Ihmisen hätää on kautta aikojen pyritty ja osattu hyödyntää varsinaisen hädänalaisen omien etujen vastaisesti. Näin myös tänä päivänä. PK-sektorin eli pien- ja keskisuurten yritysten toiminta ei useimmiten ole mitään ruusuilla tanssimista. Tai voihan sitä niinkin kuvata, mutta silloin pikemmin paljain jaloin oikaiden pistelemänä.
Olen jo vuosia inholla seurannut, miten melkoista osaa maamme yrittäjistä viedään kuin pässiä narussa uhrilahjaksi oikeistoideologian alttarille. Mikään vääristely tai jopa suoranainen valhe ei jää käyttämättä, kun halutaan paimentaa lauma haluttuun suuntaan. Suomen Yrittäjien johto on yltiöpäisillä paukkulausunnoillaan nolannut niin itsensä kuin edustamansa tärkeän toimijatahon maineen.
Suomen Yrittäjät ovat jo vuosikausia pyrkineet kärjistämään vastakkainasettelua palkansaajien ja sitä edustavan ammattiyhdistysliikkeen suuntaan. Kritiikki on kohdistunut osaltaan myös Elinkeinoelämän keskusliittoa eli EK:ta ja Suomen valtiovaltaa vastaan. Nämä ja kolmantena palkansaajapuoli muodostavat ns. kolmikannan, jota vastaan tämä myöhäissyntyinen Don Quijotemme on sitkeästi käynyt peitsi tanassa. On otettu kuulemma jo ote kolmikannan kurkusta kiinni. Kyllä nyt Kansainvälinen työjärjestö ILO:kin varmaan vapisee.
On vaikea uskoa, että Suomen Yrittäjät saisivat läpi älyttömiä tavoitteitaan, tavoitteita, jotka toteutuessaan merkitsisivät melkoisen osan PK-sektorin tuhoa. Kuitenkin näitä tavoitteita pidetään mm. porvarillisen median toimesta näyttävästi esillä ja ilman mitään kritiikkiä niiden realistisuudesta tahi vaikutuksista maamme talouteen tai yhteiskuntarauhaan. Viimeisin esimerkki tästä tarkoitushakuisesta uutisoinnista oli lauantain 25. päivä lokakuuta Aamulehdessä. Lehti otsikoi aukeaman juttunsa ”Pohjalainen Mäkynen ei arkaile sanojaan”. Mäkynen, johon lehti viittaa, on Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja. Kyseinen Mäkynen on mm. sitä mieltä, että työntekijän koeaikaa pitäisi pidentää ihan vuoden mittaiseksi.
Aamulehden jutussa olisi koko joukko kommentoitavaa, mutta nostanpa tässä nyt esiin yhden, jonka mieltä en osaa ymmärtää edes kaupallisen peruskoulutukseni ja yrittäjäkokemuksenikaan kautta. Kyseisen järjestön toimitusjohtaja Jussi Järventaus on kuulemma vaatinut, että palkanmuodostuksen on paremmin vastattava yrityksen palkanmaksuvaraa. Useaan otteeseen samalta taholta on vaadittu työntekijöiden ”palkkajoustoa” yrityksen heikossa tilanteessa. Jostakin talouselämää tuntemattomasta vaatimus saattaa tuntua järkevältä, mutta mitä se itseasiassa todella tarkoittaa?
Toimitusjohtaja Järventaus (luitte oikein, ei siis Järjentaus) vaatii työntekijäpuolen sitoutumista ns. yrittäjäriskiin, joka ainakin Adam Smithistä lähtien on katsottu ydinasiaksi kapitalismissa ja vain bisneksentekijälle itselleen kuuluvaksi. Järkevän yritystoiminnan lähtökohtanahan, noin karkeasti ottaen, on kustannuslaskenta ja tavoitteiden asettaminen siltä pohjalta. Silloin on tiedossa hankittavien raaka-aineiden tai vaihto-omaisuuden kuten myös työvoiman hinta sekä sivukustannukset. Järventaustan järkeily nojaa siihen, että näistä menoista pitää työvoimakustannusten olla se haitari, jota yhteen puristamalla heltiää sitten riittävä osa ”viivan alapuolelle”, kuten kaunisteleva sanonta kuuluu.
Tätä Suomen Yrittäjien johdon pitkäkestoista meuhkaamista seuratessani olen miettinyt, ovatko järjestön vaatimukset ihan aidosti tarkoitettu toteutettaviksi. Onhan nyt esimerkiksi tuo Jussi Järventaus koulutukseltaan lakimies, joka toimi vuoden Paavo Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministerinäkin kokoomuksen mandaatilla. Sillä tasolla pitäisi kyllä jo tietää, etteivät Suomen työvoimakustannukset ole EU:n korkeimmat eikä työaika lyhintä, kuten Suomen Yrittäjien taholta on toistuvasti väitetty.
Ehkä on niin, että näiden mäkysten ja järventaustojen touhulla pyritään peittämään markkinatalouden nykytodellisuus. Kun huomio kiinnitetään työntekijäpuolen ”joustamattomuuteen” ja vastaavaan potaskaan, voidaan hämärtää rakenteiden todelliset ongelmat. Ongelmat, jotka pohjautuvat keskittymisen lakiin eli suuryritysten ja finanssikeskittymien murskaavaan ylivoimaan markkinoilla. Pienyrittäjä on näiden monopolien, ketjujen ja kaikenlaisen sanelupolitiikan uhri. Markkinoilla vallitsee sama ankara ahneuden logiikka mitä tunnetussa Monopoli-pelissä. Yrittäjän aito itsenäisyys on sangen rajallista ja sitä tullaan rajamaan tulevaisuudessa edelleenkin. Yhtenä todisteena tästä on kaupan oma torpparilaitos – franchising yrittäjyys.