Osmo Soininvaara on vuosikymmeniä ollut suomalaisen liberalismin lipunliehuttaja. Tuota epäkiitollista toimea hän on hoitanut kunnioitusta herättävällä uskollisuudella. Samaa aatteellista henkeä ja paloa sitä kaipaisi kovasti muihinkin vanhoihin intressipuolueisiin. Ei ole suinkaan Osmon vika, jos liberalismin siemen, sen perinteisessä merkityksessä, ei elä täällä karussa Pohjolassa. Se kun ei tahdo elää missään muuallakaan, jos lasketaan pois ns. uusliberalismi, jolla on äärimmäisen vähän tekemistä edistyksellisyyden kanssa. Osmon kuitenkin luen edelleenkin edistykselliseen porvaristoon kuuluvaksi. Siinä sarjassa hän ohittaa kyllä kirkkaasti nämä sosialidemokraattisen puolueen porvarit, ne ”sosiaaliliberaaleiksi” julistautuneet.
Soininvaara on aina ollut ahkera politiikan kommentaattori ja siinä roolissa hän on vieläkin jätettyään varsinaisen puoluepolitikoinnin valtakunnantasolla vähemmäksi. Kommentaattori kuulostaa kyllä sanana hienolta, mutta käytännössä se tarjoaa mahdollisuuden tehdä politiikkaa niin sanotusti ketunhäntä kainalossa. Kommenttien ei tarvitse olla aitoa analyysiä ja harvoinpa ne sitä ovatkaan. Osmo Soininvaarakin ilmoittaa bloginsa etusivulla kommentoivansa yhteiskunnallisia ilmiöitä ja politiikkaa. Ja kyllä kommentoikin, mutta ketunhäntä kainalossa. Tästä on oiva esimerkki Osmo Soininvaaran blogista, jossa hän komentoi Suomen puolueiden tilaa. 13. helmikuuta 2018 hän kirjoitti tuon otsikon alla demareista.
En ole koskaan ymmärtänyt Osmo Soininvaaran julkisuudessa saamaa suitsutusta. Joillekin hän on suurikin ajattelija ja suomalaisen älymystön johtavia voimia. Hän on toistuvasti esittänyt laajoja arvioita politiikasta, yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä. Laskelmieni mukaan monetkaan niistä eivät ole pitäneet lainkaan paikkaansa. Mutta se ei ole suuremmin haitannut hänen nuoleskelijoitaan.
Vuosikymmenien aikana minulle on muodostunut vahva mielikuva Osmo Soininvaarasta vasemmistovihaajana ja anti-sosialidemokraattinen. Tuo näkemys ei poistu tämänkään jutun jälkeen, missä Osmo ”tunnustaa” muka ajatelleensa aikoinaan jopa SDP:n jäsenyyttä. Hölynpölyä!
Osmo on vanha liberaali ja sellaisena pysynytkin kaikesta ”näennäisvihreydestään” huolimatta. Osmo ja muut aidot liberaalit ovat sosialidemokratian vihaajia maasta ja kulttuurista riippumatta. Heidän vihansa perustuu siihen, että demokraattinen sosialismi oli se voima, joka kritisoi niin taloudellista kuin poliittistakin liberalismia ja on syrjäyttänyt sen lähes kaikiialla etenkin Euroopassa.
Miksi Osmo sitten sanoo miettineensä muka SDP:n jäsenyyttä ja hyrisee Paavo Lipposelle ja näyttää hampaitaan Antti Rinteen johtamalle SDP:lle? No, tietenkin siksi, että siitä saa hyvän ponnahduslaudan omalle nykyisen SDP:n kritiikille. Siten tämä suomalaisen ”älymystön” kruununjalokivi voi sohia demarien kusiaispesään liikettä ja antaa sivustatukea puolueessa häärääville aatesisarilleen ja -veljille, näille sosiaaliliberaaleille porvareille.
Osmo Soininvaara kirjoittaa: ”Demografia on demareille hankala juttu. Demarit ovat alle 50 vuotiaiden keskuudessa pikkupuolue, mutta yli 50-vuotiaiden keskuudessa maan suurin puolue. Vaalikauden aikana noin 60 000 demarien äänestäjää poistuu vaaliluetteloista.” Tässä Osmo käyttää vanhaa kikkaa leimata SDP ”vanhusten puolueeksi”. Sulavasti hän jättää huomiotta, miten puolueen julkikuva on nuorentunut ja tulee vain nuorentumaan, kun työelämään tulevat uudet palkansaajapolvet ymmärtävät miten heidän omia taloudellisia ja yhteiskunnallisia intressejään puolustetaan. Ja mikä taho sen aidosti tekee! Kas siinä visio, joka kauhistuttaa kaikkia niin aitoja kuin uusliberaaleja.
Osmon huoli sosialidemokraattien kannatuksesta on epäuskottava. Kun SDP:n kohoava gallupkannatus ei anna mitenkään tukea hänen näkemykselleen puolueen ”vääräastä” poliittisesta linjasta, pieraisee kelpo Osmomme sillekin asialle ketunhännältä tuoksahtavan selityksen: ”Demarit on saanut ainakin satatuhatta äänestäjää takaisin perussuomalaisilta. Kun Halla-aho vetää persut osaksi eurooppalaista äärioikeistoa, demarit voivat taas hengähtää helpotuksesta. Samalla puolueen kannattajakunta äijäityy entisestään ja puolue loittonee arvoliberaalista vasemmistosta.”
Tarjolla on siis aina vain huonompia vaihtoehtoja, jos SDP ei noudata Soininvaaran ja puolueessamme olevien ”sosiaaliliberaalien” tahtoa muuttaa linjaansa palkansaajapuolueena. Se taas tarkoittaa, jos uskomme tätä ketunhäntää kanniskelevan Osmon turinoita, sitä, että ”Talouspolitiikassa änkyrädemarien ohjelma voidaan kirjoitta lyhyestä näin: Neuvostoliitto takaisin, robotit pois tehtaista ja sellun keitto eukalyptuksesta kiellettävä. Mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata.” Mistä lieneekään Osmo saanut tuonkin tiedon, koska minun korviini lähellekään tuollaisia ajatuksia ole kantaantunut ainakaan sosialidemokraattien piiristä.
Etenkin tuo ”Neuvostoliitto takaisin” -tokaisu osoittaa tämän suomalaisen älymystön kruununjalokiven ajattelun tason. Siinä porvariajattelija heittää hyvästit heppoiselle totuudenrakkaudelleen ja pukee päälleen göbbelsiläisen propagandistin viitan. Niin helppoa se on tuo maailmankatsomuksen vaihto hädän hetkellä. Enkä nyt puhu mistään kakkahädästä, vaan aidon porvarin pelosta, että sosialidemokratia ottaa todellakin sille kuuluvan paikan palkansaajien etujen puolustajana. Yhtään vaatimusta en ole myöskään kuullut robottien poistamisesta, vaan siitä pohdinnasta, millä robotisaation hyötyä voidaan mitata yhteiskuntaa paremmin palvelemaan. Paperipaikkakunnan poikana olen myös selvillä, ettei eukalyptuksiakaan pelätä. Kas kun siitä keitetty sellu vaati kumppanikseen hyvää havusellua. Sitä paitsi me sosialidemokraatit olemme jo kauan kannattaneet metsävarojemme pitempikestoista jalostusta. Nyt kemianteollisuus on ottanut siinäkin reippaita askeleita ja eteen on avautunut uusia näköaloja.
Osmosemme kirjoituksen todellinen ydin ja hänen huolensa paljastuu hänen kirjoittaessaan: ”Aivan neuvoton suhtautuminen markkinatalouteen on saanut sekä Juhana Vartiaisen että entisen puoluesihteeri Mikael Jungnerin eroamaan puolueesta. Timo Harakka (entinen vihreän langan päätoimittaja) vielä on ja Ville Skinnari sekä joitakin muita. Tätä joukkoa on niin vähän, etteivät he pystyisi ottamaan puoluetta haltuunsa vaikka puoluekokous sitä heille hopeatarjottimella. tarjoaisi.” Minulla on vahva tunne siitä, että uusliberalismin rujojen kasvojen ja toimintatapojen paljastuminen vie SDP:sta viimeisenkin ”neuvottomuuden” markkinatalouden luonteesta. Juhana Vartiaisen ja Mikael Jungnerin lähtöä ainakin minä tervehdin suurella ilolla. Heidän asemoitumisensa vastustajien leiriin tuo tuhansia ja taas tuhansia kannattajia lisää.
Osmo Soininvaaran kanssa olen ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä, kun hän toteaa vanhan kommunistirallin sanoin: ”Mutta historian kulkua ei taaksepäin voi tuupata.” Jos Osmo kerta siihen uskoo, niin miksi hän sitten on yrittänyt koko ikänsä vääntää kehityksen pyörää menneen kurjuuden tunkion suuntaan? Ja vieläkin jatkaa yritystään?
Reino Seppänen
Osmon ketunhännän alta tulevan turinan löytää osoittteesta: