Turkki hyökkäsi Syyriaan tarkoituksena muodostaa maan alueelle ”suojavyöhyke” kurdeja vastaan. Teollaan maa rikkoi kaikkia kansainvälisiä lakeja ja sovinnaisuussääntöjä. Tosin Turkin itsevaltainen presidentti, Recep Erdoğan, jota perustellusti voi kuvata sanalla fasisti, valehteli kansalleen ja maailmalle sulavasti, sanoessaan, että interventio olisi muka kansainvälisen oikeudenkannalta hyväksyttävä. Sitä se ei ole!
Kansainväliset reaktiot olivat kuitenkin lähes johdonmukaisesti tuomitsevia tai sopua vaativia. Tämä sai ilmeisesti presidentti Erdoğanin tulemaan julkisuuteen ja ilmoittamaan, että Turkki lähettää 3,6 miljoonaa maassa olevaa pakolaista Eurooppaan, jos maan interventio Syyriaan tuomitaan EU-maissa. Teko osoitti käsittämätöntä röyhkeyttä ja gangsterimaista kykyä toteuttaa puhdasta kiristystä.
On mielenkiintoista seurata, miten EU ja etenkin natomaat (Turkki kuuluu kyseiseen sotilasliittoon), tulevat Turkin aggressioon ja kiristykseen suhtautumaan. Jos nämä teot asetetaan samaan kontekstiin Venäjän Krimin miehityksen ja Ukrainan kapinallisten tukemisen kanssa, voisi olettaa, että Turkki joutuisi kovien pakotteiden kohteiksi. Tätä tuskin tapahtuu, koska Turkki on natomaa ja se pelaa röyhkeästi käyttäen valttikorttinaan Venäjää länsimaita vastaan.
Tilanne onkin natomaiden kannalta erittäin kiusallinen. Turkin aggressio joudutaan näet nieleskelemään karvaana kalkkina. Se on liittoutumalle kiusallista. Samalla näet uppoaa kuin Estonia-laiva kaikki perusteet Venäjä-pakotteille. Pelkästään tästä ilosta Vladimir Putin ja Venäjä katsovat läpi sormien Turkin hyökkäystä Venäjän liittolaismaahan Syyriaan. Tilanne on kuitenkin perin hankala myös venäläisille, joiden intressit laajemminkin voivat kärsiä pahasti suurimmassa osassa arabimaailmaa. On todennäköistä, että Arabiliitto tulee tuomitsemaan Turkin. Sen päätöksillä ei kuitenkaan ole moraalista tukea suurempaa merkitystä, mikä on nähty Israelin aggressioiden kohdalla.
Oman lukunsa tapauksessa muodostaa Yhdysvallat, jonka joukkojen vetäytyminen kurdialueelta ja nimen omaa Turkin rajalta mahdollistivat turkkilaisen aggression toteutumisen. On mitä ilmeisintä, että amerikkalaisten luvan hyökkäykselle antoi presidentti Donald Trump. Se oli ruma teko, koska juuri kurdit olivat se voima, jonka avulla Isis-järjestö kukistettiin pohjois-Syyriassa. Trumpin lausumat perustelut teolle (kurdit eivät osallistuneet aikoinaan Normandiassa maihinnousun tukemiseen) vain pahensi asiaa. Todennäköisesti se pahensi myös Trumpin asemaa ja nopeutti maan tarvetta päästä hänestä eroon.
Se mitä herrat Erdoğan, Trump ja Putin eivät ehkä ole ottaneet riittävästi huomioon, on Syyrian hallinnon ja sen presidentin Bashar al-Assadin suhtautuminen aggressioon. Syyriaahan on jo vuosia käsitelty kuin räsynukkea. Maahan ilmestyi tuolloin jos jonkinlaista sotijaa luvatta ja luvan kanssa. Syyrian kansalliselle itsetunnolle se on ollut kova paikka. Vielä kovempi on se, että Turkki hyökkää ja miehittää suvereenin valtion aluetta ylimielisen omavaltaisesti.
Tänään, maanantaina 14. lokakuuta kansainväliset uutistoimistot ovat kertoneet, miten Syyria on siirtänyt joukkojaan maan pohjoisosaan ja päässyt jonkinlaiseen sopimukseen paikallisen kurdihallinnon kanssa. Tuskinpa maan johto kysyi lupaa Putinilta ja hänen kenraaleiltaan, lähettäessään sotavoimat pohjoiseen.
Tilanteen eskaloitumiselle on olemassa nyt kaikki edellytykset. Jos Syyrian armeija päättää käyttää voimaansa turkkilaisia vastaan, on selvää, ettei Turkin sotaretkestä tullutkaan turkkilaisille hauskaa viikonmittaista huvimatkaa tuhoamisen, ryöstelyjen ja raiskausten merkeissä. Presidentit Erdoğan, Trump ja Putin saattavat vielä katua omaa tyhmyyttään. Erityisesti Erdoğanin kannatusta tulisi syömään rotan lailla arkuissa kotiin palaavat ”sankarit”. Tämä on nähty jo niin monesti aiemmin.