Porvarinuoret ovat nykyään niin oikealla, että joskus täytyy oikein pysähtyä miettimäään, mikä heidät enää erottaa natseista. Tältä korskeutta ja tyhmyyttä uhkuvalta porukalta tulee äkkiväärää lausuntoa kuin turkinhihasta. Erityisesti niiden antamisessa on kunnostautunut Rydmanien kulttuurisuvun vesa etunimeltään Ville. Hän on nuorimies, jonka mielestä aitosuomalainen Ville on niin fiksulle miehelle aivan liian rahvaanomaista. Niinpä tämä meidän porvarinulkkimme kirjoittaakin sen oikein hienosti tuplaweellä – Wille.
Nuoriherra Rydman on nähnyt tarpeelliseksi kommentoida menossa olevaa ahtaajien lakkoa. Hän toteaa, että kyseinen lakko on osoitus ”ällistyttävän lyhytnäköisestä ja vastuuttomasta ahneudesta”. Niinhän se on, joutuu viisaskin lukija myöntämään. Saattaapi jopa todeta jatkoksi, että löytää se sokea kanakin jyvän, kun riittävästi nokkii. Vaan kun lukee pitemmälle, huomaa erehtyneensä. Rydmanien suvun viimeisin ”lahja” isänmaalle ei tarkoitakaan kommentillaan tyhmiä työnantajia, jotka antavat vahingon tapahtua ihan pikkurahojen takia. Villen, woi anteeksi, piti sanomani Willen, syyttäwä sormi osoittaakin ahtaajia.
Rydmanien kulttuurisuvun tuplawee-poika Ville ei toki ole ainoa porvarinilkki, joka hyökkää ahtaajien laillista työtaistelua vastaan. Myös eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi on sallinut itselleen oikeuden hermostumisen asiassa. Hän on myös syytellyt SDP:n puheenjohtajaa ikään kuin meidän puolue olisi julistanut ahtaustyöt lakkoon. Tyhmimmät netissä riehuvat porvarit ovat teurastamassa jo lakkolaisia ja heidän johtoaan. Astrid Thors ei siis ole ainoa, jota niillä areenoilla uhkaillaan. Se tiedoksi poliisille, joka on kokoomusta äänestäviä virkamiehiä tulvillaan. Jos sattuisi asia jotenkin kiinnostamaan?
Oman kuormansa taistelevien ahtaajien niskaan kippaa kokoomuksen sliippari-puheenjohtaja Jyrki Katainen. Hän luetteli puheessaan ensin porvarihallituksen saavutukset: bruttokansantuotteen alenemisen viime vuonna 7.8 prosentilla, viennin arvon romahtamisen 33 prosenttia ja työllisyyden räjähtämisen käsiin. Nämä kysenalaiset saavutukset tämä notkea porvarivoimistelijamme yhdistääkin sitten sutjakkaasti ahtaajien lakkoon. Heidän ei tulisi vaatia itselleen lisää etuja, vaikka lukuisat ns. persnettoa tuottaneet pörssiyhtiöt jakavatkin osakkailleen osinkoa. Joskus sitä jää kaipaamaan logiikkaa jopa porvarilta, vaikka tietääkin vaatimuksen kohtuuttomaksi.
Porvareiden sekalainen seurakunta veisaa samaa virttä. Pääargumenttina näillä kaikenkarvaisilla veijareilla on syytös siitä, miten 3000 ahtaajaa voi laittaa Suomen viennin polvilleen. Tähän yksipuoliseen syyttelyyn on kortensa kekoon kantanut myös paikallinen kokoomuksen epävirallinen äänenkannattaja Aamulehti. Meidän porvarillisen sekakuoromme älämölö on typeryydessään jo sitä luokkaa, että se kääntyy jo näitä propagandisteja itseään vastaan. Tyhmempikin ymmärtää, että riidassa, myös työriidassa, tarvitaan aina kaksi osapuolta. Tämän seikan nämä kaiken maailman rydmanien öykkäripojat, ravit ja kataiset tietoisesti unohtavat. Jos he olisivat rehellisiä ihmisiä, he osoittaisivat 3000 ahtaajan sijasta syylliseksi vielä paljon pienempää porukkaa likimain 30:a ahnetta huolinta-alan yritystä. Vaan kun eivät ole. Siis rehellisiä.
Tässä taannoin kokoomus, tuo Hitlerin natsien entinen ystävä ja Venäjän Putinin nykyinen aateveli, profiloitui eduskuntavaaleissa ”työväenpuolueeksi”. Moista julistusta ei kukaan älykäs ihminen toki todesta ottanut. Näin sanon, vaikka tosiasiahan on, että kokoomus saa palkansaajien ääniä Suomessa toiseksi eniten. Se, mitä kyseinen puolue on tehnyt palkansaajien hyväksi, on kuin etelänapamanner – täynnä tyhjyyttä ja kylmyyttä. Asia selittyneekin sillä, että melkoinen osa ihmisistä ei osaa ajatella. He ovat harakoita, joita kiinnostaa kaikki kiiltävä tyhjänpäiväisyys. Heitä vievät eteenpäin löysät puheet ja pintakiilto. Näitä ominaisuuksia löytyy juuri kokoomuksessa. Tekojen perään ei osata kysy. Ei vielä…
Kokoomus on puolue, jonka historia on yhtä ideologista letkajenkkaa. Puolue syntyi kansallisuusaatetta ajavana porvarillisena yhdistyksenä. Edistysmielisempien ainesten etäännyttyä puolueesta se profiloitui konservatiivisena liikkeenä, joka ajoi teollisuus- ja liike-elämän etuja. Siis rikkaiden asiaa. Sinänsä aivan terve pohja puolueelle, jos mietitään sitä, miten eri intressitahojen etujen tulisi artikuloitua yhteiskunnassa ja sitä kautta kansanedustuslaitoksessa. Kokoomuksen ongelma oli kuitenkin kannatuspohjan kapeudessa. Kauppa-, vuori- ja muita neuvoksia ei aivan hirveästi tässä maassa ole ollut. Kuten ei korkeampaa sivistyneistöäkään ja bisnesmaakareita. Siten puolueen piti taikoa kannatuksensa vierailta pihoilta.
Kokoomus naamioi todellisen olemuksensa samalla moraalilla mitä kommunistit ovat tässä maassa ja vähän muuallakin aikoinaan tehneet. Nämä ovelat luikurit julistautuvat palkansaajien ”ystäviksi” ja näyttelevät sitä osaa aina siihen asti, kun työtätekevien todellisia etuja pitäisi puolustaa. Silloin kyllä kokoomusporvarin oikea karva paljastuu. Koskaan ei taloudellinen tilanne ole heidän mielestään niin hyvä, että voitaisiin suostua esitettyihin palkankorotuksiin. Ja jos lakkoon mennään tulee nyrkkiä silmään ja tikaria selkään. Sellaisia veijareita nämä ”työväenpuolueen” edustajat ovat.
Kokoomuksen työväenpuoluevouhotus ei ole mitenkään uusi idea. Jo 1900-luvun alussa puolue viritteli ansojaan palkansaajille, kun tulos ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1907 ei ollut tyydyttävä, vaan sosialidemokraatit ottivat komean vaalivoiton. Saman vuoden lopulla suomalaisen puolueen johto perusti Suomalaisen Työväenliiton. Se alkoi vuoden lopulla julkaista samannimistä lehteä. Huijausyritys ei kantanut hedelmää, kuten ei myöhemmätkään yritykset. Lehti kuoli kahdesti nimeään vaihtaneena vuonna 1913 ja myöhemmin liittokin saatettiin haudan lepoon. Onneksi! Miettikääpä minkälaisessa kurjuudessa nyt eläisimme, jos aikaisemmat polvet olisivat luottaneet noihin porvariseireeneiden lurituksiin!
Tuskin yksikään toinen puolue Suomessa on vaihtanut ideologiaansa yhtä usein kuin kokoomus. Oman muistini mukaan puolue on ollut elinaikanani ”kodin, uskonnon ja isänmaan” asialla, se on ilmoittautunut ”dynaamisen konservatismin” ajajaksi ja sittemmin sanonut kannattavansa ”sosiaalista markkinataloutta”. Ja ennen minua puolue ehti olla vanhasuomalaisina tsaarivallan paras kamu. Itsenäisyyden alussa kokoomus oli hankkimassa kuningasta Suomeen. Lapuan liikkeen tasustavoimanakin se ehti olla ja samoin Hitlerin Saksan parhaita ymmärtäjiä. Sodan jälkeen kokoomus oli kuin kusi sukassa, mutta olojen vapauduttua siitä tuli rääväsuisin ryssänvihaaja ja Suomen natottaja.
Kun kommunismi romahti 90-luvun taitteessa, kokoomuksesta tuli johtava uusliberalismin puolue Suomessa. Nyt kun vuorostaan uusliberalismi on kokenut perikatonsa, on kokoomuksen ideologisessa letkajenkassa vaihteeksi hyppy taaksepäin. Ollaanko palaamassa vanhaan ”sosiaalisen markkinatalouden” käsitteeseen? Ehkä pienillä sievillä lisäyksillä somisteltuna? No, se jää nähtäväksi. Ainakin kokoomuksen Nykypäivä-lehden mukaan sliippari-Katainen puhui viimeisessä puoluevaltuuston kokouksessa ”vastuullisesta sosiaalisesta markkinataloudesta”. Läpihuutojuttu tuo upouusi askel puolueen letkajenkassa ei varmaankaan ole, koska etenkin kokoomuksen nuorisosiivessä uusliberalismin opit ovat vielä korkeassa kurssissa. Aivan kuten aikoinaan sillä siivellä tunnettiin janoa fasismiin ja väivaltaan.
Voi pyhät pyssyt! Missä on tämän touhun moraali? Muistakaa toverit, vielä joku aika sitten nämä veijarit puhuivat suu vaahdossa siitä, kuinka markkinataloudessa ei tule ajatella muuta kuin voittoa ja että yhtiöt eivät ole muille vastuussa kuin osakkeenomistajilleen. Olisikohan niin, että tämän aatteellisen letkajenkan takana on pelko kannatuksen romahtamisesta kiihtyvän talousromahduksen myötä? Muistakaa myös, että kun pelko helpottaa, on porvarien letkajenkassa vuorossa hyppy eteenpäin, hyppy alastomaan, eläimelliseen ahneuteen. Se kuuluu porvarin luontoon. Nimittäin ahneus ja heikomman alistaminen. Siksi me pienet ihmiset tarvitsemme toinen toisiamme liittoutuneina niin ammatillisen kuin poliittisen toiminnan lippujen alle.