En ole koskaan pitänyt kokoomusta minään kansanvallan esitaistelijana. Pikemminkin vauraan porvariston erittäin tehokkaana intressien vaalijana. Tässä asemassa se on, mielestäni, tärkeä suomalaisen yhteiskunnan osanen. Ei ole kokoomuksen syytä, ettei sillä nykymaailmassa ole varteenotettavaa vastusta. Voimattomana toteankin nykyvasemmiston, SDP mukaan lukien, olevan pikemminkin kokoomusta edustavan ideologian, uusliberalaismin etäispääte.
Porvariston intressit ovat monet ja tästä johtuen se ei suinkaan ole mikään monoliitti, pikemminkin rapakiveä, tuota pääasiassa kaakkois-Suomessa ja Ahvenanmaalla esiintyvää, graniitinsukuista kivilajia. Pääsinpä briljeeraamaan Työväen Akatemian aikaisella tiedonjyvällä, jonka jakajana oli tuolloinen valtiongeologi, tohtori ja professorin arvonimenkin saanut Erkki Aurola (1907-2008).
Tämä kokoomuksen rapakiven luonne näkyy monessa asiassa eikä vähiten suhtautumisessa naapuriimme Venäjään. On ollut jotenkin hupaisaa tarkastella, miten eripura asiassa raastaa paitsi porvaristoa luokkana niin myös yksilötasolla. Siltä osin kysymys kuuluu: Totellakko selkäytimessä kaihertavaa ryssävihaa vai lompakon suloista kutsua? Ryssävihan puolesta äänestäminen on kuin ampuisi itseään jalkaan – tulot vähenevät ja yhteiskuntatalous kärsii.
Kiusallista tuo ryssäviha on senkin vuoksi, ettei Kremlissä, käyttäen 60-lukuisen ”Marski-marssin” sanoja, lemua enää vodkan ja kaalin lisäksi Stalin tai hänen aatetoverinsa. Valtaa kun Venäjällä pitää kokoomuksen veljespuolue aateveli gospodin Putinin johdolla. Mutta tämä vain todistaa sen, etteivät aatteet sinällään merkitse mitään, silloin kun valitaan puolta ja mietitään omia intressejä. Niinpä suomalainen porvari on nuoleskellut Venäjän tsaarien sotilassaapasta, vaihtaen kohteen tarpeen tullen asusteen saksalaiseen versioon. Nyt nuoleskelun kohteena on länsimainen Nato-jalkine.
Kansan yllätykseksi kokoomuksen natokiima on kasvanut valtaviin mittoihin, vaikka ainahan sillä on ollut nämä kutinat persuksissaan. Natohimon äkilliselle lisääntymiselle löytyy toki selittys – Ukrainan kriisi. Nyt pyritään hyödyntämään kaikin keinoin kyseinen tilanne ja valtamedian kriisin ympärillä rakentama valtava propagandakampanja.
Natokiimaisten tahojen mielipahaksi itse Suomen kansa ei ole innostunut asiasta, vaan Ukrainan kriisin aikana tehtyjen mielipidetutkimusten mukaan Naton vastustus on likipitäen samaa luokkaa kuin ennen kriisiä. Kuinka tämä on mahdollista, kysyvät kiimaiset. Ja seuraavaksi kysyvät: Mikä nyt avuksi, kun natotus ei onnistu, vaikka rintamassa Naton puolesta uhoavat tiedotusvälineet lehdistä sähköisiin, Yle-uutisista Aamulehteen, Helsingin Sanomiin ja Suomen Sotilaaseen?
Kun hätä on housuissa, on apukin kaukana. Niin kaukana, että nyt ihan porvaria hirvittää. Meidän empaattinen, sympaattinen, fantastinen teflonpääministeri on turvautunut hädissään viimeiseen oljenkorteen – johtamansa kansan vähättelyyn. Puolueensa, Nykypäivän Verkkouutisissa Katainen kieltää ”alamaisiltaan” oikeuden olla oikeassa. Kataisen mielestä kansa on siis tyhmää ja se pitää sivuttaa sotilasliittoon liittymisasiassa ja alistaa ”viisaampien” tahtoon.
Kataisen näkemys on otsikoitu Verkkouutisissa: Pääministeri: Kansan vastustus on ”huono peruste” torjua Nato-jäsenyys. Just, joo, sanoisi eräs tuntemani nuori ihminen. Ilmeisesti Katainen on nostanut demokratiamme lähtökohdat aivan uudelle tasolle. Tasolle, joka edustaa enemmänkin venäläisen aateveljen, Putinin mallia. Vieläpä sellaisella kiireellä, ettei maamme perustuslakikaan ole pysynyt perässä. Siellä, kun edelleen todetaan kaiken vallan lähteenä olevan kansan. Kansan, jota edustavat 200 valtiopäiville kokoontuvaa kansanedustajaa. Tulevaisuus näyttää, edustavatko kansanedustajat myös kansan mielipidettä.
Jutussa arvon pääministerimme toteaa mm. ”Ei voida olettaa, että näin suuressa asiassa ihmiset voisivat vetää johtopäätöksiä, kun monella ei ole edes mahdollisuutta perehtyä asioihin niin yksityiskohtaisesti kuin poliitikoilla. ” Minun on vaikea uskoa, että tasavallan hallituksen päämies on voinut sanoa jotain noin typerää! En kykene muistamaan, kuka toinen vastaavassa asemassa ollut on kyennyt yhtä alhaiseen Suomen kansan vähättelyyn ja demokratian halveksumiseen.
Lainaukseen sisältyy kaksi tulkintaa demokratian luonteesta. Ensinnäkin politiikot ovat a priori paremmin perehtyneet asiaan kuin ”kansa”. Uskallan olla erimieltä. Väitän, että tuohon ”kansaan” kuuluu enemmän kuin 2000 henkeä, jotka ovat useampia politiikkoja asiantuntevampia ja myös Naton vastustajia. Siis jo lähtökohtaisesti Kataisen poliittisen taitohypyn voltti on totaalinen mahalasku.
Toiseksi, jos hyväksytään ajatus, ettei enemmistön mielipide voi olla ”oikea” romutetaan koko kansanvallan periaate. Demokratiassa etsitään kansantahtoa, ei sitä onko tulos oikea vai väärä. Näin siksi, että aina jostain näkökulmasta asia on väärä ja toisesta oikea. On hyvin outoa, että pääministeri Katainen ei tiedä tätä. Tai jos tietää, hänen mielipiteensä on vielä oudompi.
Haluankin kysyä pääministeriltä, onko oikean milipiteen ainoa mittapuu ehkä kokoomuspuolue, puouejohtaja Katainen, vai joku valikoitu asiantuntijajoukko? Kuulen Kataisen määkivän asiantuntijuudesta. Mutta mikä asiantuntijuus sitten valitaan? Kas kun asiantuntijatkin ovat tässä asiassa hyvin erimielisiä. Voisiko kunnioitettu pääministeri ”avata”, kuten nykyisin niin usein sanotaan, tätä uutta tulkintaansa demokratiasta? Odotan tuota avaamista malttamattomana, koska jo nuorukaisesta lähtien ovat nämä kansanvallan kysymykset kiehtoneet mieltäni, eikä tuo demokratian kutina ole vieläkään kaikonnut.
Mikäli perustuslakiamme tullaan muuttamaan Jyrki Kataisen viitoittamalla tavalla, on meidän täällä politiikan vasemmalla laidallakin (varsinkin jos ollaan sellaisia keskustavasemmistolaisia sosiaaliliberaaleja) ilmeisesti muutettava mahtavan taistelulaulumme Kanainvälisen eli Internationaalin sanoja. Ne voisivat siis kuulua muutoksen osalta: ”Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin Katainen kaikkivaltias. Hän yhteisonnen säätää, suojaa, hän on turva tarmokas.