalaiselle fasismille.  Syli, joka on hoivannut, imettänyt ja vaalinut tuota ihmisvihamielistä ideologiaa.  Puheenjohtajana Timo Soini salli tuon kaiken tapahtuvan ja kielsi häpeämättömästi sen olemassaolonkin.  Fasismin hyysääminen koitui lopulta Soinin omaksikin kohtaloksi.

 

Perussuomalaisten ovat omalla toiminnallaan maalanneet itsenä nurkkaan.  Se on puolueen pahin este hallitustiellä.  On vaikea nähdä, että vihreiden, vasemmistoliiton, ruotsalaisten ja kenties kristillistenkin olisi helppo taipua persujen hallituskumppaneiksi.  Toisaalta myös nuo puolueet ovat persukammossaan rajanneet itsensä pois suhteessa niihin hallitusvaihtoehtoihin, joissa perussuomalaiset olisi mukana.  Suhtautuipa Rinne ja muut ”reptiilien” neuvottelijat persuihin miten avomielisesti tahansa noiden muiden puolueiden kohdalla kynnys lienee ylittämätön. Kokoomus sen sijaan on Orpon suulla ilmoittanut persujen olevan heille hallituskelpoisia.  Se asenne kertoo paljon Orposta ”pelimiehenä”.  Keskustan kanta on avoin.  Tässä kontekstissa Rinteen ennakkoasenne oli korttien näyttämistä etenkin kokoomukselle.

 

Sosialidemokraatteja vastaan pelaavat nyt väkevät voimat.  Osa valtamediaa, mm. Helsingin Sanomat on paimentamassa puoluetta koalitioon, missä kokoomus sanelisi ehdot. Siltä suunnalta ehtoja hallitukseen tulolle on tullutkin päivittäin.  Torstaina 18. huhtikuuta kokoomus löi pöytään ukaasin siitä, miten sote on toteutettava.  Samalla Helsingin Sanomat oli tukkimassa demarien perussuomalaisiin nojaavaa vaihtoehtoa ”paljastuksillaan”. Lehti nosti edellisenä päivänä (17.04.) Halla-ahon vuosientakaiset sanomiset näyttävästi esiin tietäen hyvin niiden demareiden riveissä aiheuttaman hämmingin.  Moni ihmettelee, miksi lehti ei julkaissut juttujaan ennen vaaleja…

 

Sattuneesta syystä olen hiljattain lukenut muutaman vuoden tauon jälkeen uudelleen Daniel Rancour-Laferrieren kirjan ”Stalinin psyyke”.  Aina palatessani tähän samaan teemaan ei voi olla hämmästelemättä, miten näiden suurten psykopaattien (Stalin, Hitler, Mussolini, Franco) tausta ja toimintakaava ovat samankaltaista.  Nyt oikeistopopulismiin verhoutunut fasismi on kokenut renessanssin maailmalla ja Euroopassa. Suomikin on päässyt osalliseksi tästä ruskeasta rutosta.  Sitä ei ole syytä ihmetellä, koska meillä on vahvat fasistiset perinteet kansalaissodan jäljiltä aina jatkosodan loppuun. Sodan jälkeen kotimainen fasismi ryömi ”reptiilin” lailla erilaisiin lymypaikkoihin.  Nyt tuo saasta on nousemassa esiin naamioituen osin demokratian valekaapuun.  Nytkin monilla eurooppalaisilla populisteilla on samat rikinkatkuiset äänenpainot, mitä fasismin kultakauden kaikensorttisilla fyyrereillä.

 

Fasismin seuraukset olivat hirveät.  On ymmärrettävää, että tietty persoonatyyppi viehättyy tuosta sairaasta aatteesta ja näkee sen omakohtaisena ratkaisuna.  Sitä en ymmärrä, että tavalliset kansalaiset, demokratiassa eläneet, eivät ymmärrä fasismin tuottaman tuhon laajuutta ja miljoonia kuolleita, uhrien kärsimyksiä.  Tältä pohjalta nousee se moraalinen kanssarikollisuus niiden osalta, jotka puheillaan, kirjoituksillaan tai äänestyskäyttäytymisellään tukevat fasismia ja sitä suojissaan hyysääviä voimia.  Argumentti ”Me emme tienneet” on jo  käytetty loppuun ja kuten Stanisław Jerzy Lec aikoinaan totesi ”Ei typeryys ole mikään syy olla ajattelematta.”

 

 

Reino Seppänen

 

(Selityksenä kerrottakoon, että sana ”reptiili” tarkoittanee samaa kuin englannin ”reptile” eli matelija, mikä on tietenkin kaikille persuja äänestäneille tuttu tieto.)