Eilisen Iltalehden jutussa Helsingin kauppakorkeakoulun professori Vesa Puttonen kertoo olevansa enemmän kiinnostunut Stora Enson markkina-arvosta kuin kemijärveläisten tulevaisuudesta. Toteamus on aivan uskomaton ja kertoo karuudessaan lausujastaan kaiken oleellisen. Eikä vain lausujastaan, vaan myös hänen arvomaailmastaan ja sen takana olevasta ideologiasta. Tekeekin mieli kysyä, ovatko nämä vesa puttoset loppuun asti kovuutensa takana? Riittääkö ymmärrys pedon moraaliin silloinkin, kun he itse ovat heikommalla puolella? Metsä nimittäin vastaa edelleenkin niin kuin sinne huudetaan.
Vesa Puttosta tulisi toisaalta kiittää osoittamastaan rehellisyydestään. Hän uskaltaa nimittäin sanoa julki sen, mitä nykyhallituksen porvariministerit eivät. He ovat kiemurrelleet tämän Stora Enson suuroperaation suhteen kuin lierot ongenkoukuissa. Tällaisen rehellisyyden edessä kaiken kokenut ja maailman pahuuden nähnyt kyynikkokin tahtoo jäädä sanattomaksi. Vesasemme antaa näet oikean selityksen pääministerimme, tämän maailmankuulun ”naistenmiehen” Matti Vanhasen ja hänen ministeriensä linjalle: he ovat enemmän kiinnostuneita Stora Enson markkina-arvosta kuin Kemijärven kaupungin olemassaolosta ja sen asukkaiden tulevaisuudesta.
On jotakin karmeaa siinä, että suomalaisen liki 10 000 asukkaan kaupungin kohtalosta voi päättää yksi pörssiyhtiö tai oikeastaan sen johto. Mieleen tulee ne vanhat lännenelokuvat, joissa kaivoskaupunki kuoli, kun malmisuoni ehtyi. Kemijärven ja Summan tehtaiden kohdalla kyse ei ollut edes siitä. Molemmat yksiköt tekivät taloudellisesti kestävää tulosta. Karmeuden ydin on kuitenkin siinä, että valtiovalta seisoo niin sanotusti ”tumput suorina” ja seuraa katseella tilannetta. Hätä ja kärsimys eivät sitä hetkauta.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö valtaosa kansastamme, pois lukien uusliberaaliuskovaiset vesa puttoset, antaisi täyden tukensa hallituksen päättäville toimille, joilla puheena olevat tehtaat ja paikkakunnat voitaisiin pelastaa. Poliittinen selkänoja olisi siten vahva ja oppositiokin riemumielin talkoissa mukana. Vaikka kansa perustuslain mukaan onkin kaiken vallan lähde, ei kansan toivomus tässäkään tapauksessa toteudu, koska on muka olemassa vieläkin suurempi voima – rahavalta tai markkinavoimat, kuten sitä joskus sievistellen kutsutaan.
Merkonomian perusteet opiskelleena miehenä minua ihmetyttää suuresti se valtava epäloogisuus, joka puheisiin markkinoista useimmiten liittyy. Loogisuuden vaatimus tullee ilmeisesti taas näistä yhteiskuntatieteellisistä opinnoista ja on siten ilmeisen epäilyttävää joltain taholta katsottuna. En esimerkiksi koskaan ymmärtänyt sitä miten edellisen, kasinotalouden romahduksen, aikana annettu vastikkeeton tuki pankeille sopi kapitalistiseen kilpailuajatukseen. Kannattaa muistaa, että Ruotsissa toimittiin toisin; oikeudenmukaisesti ja veronmaksajaystävällisesti. Siellä olivatkin sosiaalidemokraatit maan johdossa.
Suomessa on 90-luvun alusta lähtien ajettu uusliberalistista talouspolitiikkaa kuin käärmettä pyssyyn. Joskus sitä mambaa ovat luodikkoon olleet tunkemassa myös demarit, mitäpä sitä kieltämään. Toivottavasti virheistä on meidän joukoissa opittu, sillä virheitä ne ovat olleet ja vieläpä pahoja. Mystiset ”markkinavoimat”, mitä ne sitten lienevätkään, ovat ottaneet niskalenkin valtiovallasta. Sellainen marssijärjestys on perin väärä ja turmiollinen, vaikkakin poliittisen oikeiston oppien mukainen.
Erilaiset opit ja niiden toimivuuden testaa käytäntö. Kommunismin oppiakin tuputettiin meille aikanaan kovasti, mutta onneksi ei kelvannut. Romukoppaan joutui ja kohta se saa sinne seurakseen tämän uusliberalismin aatteenkin. Paljonhan sieltä löytyy muuta käytöstä poistettua kamaa kotimaamme pieniltä aatemarkkinoilta; on dynaamista konservatismia ja sosiaalista markkinataloutta, kansandemokratiaa, maa-aatetta, liberalismia, vennamolaisuutta jne.
Ennen uusliberalismin vaineeseen vaipumista joudumme kuitenkin kärsimään vielä pitkään sen vitsauksista. Niinpä joudumme jatkossakin katselemaan valtiovallan itse tuotettua voimattomuutta rahavallan saalistuksen edessä. Sama näytelmä, jota nyt esitetään hänen ylhäisyytensä Jouko Karvisen ja Stora Enson käsikirjoittamana, näytellään tulevaisuudessa toisin sovituksin ja toisten ohjaamana. Lopputulos on kuitenkin ennalta arvattavissa kuten vanhoissa kotimaisissa elokuvissa.
Rodeo on amerikkalaiseen cowboy-kulttuuriin liittyvä kilpailumuoto, jossa alan valiot kamppailevat kunniasta pysyä pisimpään vikurin ratsun selässä. Lajista on kehitetty muitakin muotoja, joista yksi hauskimmasta päästä on sikojen käyttäminen ratsuina. Meidän kunnioitettavan hallituksemme toiminta näyttää puheena olevassa Stora Enson tapahtumasarjassa olevan kuin suoraan sikarodeosta. Siinä ei yksikään ministeri ole pysynyt vikurin markkinasian kyydissä. Ei, oli sitten kyse pitkänhuiskeasta yöjuoksijasta, peruskankeasta omistusohjaajasta tai pehmeitä puhuvasta everstin tyttärestä. Kaikki he ovat pudonneet näyttävästi sikolätin rapaan.
Jotta suomalainen sikarodeo olisi täydellinen, siihen kuuluu myös se, että keskusta pelaa kaksilla korteilla. Hallituksessa keskusta näyttelee käsiään väännellen voimatonta immykäistä, jota koettelee kaikk´inhat iskut kohtalon. Kentällä, varsinkin puolueen Lapin perintömailla, esiinnytään kyllä kovinkin topakasti pienen ihmisen puolustajana. Näissä rooleissa ovat taas esiintyneet puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja keskustan surullisen hahmon ritari, kansanedustaja Paavo Väyrynen. Sokerina pohjalla löytyy Stora Enson tehtaita puolustavan Kemijärveläisen kansanliikkeen napamies Heikki Nivala, joka on niin ikään kepulainen, viime vaalien kansanedustajaehdokas.
Tulevaisuus ehkä piankin näyttää meille, kunnallisvaalien tuloksin, kuinka hyvin tämä keskustan kakkosjoukkueen porsastelu onnistui suomalaisen sikarodeon superhärskien sarjassa.
Reino Seppänen 30.01. 2008