Vuosi on taas vaihtumassa. Vanha asettuu lusittujen jonoon ja uusi avautuu, kenelle toiveikkaana, jollekin toiselle taas tummien pilvien varjostamana. Monelle meistä vuodenvaihde on jotenkin merkityksellinen tapahtuma, jolloin odotetaan, ajatellaan ja luvataan muutosta vanhaan. Tästä muutoksen toivosta ovat syntyneet nämä niin sanotut uudenvuodenlupaukset.
Itse en muista koskaan luvanneeni mitään muutosta seuraavan vuodelle. Saattaa olla, että muistan väärin. Myöhemmin, toimiessani sosiaalityöntekijänä erittäin vaativan asiakaskunnan kanssa ja samalla opettajana mm. elämänhallinta-nimisen teeman parissa, olen ymmärtänyt, miten pysyvät muutokset tapahtuvat tietoisen ja pitkäkestoisen toiminnan tuloksena. En toki kiellä, etteikö uudenvuoden lupauksella voisi pudottaa painoaan, päättää tupakanpolton tai päihteillä läträämisen. Monet ovat onnistuneet siinä useitakin kertoja elämänsä aikana, muutamat harvat jopa kerran.
Ihmisten suhtautumisessa vuoden vaihtumiseen on jotain hämmästyttävän mystistä. Usein ajatellaan, että vuodenvaihtuminen olisi jotenkin tieteellisesti määrätty, ellei peräti Raamatussa ilmoitettu. Näin ei kuitenkaan ole. Kyse on sopimuksenvaraisesta asiasta. Kaiken lisäksi aikojen kuluessa eri kulttuureilla vuoden vaihtuminen on tapahtunut aivan eri aikoihin. Niinpä vieläkin kiinalaiset juhlivat uutta vuotta toisin kuin me. Viimeisiä vetelevä vuosi 2021 alkoi Kiinassa 11. helmikuuta. Tällä kertaa vuosi vaihtuu Kiinassa vasta 31. tammikuuta.
Isäukkoni, joka syntyi luterilaisena suomalaisena Siestarjoella Venäjän keisarikunnassa vuonna 1904 kertoi, kuinka hänellä oli lapsena ollut kaksi joulua. Siis tämä meidän läntinen perinteinen joulu ja sitten hieman myöhemmin ortodoksisen kirkon joulu. Ortodoksit noudattavat kirkkovuodessaan vieläkin juliaanista kalenteria, joka on 13 päivää jäljessä tätä meidän gregorianista kalenteriamme. Tästä johtuen ortodoksinen joulu on seitsemäs tammikuuta eli viikon kuluttua.
Muistuipa mieleeni sekin, että vanhoilla roomalaisilla vuodet laskettiin, ei Kristuksen syntymästä, mikä ei ollut mahdollista senkään vuoksi, ettei Vapahtajamme ollut vielä edes syntynyt roomalaisen ajanlaskun alussa, vaan Rooman perustamisesta eli ab urbe condita, kuten latinistit sanovat. Oma lukunsa oli ajanlaskun muuttuminen Ranskassa maan ns. suuren vallankumouksen jälkeen. Silloin päätettiin vuoden alkavan kyseisestä tapahtumasta eli tasavallan syntymisestä ja sen ensimmäisestä päivästä 22. syyskuuta 1792. Tuossa ajanlaskussa vuosi vaihtui siis kyseisenä päivänä. Oliko onni vai ikävä vahinko, mutta ranskalaisten kehittämä käytäntö jäi lyhytkestoiseksi. Siinä ajanlaskutavassa kuukausilla oli myös omat nimensä, minkä jokainen Karl Marxiin paremmin perehtynyt tietää.
Olen ehkä huomaamatta antanut jonkinlaisen välinpitämättömän kuvan vuoden vaihtumisesta. Olipa ajanlaskutapa mikä tahansa, se on hyvin tärkeä mm. historiallisten tapahtumien selittämisessä. Eikä sen merkitys ole vähäinen ihmisen jokapäiväisen elämän kannalta. Siksi vähättelevä käsitys ajanlaskun tarpeellisuudesta on perin väärä, jos sellainen on päässyt syntymään. Uuden vuoden päivä ja etenkin sen aatto, on ollut tärkeä tapahtuma minunkin elämässäni. Varsinkin lapsena ja nuorena niillä oli hyvinkin suuri merkitys. Tuo merkitys vain kasvoi, kun pääsin käsiksi ilotulitteisiin, joka näin tästä ajasta katsoen tapahtui aivan liian varhain. Tuolloin kyllä ajattelin, ettei yhtään liian aikaisin.
Budjeteissani olin useana vuonna myöntänyt ilotulitteisiin aivan liian suuren määrärahan, verrattuna käytettävissä olevaan kassavaroihini. Eihän rahat kuitenkaan työläiskodin poikana riittäneet, kuin muutamaan kiinanpommiin ja pariin kolmeen rakettiin. Meidän kylässä niilläkin eväillä kuului automaattisesti ilotulittajien eliittiin. Kavereillahan ei ollut kuin pari kiinanpommia ja tähtisädetikkuja, jos nyt aina edes niitäkään. Toisinaan toki omatekoistakin kamaa, joka oli vielä vaarallisempaa kuin lyijyputkeen puristettu ruuti kiinanpommeissa. Tähtisädetikkuja enemmän pidin kuitenkin bengaalitulista, jotka sittemmin jostain syystä katosivat myynnistä kokonaan.
Rakettien lähettämisen opin yrityksen ja erehdyksen kautta. Pahin erehdykseni tapahtui siinä joskus 13 – 14 vuoden iässä, kun hankkeen tuikkaamani raketti päättikin lähteä omille teilleen eli naapurimme, Tallqvistien talon päätyseinään. Kyseessä oli vanhempi pariskunta, joka kävi yöunille jo kello 19- 20 aikoihin oli sitten arki tai pyhä. Heillä ei vielä tuohon aikaan ollut edes radiota häiritsemässä elämää. Kaikilla muilla kyläläisillä sellainen kapine kyllä löytyi. Radio heille tuli työtovereiden lahjana Laurin jäätyä eläkkeelle Yhtyneiltä Paperitehtailta. Rakettini paukahdus oli kova ja jätti ikkunattomaan seinään mustan jäljen, joka ei kadonnut ennenkuin seuraavan syksyn sateet huuhtelivat sen pois. Säpinää muhkea paukahdus kuitenkin sai muuten pimeään taloon. Lieköhän Iitalla lirahtanut pisut housuihin ja Lauri pudonnut sängystä räjähdyksen säikyttämänä? Totuuden vuoksi on sanottava, ettei rakettinero Werner von Seppänenkään päässyt ilman seuraumuksia häntä mahtavampien voimien eli Taimi Seppäsen saatua kuopuksensa synnin tietoonsa.
Ilotulitteiden käyttö kuului sittemmin vuosikymmeniä minun ja myöhemmin perheemme uudenvuoden rituaaleihin. Tuo perinne päättyi, kun lapset lähtivät pesästä. Tilalle tuli sittemmin ottopoikamme Osku, Hämeenkyrön Vesajärvellä olevan Saukontalon kasvatteja. Osku on paukkuarka sekundasusi ja parhaillaankin hän juuri nyt etsii levottomana paikkaa piiloutua ulkona käynnissä olevalta sodalta.
Toinen vuodenvaihteen perinne meillä on ollut kuohuviinien nauttiminen. Joskus on mennyt lisänä jotain muutakin, mutta sekin perinne on pahasti ollut hiipumaan päin. Kuohuviiniä juomme enemmän kyllä kesäisin paljutellessamme rouvan kanssa saunan jälkeen oli ilma mikä tahansa.
Tässä kuohuviiniasiassa olemme joutuneet käymään liiton sisäisiä neuvotteluja, koska makumme ovat hieman ristiriitaisia. Itse pidän enemmän kuivahkosta ja hänen tsaarillinen karkeutensa taas makeammasta kuoharista. Poliittisiin vaikeuksiin olen joutunut useasti sen vuoksi, ettei Alkoissa ole kovinkaan suurta sortimentoa puolikuivasta, puolimakeasta ja makeasta kuohuviineistä. Jo kauan sitten olimme päätyneet neuvotteluratkaisuun, että juomamme olisi puolikuivaa lajia. Ja kun sitä ei ole, on minun pakko tyytyä puolimakeaan äänestyksessä vähemmistöön automaattisesti jäävänä osapuolena.
Tänä vuonna kävimme tekemässä ruoka- ym. ostokset jo hyvissä ajoin torstaina. Kävin Kalevan Prisman Alkossa enkä millään meinannut löytää puolikuivaa kuohuviiniä. Lopulta silmissä siinteli Klemens Wenzel Lothar von Metternichtille omistettu puolikuiva kuohuviini. Täytyy myöntää, että häkellyin ja jouduin todella miettimään enemmän kuin tovin, voinko ostaa sitä. Kyseessähän oli ns. Pyhän allianssin ideologinen ja organisatoorinen isä, joka kreiviydestä kohosi ihan prinssiksi asti, mistä sana Fürst, pullon kyljessäkin kertoo. Hänen aatteelliseksi heimoveljikseen voisi ehkä kutsua näitä uusliberalistisia taantumuksellisia, kuten nyt erästä punahousuissa kekkaloivaa omatekoista kartanonherraa. Näistä veijareista voisin kertoilla pitkään, kuten Pyhästä alliansistakin, mutta onhan tässä tullut tarinoitua jo nyt liikaa.
En kuitenkaan malta olla kertomatta, kuinka tämä käynti Alkossa oli henkilöhistoriallisesti tällä kertaa suorastaan ainutkertainen. Sain aikoinaan alkoholin ostoluvan Kauniaisten Alkosta vuonna 1968, täytettyäni juuri 21 vuotta. Tämän kohta 54 vuoden aikana en kertaakaan ole voinut nauttia Alkon alennusmyynnistä. Nyt oli suorastaan pakko käyttää tilaisuutta hyväksi, koska myymälässä oli alennusmyynnissä useampikin glögilajike. Tulin siis ostamaan yhtä kuoharipulloa, mutta lähdin liikkeestä pois kahden alkoholia sisältävän pullon kanssa. Tässä on siis vankkaa näyttöä siitä, kuinka halpa hinta lisää alkoholinkäytön määrää. Tosin en osaa kertoa, milloin glögipullo tyhjennetään.
Aivan kohta lähden laittamaan fürst von Metternichtin viilenemään. Pahoin epäilen, että varsinainen prinssi Metternicht olisi hyvin tyytyväinen, mikäli saisi vaihtaa nykyisen, oletettavasti aivan liian lämmpimän paikkaansa tuon pullon kanssa. Kyseinen prinssi eli katalan elämänsä, hetkinen tarkistan asian… vuosien 1773 – 1859 välillä. Triviaalitietona putkahti muuten tuosta vuosiluvusta päähän, että Marx julkaisi kyseisenä vuonna 1859 ”Poliittisen taloustieteen arvostelua kirjan”. Sitä en kuitenkaan ala tarkistamaan, huomauttakaa, jos olen väärässä.
Toivotan teille kaikille koko pienen laumamme puolesta
Hyvää ja Onnellista Vuotta 2022!
