SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen imago on kuulemma romahtanut. Tämän uutisen julkaisivat hiljattain mm. keltaisen lehdistömme lippulaivat Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Heidän tietonsa taas perustui markkinointiviestinnän verkkojulkaisun, Kampanja-lehden, kyselytutkimukseen. Tutkimus oli uutisen mukaan tehty lähes tuhannen ns. markkinointiviestinnän ammattilaisen keskuudessa. Imagoltaan parhaimmaksi puolueeksi valittiin ylivoimaisesti tietysti kokoomus.
Olipas todella yllätyksellinen tulos! Jos minulta olisi ennen tuota kyselyä tiedusteltu sen lopputulosta, olisin voinut hämmästyttää kysyjää taidollani nähdä tulevaa. Ennuste olisi vielä annettu ilman kahvinporoja tai käden viivojen tuijotusta. Eikä tuloksen arvaus olisi millään tavalla liittynyt omaan käsitykseeni Jutta Urpilaisen tai muiden puoluejohtajien ja puolueiden imagosta. Se olisi perustunut yksinomaa vuosikausien kokemukseen ”markkinointiviesitinnän ammattilaisten” kyvystä arvioida objektiivisesti politiikkaa ja poliittisia ilmiöitä.
Jos totta puhutaan, tutkimus kyllä sinänsä kuvannee jotakin totuutta. Ei kuitenkaan sitä, mitä sen väitetään kuvaavan. Porvarilliset ”markkinointiviestijät” ovat näet varmastikin juuri tätä mieltä, mitä Kampanja-lehti kertoo heidän olevan. Mutta jos samat kysymykset tehtäisiin ns. tavalliselle kansalle, olisi tulos taatusti toinen. Kumpi on siis tärkeämpi tieto politiikan imagosta, kansan vai porvarillisten markkinatutkijoiden? Kokoomuksen kannalta tietysti viimeksi mainittujen, koska puolue saa siitä runsaasti kaipaamaansa potaskaa ruiskukkapeltonsa ravinnoksi.
Keräsin tässä takavuosina, useiden vaalien alla, näiden ”asiantuntijoiden” arvioita eri puolueiden vaalijulisteista. Noissakin arvosteluissa kokoomuksen plakaatit rankattiin kaikkien vaalien parhaimmistoon. Periaatteessa tämä tietenkin on mahdollista, kykypuolueesta kun on kyse. Arviointien uskottavuuden vei kuitenkin se, että perustelut eri vuosilta löivät toisiaan korville ja olivat keskenään ristiriitaisia. Tästä rohkenin tehdä sen johtopäätöksen, että kyseiset ”ammattilaiset” julistivat arvioinneissaan vain omaa uskoaan ynnä poliittisia anti- ja sympatioitaan. Toisin sanoen tekivät härskisti politiikkaa.
Tällä työhypoteesilla lähdin nykyiseltä tautivuoteeltani selvittämään mitä mieltä muutamat arvostamani henkilöt ovat Urpilaisen imagosta. Ajattelin, että omat anti- ja sympatiani vaikuttavat ehkä liiaksi käsityksiini asiasta. Niinpä sitten käännyin ensimmäiseksi erään porvarillisesti orientoituneen ystäväni puoleen, joka viimeisen TV:n vaalikeskustelun jälkeen kehui minulle kovasti Jutta Urpilaista ja hänen onnistumistaan eri väittelyissä. Hänen tuolloisen kuvauksen mukaan Urpilainen oli ”taistellut kuin leijona ja mykistänyt usein Vanhasen ja Kataisen”.
Kyseisen ystäväni arvio ei ollut yhtään muuttunut. Keskustelussa hän itsekin ihmetteli Kampanja-lehden kyselytulosta. Ehkä ystäväni ymmärtämättömyys johtui siitä, ettei kyseessä ollut markkinointiviestinnän ammattilainen, vaan politiikan ammattilainen? Kun samanlaisia arvioita tuli myös vasemmalta laidalta ja arvostamaltani vanhalta perusdemarilta, hänkin politiikan emeritus, aloin olla varma, etten sittenkään ole haukkumassa väärää puuta.
Viimeiseksi käännyin tutun tohtorin puoleen, miehen joka on koulutukseltaan politiikantutkija. Hän selvitti minulle hetken aikaa, mitä poliittisella imagolla tarkoitetaan. Kyse on henkilön tai organisaation itsestään antamasta vaikutelmasta, joka liittyy osaltaan vakuuttavuuteen ja uskottavuuteen. Imagossa on siten kyse ihmisten muodostamasta mielikuvasta. Asia ei hänen mukaansa ole politiikassakaan mitenkään uusi. Jo Max Weber analysoi karismaattista politiikkaa ja karsimaattista johtajuutta. Weberin mukaan ne eivät selity pelkästä johtajan persoonasta. Kulloisellakin tilanteella ja sen tarjoamilla mahdollisuuksilla on monesti suurempi merkitys. Tämäkin varmaan ulottuvuus, jota ”markkinointiviestinnän asiantuntijat” eivät liene miettineen pätkääkään.
Tämän selvityksen jälkeen totesin, että haastattelemani ystävät ja minä itse, olimme sangen hyvin kartalla sen suhteen, mistä ilmiössä on kyse. Päädyimme myös likipitäen yhteiseen käsitykseen siitä missä nämä ”markkinointiviestinnän ammattilaiset” menevät metsään niin, että ryskää. Tohtori-ystäväni kiteytti sen mielestäni erityisen hyvin, todetessaan että ”markkinaväen kyky käsitellä poliittista imagoa on ilmeisen huono”.
Ymmärrän hyvin, miten mielellään markkinapellet näkisivät analogian yhtäältä murukahvin ja terveyssiteiden sekä toisaalta kataisten ja jaskarien kaltaisten liipparien markkinoinnin ja myynnin välillä. Näin ei kuitenkaan asia ole. Onneksi. Välissä ovat näet kansanvallan peruspilarit aatteet ja intressit. Eri sosiaaliryhmien, tai jos halutaan sanoa, yhteiskuntaluokkien intressit kun artikuloituvat edustuksellisen demokratian kautta. Noiden intressiodotusten täyttyminen vaatii useimmiten muutakin kuin pelkkää manipulointia, joka taas on ”markkinointiviestinnän” lähtökohta. Tätä perustotuutta ei saisi hämärtää niin kuin nyt kokoomus, keltainen lehdistö, hömppäjournalismi ja markkinapellet sen tekevät. Valitettavasti osa demareistakin. Se tie on tuhon tie – kansanvallan tuhon.