Aikoinaan tuolla pohjois-Karjalan suunnalla vaikutti toimelias terveyssisar nimeltään Alli Vaittinen, Mato-Alliksikin kutsuttu. Hän teki erittäin ansiokasta kansanterveystyötä ja valittiin sittemmin eduskuntaan kokoomuksen mandaatilla. Alli meni naimisiin varttuneella iällä erään herra Kuikan kanssa, siis miehen eikä linnun. Häälahjaksi pariskunta sai mm. kaksi pumpuliin pakattua ja tyhjiin puhallettua kuikanmunaa. Vitsi nauratti niin Allia itseään kuin häävieraita ja kansaa laajemminkin. Vanha juttu tuli mieleen, kun hoksasin, että jotain muutakin on voitu puhaltaa Kuikasta tyhjäksi, kun munat. Lukaisin näet sunnuntain 20. toukokuuta 2018 Aamulehden, jossa Joonas Kuikka -niminen toimittaja laittoi kaikki taitonsa suomalaisen perinteisen ulkopolitiikan epäilyttäväksi tekemiseen. Tuskin oma-aloitteisesti, renkihän tekee mitä käskettään?
Aamulehti julkaisi sunnuntaina Kuikan kirjoittaman jutun ”Venäjän uhkasta”, joka otsikoitiin: ”Venäjä sotii likaisesti ja sinnikkäästi”. Juttu oli aivan aukeaman kokoinen, mikä tietysti viestii sitä, että uhka on suuri. Tällaista juttua olitiin toki politiikkaa tiiviimmin seuraavien taholta osattu jo odottaakin. Pakollisen likasangon kumoamisella oli itseasiassa jo melkoinen kiire. Olivathan viimeaikaiset viestit Euroopasta, etenkin Saksan ja Italian suunnasta olleet Aamulehden poliittis-ideologisen selkänojan näkökulmasta huonoja. Jopa erittäin huonoja. Myös Britanian myrkytysfarssi vaikuttaa kuivuneen näyttöjen puutteessa kokoon. Eipä siis ihme, jos syvä epäily Nato- ja USA-henkisen median luotettavuutta kohtaan on kasvanut merkittävästi. Paljon toiveita herättänyt Syyrian kaasuoperaatiokin meni läskiksi, mille nauroivat monet uskolliset liittolaisetkin.
Nyt oli pakostakin vastaiskun paikka ja mikäpä sen parempi keino kuin turvautua toistoon, muistuttaa salakavalasta vihollisesta. Muistutuksen tueksi tarvittiin asiantuntija, joksi valittiin ulkopoliittisen instituutin vanhempi hutkija Cahrly Salonius-Pasternak. Ei mikään paras valinta, koska lähde on menettänyt uskottavuutensa lukuisten väärien ennusteiden ja todistelujen vuoksi. Uskottavuuden kanssa on vähän sama asia kuin tytön neitsyyden. Sen voi menettää asinantuntijana vain kerran. Hänen opastuksellaan Kuikka silti räävittömän juttunsa kyhäsi Jutun, jossa puolitotuudet, valheet ja kumotutkin väitteet törmäilevät toisiinsa.
Kun tämä meidän ”vanhempi tutkijamme” avaa suunsa, joutuu asioita tunteva pidättelemään naurua ja myöhemmin toki tuntemaan myös syvää myötähäpeää. Mies on esiintymisessä itsevarma ja ylimielinen, varma merkki sille, joka osaa sitä lukea. Kaikki eivät osaa, mikä on ymmärrettävää. Kaikki eivät myöskään tunne poliittisia ja sotilaallisia strategioita, mistä johtuu, että julkisuudessa ovat näinkin pitkään pyörineet aivan naurettavat jutut ”vihreistä miehistä”, jotka koska tahansa voivat muka pulpahtaa aseineen Lappeenrantaan tai Narvaan ja pistää alueella pystyyn ”jäätyneen konfliktin”. Tällaista potaskaahan meille syötetään mm. ulkopoliittisen instituutin ja muun viidennen kolonnan edustajien toimesta.
En tiedä, onko Salonius-Pasternak itse pieraissut teorian Venäjän uudesta ”sotialasdoktriinista”, vai saanut nuotit itkuvirrelleen Atlantintakaisilta ystäviltään. Ainakin minun on vaikea uskoa siihen pölvästimäiseen teoriakudelmaan, joka on rakennettu Venäjän taannoisten ja meneillään olevien operaatioiden varaan. Nuo Kaukasuksella Transnistriassa ja Ukrainassa meneillään olevat konfliktit ovat olleet ja ovat tosiasioita. Ne kertovat, että Venäjä on imperialistinen suurvalta ja vaalii röyhkeästi ja voimalla omia etujaan. Aivan samoin, kuin USA, Kiina ja kaikki muutkin riittävän voimakkaiksi itsensä tuntevat. Mutta näistä Venäjän konflikteista on mahdotonta rakentaa järkevästi mitään yleiseurooppalaista uhkaa. Toki näitä erilaisia ”terveisiä pyllystä” skenaarioita voi luoda ja niitä on innokkaasti rakenneltu ja etenkin paisuteltu, mutta ilman uskottavia selityksiä ja näyttöjä. Selityksiksi ja näytöiksi eivät riitä Salonius-Pasternakin ja kumppaneiden satuilut.
Miksi näitä skenaarioita sitten luodaan ja pyritään pitämään hengissä? Kyse on puhtaasta kansainvälispoliittisesta valtataistelusta. Tavoitteena on tehdä Venäjästä poliittinen variksenpelätin, lisätä maan vaikeuksia ulkopolitiikan ja ulkomaankaupan alueilla ja painostaa siten maata tekemään lännelle mieleisiä poliittisia päätöksiä ja kompromisseja. Kyse ei ole mistään sen kummemmasta. Tästä syntyykin kysymys: Mitä ihmeen tekemistä Suomella ja suomalaisilla on tässä kiistassa? Meidän vanhempi tutkijamme antaa siihen selitykseksi juuri tuon ”Venäjän uhkan”. Käsitettä on viljelty goebbelsimäisesti jo niin runsaasti, että suuri osa ihmisistä ottaa sen totuutena. Minä kuitenkin kysyn uudelleen ja uudelleen: Minkä uhkan? Missä se on nähtävissä? Suomen rajalle ei ole tuotu uusia voimia eikä maatamme painostettu. Missä siis uhka?
Nyt vanhempi tutkija Salonius-Pasternak kertoo, että Kaukasuksella, Tansnistriassa, ja Ukrainassa. Tästä hän vetää sen johtopäätöksen, että Venäjä ja paha Putin haluavat takaisin Neuvostoimperiumin menettämät alueet. Tätä näkemystä tukee myös kahdella tuolilla istuva presidenttimme Sauli Niinistö. Häneen vanhempi tutkijamme vetoaakin siteeratessaan Niinistön sanomaa, että ”kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni”. Kerrotaan, että sanonta on ollut lentävä huuli ulkopoliittisessa instituutissa. Jos näin on, se kertoo että presidenttimme on kuunnellut herkällä korvalla ”asiantuntijoitaan”. Niin ja he taas ”atlantintakaisia ystäviään”.
Minua on aikoinaan opetettu, että tilanneanalyysissä asioiden ja ilmiöiden kontekstilla on keskeinen merkitys johtopäätösten tekoon. Näytön tulisi olla sitova tai ainakin vahva. Ehkä näin ei enää opeteta? Ei ainakaan ole opetettu Salonius-Palsternakalle. Tai jos on, asia on jostakin syystä unohtunut häneltä. Ehkä jokin paljon kiiltävämpi ja arvokkaampi asia kuin totuus, on saanut järjen tasapainon järkkymään? Tämän totean vain siksi, että minä en näen minkäänlaista asiallista yhteyttä Kaukasuksen, Tansnistrian ja Ukraina konflikteilla suhteessa tilanteeseen Euroopan unioniin kuuluvien Venäjän rajanaapurien kanssa. Sellainen yhteys voi syntyä vain poliittisesta tarkoitushakuisuudesta tai tohtori outolempiläisestä harhaisuudesta. En ryhdy arvailemaan, kumpaa vanhempi tutkija Salonius-Pasternak edustaa.
Salonius-Pasternak on olevinaan juoni hänkin. Aamulehdessä hän toteaa sanatarkasti: ”On sanottu, että Venäjää ei pidä ärsyttää. En ole vakuuttunut logiikasta… Venäjän johto on toimillaan osoittanut, että sekunnioittaa vain riittävää sotilaallista pelotetta, ei nöyristelyjä.” Mielenkiintoista puhetta monessakin mielessä. Tahot, joita vanhempi tutkijamme niin uutterasti edustaa, ovat vuosikymmeniä syyttäneet Paasikiven-Kekkosen linjaan perustuvaa politiikkaa juuri nöyristelystä. Kuitenkin tuon ”nöyristelypolitiikan” ansiosta olemme säilyttäneet hyvät naapurisuhteet itään päin, saaneet talouttamme vaurastuttaneet kauppasuhteet ja jopa laajaa arvostusta maailmalla ulkopolitiikkamme puolueettomuudesta. Pahoin pelkään, että Salonius-Pasternakan edustamalla panettelu linjalla ja sotaisella uholla saavutamme ihan jotakin muuta. Ehkä hän antaa ymmärtää, että Venäjää pitääkin juuri ärsyttää ja turvautua ”atlantintakaisen ystävän” sotilaalliseen pelotteeseen? Mitäpä sitten, kun nuo nyt niin rakkauttaan tyrkyttävät ystävät joskus katoavat omiin intresseihinsä vedoten ja olemme yhtä yksin kuin talvisodan alkaessa?
Minä luotan edelleenkin siihen samaan ulkopoliittiseen linjaan, joka syntyi toisen maailmansodan jälkeisenä aikana, kun maamme silloiset sotakiihkoiset ainekset oli saatu ruotuun ja valtiomme tunnusti ulkopolitiikkamme tärkeimmäksi asiaksi ottaa huomioon naapurissamme olevan suurvallan aivan ymmärrettävät turvallisuuspoliittiset edut. Nyt nämä uuden sotaintoilijat, niin Niinistöt kuin eräät puolustusvoimien piirit, ulkoministeri Soini, ulkopoliittinen instituutti ja natokiimaiset, pyrkivät murskaamaan vuosikymmenien työn naapuriluottamuksen rakentamisessa. Suomen nimissä on solmittu mitä oudoimpia valtiota sitovia sopimuksia ohi parlamentin, rahdattu vieraita joukkoja ”harjoittelemaan” sotatoimia, jotka vihjaavat Venäjän väitettyihin aggressioihin jne. Hävettävää toimintaa, sanon minä!
