Bostonin maratonin tapahtumat ovat järkyttäneet ihmisiä ympäri maailmaa. Hyvin monet kysyvät niin ääneen kuin mielessään – Miksi? Vastauksia saanemme aikanaan. Pahoin pelkään, että vielä monia ja monenlaisia. Päälle päätteeksi tulevat toinen toistaan hurjemmat salaliittoteoriat. Näistä aineksista viihdeteollisuus, Hollywood etunenässä, keittävät vielä monet massoille maistuvat sopat.
Tiedotusvälineet ovat kertoneet Venäjän turvallisuusviranomaisten vihjaisseen nyt attentaateista epäiltyjen veljesten yhteyksistä terroristeihin. Amerikkalaisilla lienee ollut toisenlainen käsitys venäläisten terroristeiksi nimeämistä voimista. Atlantin toisella puolella tsetseeniseparatistit nähtiin pikemminkin vapaustaistelijoina. Tätä näkemyseroa ei ole mitenkään syytä ihmetellä, ero terroristin ja vapaussoturin välillä on veteen piirretty viiva. Aikoinaan ”Bostonin teekutsujen” järjesteäjätkin olivat britti-isäntien mielestä terroristeja. Meillä Suomessakin venäläissortajan, kenraalikuvernööri Bobrikovin ampunut Eugen Schauman nähdään kansallissankarina eikä terroristina, mitä hän toki venäläisnäkökulmasta nähtynä taas oli. Tosin minun on vaikea nähdä yhteyttä Bostonin attentaatin ja Tsetsenian vapaustaistelun välillä. Mutta nuo ”yhteydet” rakentuvatkin yleensä terroristien sairaassa mielessä.
Venäläisten vihjeet Tsarnajevin veljeksistä noteerattiin kuitenkin USA:ssa. Vanhinta veljeä, Tamerlania, kuultiin hänen yhteyksistään Tsetseniaan ja sen kapinallisiin. Lehtitietojen mukaan siihen se sitten jäi. Tosin poikien äitimuori toista väittää eli sanoo FBI:n seuranneen poikia kolmesta viiteen vuoteen. Nyt myös FBI on kieltänyt koko kuulemisen. Ota nyt tästä selvää!
Terrorismi kauhistuttaa meitä tavallisia ihmisiä eikä syyttä. Toisaalta se on myös monessa mielessä ”hyvä vihollinen”, mitä USA:n presidenttinä ollut Georg W. Bush osasi kaikessa pimeydessään taitavasti hyödyntää. Samaa väitetään hänen venäläisestä kolleegastaan Putinista eikä kyllä aivan perusteettomasti.
No, Venäjällä ei koskaan ole toiminut aitoa demokratiaa. Tai ehkä jonkinlainen aivan hetken aikaa, silloin kun väliaikainen hallitus maaliskuun vallankumouksen jälkeen oli vallassa. Yhdysvallat taas on yksi länsimaisen demokratian ja ihmisoikeuksien kulmakivistä, Britannian ohella. Kansakunnan isät loivat pohjan sille kansanvaltaistumiskehitykselle, jonka taitekohdassa me nyt elämme. On mahdollista, jopa ilmeistä, että demokratian ja ihmisoikeuksien alamäki on nyt alkanut. Niistä on tullut samanlainen kiviriippa taloudelliselle järjestelmälle ja sitä liehakoivalle poliittiselle eliitille, mitä se on nyky-Venäjälläkin.
Toiset rakentavat ja toiset repivät. Demokratian ja ihmisoikeuksien repijöiksi voi kiistatta nostaa presidentti Bushin, joka julistaessaan ”terrorismin vastaisen sotansa” ja perustaessaan Guantanamo Bayn kidutusleirin, veti alas vessanpöntöstä kansakunnan isien uljaan perinnön. Jotain samaa ovat tehneet myös britit. Heidän demokratian ihailu omalta osaltani sai pahan lommon tapauksessa, missä poliisit murhasivat nuoren brasilialaisen miehen teloituksenomaisesti. Syynä olivat terroristiepäily, reppu selässä ja siviilipukuisten miesten pysähtymiskehoitusten noudattamatta jättäminen. Repussa ei ollut pommia eikä mitään muutakaan vaarallista. Terroristiyhteyksiäkään ei löytynyt. Brittiläinen ”oikeus” jätti syylliset tuomitsematta. Hupsista vain, sattui pikku moka!
Terroristien pommit, olipa niiden takana mitkä voimat tahansa, jättävät jälkeensä kuolleita, raadeltuja ihmisiä, raunioita, pelkoa ja menetettyä uskoa rauhalliseen elämään. Tätä materiaalia pyrkivät hyödyntämään monet pimeät tahot; niin uskonnolliset fanaatikot kuin poliittiset huijarit. Miten tavallinen ihminen suunnistaa tässä ristiriitaisen tiedotuksen ja idologioiden tomupilvessä?
Runoilija Bertolt Brechtin tapaan voimme taas kerran todeta: ”Totisesti minä elän synkkää aikaa.” Runoilijan sasnoihin on taas kerran helppo yhtyä; vapautemme on vaarassa.