Oikeudenkäynti Alatornion käräjillä
Alatornion kirkkoherran Gustaf Junneliuksen murhayrityksen selvittely poiki sarjan oikeudenkäyntejä. Rikoksen tunnustanu Ruotsin kansalainen Johan Johansson ei kuitenkaan joutunut Suomessa oikeuden tuomittavaksi. Hänen oikeudenkäyntinsä tapahtui Haaparannassa. Murhayritys selvisi nopeasti ja sen johdosta se tuli pian myös käsittelyyn Alatornion käräjille. Siellä oikeutta käytiin rouva Alma Junneliusta vastaan. Rikosta koskeva oikeusrosessi alkoi kihlakunnanoikeuden istuntona torstaina 10. helmikuuta 1910. Juttua käsiteltiin alioikeudessa useita kertoja ja päätös jutussa annettiin 24. huhtikuuta 1910.
Tapauksen lopulliseen ratkaisuun tarvittiin kuitenkin kaikki tuolloiset oikeusasteet kihlakunnanoikeudesta hovioikeuteen ja aina senaatin oikeusosastolle, joka vastasi nykyistä Korkeinta oikeutta, KKO (perustettiin vuonna 1918). Rikosasiaan kytkeytyi myös riita-asia, joka mutkisti jo muutenkin sotkuista asian käsittelyä ja ratkaisun saamista. Kihlakunnanoikeuden istunnon tuomarina toimi Tornion tuomiokunnan tuomari S. W. Stenius. Syyttäjänä oli tuolloisen käytännön mukaan rikoksen tutkinnasta vastannut nimismies Berndt Fredrik Ossian Möller. Vastaajan eli Alma Junneliuksen puolustajana toimi varatuomari Berndt Ossian Procope` ja kantajan, kirkkoherra Junneliuksen asiamiehenä varatuomari Ivar Tervonen. Todistajia oli haastettu 36 henkeä.
Kirkkoherra Junneliuksen murhayritys oli aikansa suuri skandaali ja kiehtoi kansaa ympäri maata. Runsaan uteliaan yleisön lisäksi oli oikeudenistuntoa saapunut seuraamaan 11 sanomalehtimiestä. Käräjät pidettiin ”yksinäisessä torpassa noin 5 km päässä Tornion kaupungista”, uutisoi Helsingin Sanomat kertoessaan oikeudenkäynnistä lehden sunnuntain 13. helmikuuta 1910 ilmestyneessä numerossa. Rakennuksessa, jota lehti luonnehti ”kerrassaan ikäväksi” oli vain kolme huonetta. Paikalla olleen runsaslukuisen ihmisjoukon vuoksi, jouduttiin istunto keskeyttämään useasti tilojen tuulettamiseksi.
Käräjäistunnon alussa nähtiin normaalista tuolloisesta käräjätoiminnasta poikennut välikohtaus. Sisään tuotaessa vastaaja, rouva Junnelius horjahteli, jolloin paikalla olleen lääkärin, vävynsä Alarik Hartmanin toimesta hänen sallittiin istuutuvan tuolille. Vanhan käräjäkäytännön mukaan syytetyn, kuten myös todistajien tuli seisoa oikeuden edessä. Tapa korosti tuomarin ja oikeudenkäynnin arvoa, mutta oli tietysti seisojien näkökulmasta raskas taakka etenkin pitkiksi muodostuneissa istunnoissa.
Syytettä lukiessaan syyttäjänä toiminut nimismies Möller perusteli asian vetoamalla murhayrityksen tehneen ruotsalaisen työmies Johan Johanssonin tekemään tunnustukseen ja kirkkoherra Junneliuksen kirjalliseen selontekoon. Möller vaati rouva Junneliukselle rangaistusta yllyttämisestä murhaan ja syyllistymisestä aviorikokseen.
Kirkkoherra Junneliuksen lausunto
Omassa lausunnossaan kirkkoherra Junnelius kertoi ottaneensa väliaikaisesti palvelukseensa murhayritykseen syyllistyneen Johanssonin muiden kehotuksesta. Käytännössä Johansson oli kuitenkin osoittautunut uppiniskaiseksi ja viinaan meneväksi mieheksi. Erityisesi rouva Junnelius oli kiihkeästi vaatinut, että Johansson palkattaisiin. Siihen ei kirkkoherra halunnut suostua, koska pappilan palveluksessa oli jo vakinainen renki. Rouvan kehotuksesta tämä renki erotettiin ja Johansson otettiin hänen tilalleen seuraavaan pestauspäivään asti.
Palkattaessa oli Johansson vakuuttanut kirkkoherralle olevansa täysin raitis. Pian hänet kuitenkin tavattiin pappilassa juovuksissa. Tämän vuoksi kirkkoherra aikoi erottaa Johanssonin välittömästi, mutta rouva sai kirkkoherran muuttamaan päätöstään ja renki sai jäädä edelleen toimeensa. Vielä tämänkin jälkeen oli Johansson viettänyt juopottelevaa elämää, mutta rouva Junnelius oli aina selittänyt väitteet tämän juopottelusta perättömiksi.
Kun renki sitten vihdoin erotettiin, oli tämä palannut pappilaan muka tervehtimään vanhoja tuttaviaan. Kirkkoherra oli silloin käskenyt päihtyneen Johanssonin pois. Mies oli hän kuitenkin jäänyt, vaikka rouva oli kirkkoherralle vakuuttanut tämän jo lähteneen. Rouvan valehtelu oli kuitenkin paljastunut kirkkoherralle hänen tavattuaan Johanssonin pappilassa. Tällä oli ollut taskussaan poliisi Kuurelta salaa ostamansa revolveri. Johansson käsitteli asetta kirkkoherran läsnä ollessa, jolloin tämä käski miestä uudelleen poistumaan pappilasta. Tässä tilanteessa Johansson oli uhannut kirkkoherraa ja ranteensa paljastaen sanoen, ettei hän pelkää, vaikka niihin raudatkin pantaisiin.
Omassa selvityksessään kirkkoherra Junnelius kertoi myös puolisonsa sanoneen hänelle, että jos kirkkoherra antaa pojalleen omaisuutensa, niin sen jälkeen poika ei tulisi kauaa elämään. Rouva oli myös kerran todennut, että häntä vaivaavat pahat ajatukset nimittäin murha-ajatukset.
Asianajajien kinastelua
Kirkkoherra Junneliuksen asianajajana toiminut varatuomari Tervonen ilmoitti päämiehensä puolesta, että tämä yhtyy syyttäjän vaatimuksiin. Hän myös vaati Junneliusten avioliiton purkamista perustellen asiaa Johanssonin tunnustuksella, josta kävi selville, kuinka vastaaja oli pitkin syksyä useissa eri tilaisuuksissa harrastanut haureutta Johanssonin kanssa.
Vastaajan asiamies, varatuomari Procopé lausui jyrkän vastalauseen siitä, että poliisitutkinnan oli suorittanut, ei nimismies, vaan kantajan asiamies Tervonen. Procopé esitti oletuksen, että myös tilaisuudessa laadittu pöytäkirja oli laadittu Tervosen johdolla tarkoituksella vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Osoituksena tästä hän piti mm. lehdistössä esiintyneitä juttuja siitä, kuinka vastaaja muka olisi muka surmannut toisen miehensä eläinlääkäri Hellmanin. Tästä syystä hän halunnut antaa Johanssonin tunnustuksille mitään arvoa.
Asiamies Tervonen laittoi tuohtuneena vastalauseen Procopén viittauksille hänen roolistaan kuulusteluissa. Hän totesi, ettei ollut toiminut mitenkään lain vastaisesti poliisitutkinnassa, vaikka olikin ollut eräissä poliisiviranomaisten suorittamissa kuulustelutilanteissa mukana vaikuttamatta kuitenkaan millään tavoin viranomaisten toimintaan.
Syyttäjänä toiminut nimismies Möller yhtyi Tervosen kertomukseen. Hän totesi toimineensa itse suurimmaksi osaksi kuulustelijana, vaikka olikin sallinut Tervosen tehdä muutamia kysymyksiä, mihin tällä oli ollut oikeus. Möller kertoi myös kirjoittaneensa pöytäkirjan ilman, että Tervonen olisi vaikuttanut siihen millään tavoin. Möller jätti syyttäjänä oikeudelle Johanssonin luovuttamista Suomen viranomamaisille koskeneen kirjeenvaihdon.
Asiamies Procopé palasi vielä uudelleen Tervosen rooliin kuulusteluissa. Hän huomautti, ettei Tervonen vastapuolen asiamiehenä voinut olla puolueeton ja suhtautua asiaan tasapuolisesti. Procopé myös väitti Tervosen selittäneen vangitulle Johanssonille, että jos tämä tunnustaisi tehneensä rikoksen vastaajan, rouva Junneliuksen yllytyksestä, hän pääsisi puolella rangaistuksella. Asiamies Tervonen vastasi, kehottaneensa Johanssonia vain puhumaan totta ja kertomaan kaiken sen mitä hän asiassa tietää. Tunnustuksensa Johansson tehnyt oli tehnyt vankilan saarnaajan kehotuksesta ja vapaasta tahdosta.
Seuraavassa, toisessa, kihlakunnanoikeuden istunnossa sai myös syytetty rouva Junnelius puheenvuoron ja hän osasi käyttää sen tehokkaasti hyväseen. Oikeudenpuheenjohtajan tiedustellessa myönsikö syytetty syytteet oikeiksi, rouva Junnelius kielsi ja sanoi niiden olevan täysin perättömiä. Hän kertoi pitkässä puheessaan hyvin seikkaperäisesti omaa taustaansa ja sitä, kuinka oli tavannut kirkkoherra Junneliuksen. Rouva vieritti avioliiton epäonnistumisesta syyn miehen siskolle ja myös aviomiehelle itselleen.
Samoin rouva Junnelius kumosi hyvin yksityiskohtaisesti syytteen jokaisen kohdan, joissa viitattiin luvattomaan suhteeseen renki Johanssonin kanssa. Pastorin murhayrityksen rouva selitti johtuvan siitä, kuinka Johansson oli katkeroitunut irtisanomisestaan ja uhkaillut eri yhteyksissä kirkkoherran henkeä. Johanssonin kanssa tapahtuneen kirjeenvaihdonkin hän sanoi liittyvän tähän kirkkoherraan kohdistuvaan uhkaan. Hän kuvasi kirjeenvaihto yritykseksi hillitä Johanssonin vihaa pastori Junneliusta kohtaan.
Varatuomari Procopé jätti päämiehensä kertomuksen jälkeen oikeudelle kirjeen, jonka vastaaja, rouva Junnelius, oli lähettänyt Helsingistä tyttärelleen. Kirjeessä tämä valtuutti vävynsä, tohtori Hartmanin tekemään avioerosopimuksen 50 000 markasta. Procopé sanoi kirjeen todistavan, ettei vastaajalla ollut mitään syytä murhayritykseen. Hänen mielestään sovintoratkaisu oli enemmän kuin mahdollinen, koska kirkkoherra oli jo myöntynyt 40 000 markan kovaukseen. Jutun käsittelyn viimeisessä vaiheessa 2. huhtikuuta Procopé sai luvun kuulustella tohtori Hartmania. Tämä todisti, ilman valaa, oikeaksi kirkkoherran kanssa käydyt sovintoneuvottelut. Kirjeessä kävi myös ilmi, ettei ollut antanut puolisolleen matkarahoja Helsinkiin, ennen kuin oli nähnyt talon hopeat, ettei niistä olisi kadonnut mitään.
Yli kahden kuukauden ajan Junnelius-juttua käsiteltiin Alatornion käräjillä ja sinä aikana kaikki niin rikokseen liittyvät kuin avioparin yksityiselämään kuuluneet asiat käsiteltiin perinpohjaisesti myös sanomalehdissä ympäri Suomen suuriruhtinaskuntaa. Oikeudenkäynnit kerrottiin hyvin yksityiskohtaisesti syyttäjän, kantajan ja puolustuksen puheenvuoroineen, kuten myös lukuisten todistajien sanomiset.
Kuinka kävi renki Johan Johanssonille?
Jutun outo piirre oli tietenkin se, ettei murhayrityksen tekijää Johan Johanssonia saatu Alatornion kärjille vastaamaan syytteeseensä. Hänet tuomittiin Ruotsin Ala-Tornion välikäräjillä huhtikuun 1. päivänä 1910. Johanssonin puolustus nojautui toisenlaiseen selitykseen mitä hän oli kertonut pidätettynä käydyissä kuulustelussa. Nyt Johansson selitti, ettei hänellä ollut edes tarkoitus tappaa kirkkoherra Junneliusta, vaan ainoastaan pelotella tätä. Kirkkoherran päällekarkaus oli yllättänyt hänen ja hän ampui tähtäämättä vahingossa kirkkoherra Junneliusta.
Ruotsalainen tuomioistuin tuomitsi Johanssonin tahallisesta pahoinpitelystä hengenvaarallisella aseella yhdeksi vuodeksi ja kahdeksaksi kuukaudeksi (1 v 8 kk) vankeuteen. Lisäksi hän sai neljän kuukauden vankeustuomion vuokralaisen Malisen vaatteiden varkaudesta. Oheistuomiona tuli myös 25 kruunun sakko revolverin käytöstä. Johansson tuomittiin maksamaan myös todistajien palkkiot.
Käräjien toiseksi viimeisenä päivänä tuotiin myös Johan Johansson Ruotsista todistamaan suomalaisen Alatornion käräjille. On jälkeenpäin vaikea arvioida, minkä painon oikeus ratkaisuaan harkitessa Johanssonin todistukselle antoi, mutta versio ampumisesta oli toinen kuin kuulusteluissa kertomansa ja erosi myös Ruotsin puolella oikeudenkäynnin versiosta. Muilta osin mies näytti pysyvän kuulusteluissa kertomassaan tapahtumien kuvauksessa. Hän kielsi vihanneensa kirkkoherra Junneliusta. Syyn tekoon Johansson vieritti rouva Junneliuksen kontolle. Rouva oli halunnut päästä miehestään eroon. Nyt Johanssonin todisti rouvan sanoneen mm. ”ukko olisi saatava pois, koska tämä on jo vanha, eikä voi häntä tyydyttää”. Johansson kertoi ensin vastustaneen rouvan aikeita, mutta tämän turvautuessa ”naisellisiin suloihin”, vastustus murtui. Tästä puolesta Johansson kertoi todistuksessaan hyvin konkreettisesti. Hän myös todisti saaneensa erottamisensa jälkeen rouva Junneliukselta 8 – 9 kirjettä, jotka hän oli polttanut tämän ohjeiden mukaisesti. Kirjeissä rouva oli vakuuttanut rakkauttaan ja kehottanut häntä murhaan. Todistuksensa jälkeen Johansson vietiin takaisin Haaparannalle.
Viimeisenä käräjäpäivänä kuultiin syytetyn puolustusasianajaja Procopén pitkä ja monipolvinen loppupuheenvuoro. Samoin puheenvuoronsa käyttivät myös syyttäjä, nimismies Möller, kantajan asiamies Tervonen sekä rouva Junnelius. Kaikki kolme pyrkivät kumoamaan Procopén loppupuheenvuorossa esittämät väitteet. Tämä osapuolten sananvaihto pidensi viimeistä käräjäpäivää ja lykkäsi oikeuden päätöstä puolille öille asti.
Oikeuden päätös yllätyksellinen
Kirkkoherra Junneliuksen murhayritystä ja siihen liittyvää aviorikosta käsiteltiin kolmilla käräjillä yhteensä 15 päivän ajan. Rouva Alma Junnelius oli ollut vangittuna rikoksesta syytettynä kolme ja puoli kuukautta. Sinä aikana käytiin läpi runsas todistelu ja osapuolten usein kipakaksi käyneet puheenvuorot. Oikeudenkäyntiä seurattiin sanomalehtien kautta ympäri maata tiiviisti ja siksi asiasta annettu alioikeuden ratkaisu osin tyydytti, mutta ehkä kuitenkin enemmän hämmästytti suurta seuraajakuntaa.
Vaikka tässä tapauksessa ei tuomittavana ollutkaan itse murhayrityksen tekijä, oikeus käsitteli yllytyssyytteen vuoksi rikoksen tapahtumakulun. Se katsoi Johanssonin menneen pappilaan murha-aikeissa. Vaikka näyttikin aikoneen luopua murhayrityksestä, Johansson oli kuitenkin ampunut kirkkoherraa, oletettavasti pelotukseksi.
Syyttäjä oli vaatinut rouva Junneliukselle tuomiota murhaan yllyttämisestä ja aviorikoksesta. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei kumpaakaan tekoa kyetty näyttämään toteen oikeudenkäynnissä, joten syyte raukesi ja rouva Junnelius laskettiin vapaaksi kihlakunnanoikeuden päätöksellä.
Syyttäjä ja häneen yhtynyt kantaja ilmoittivat heti tyytymättömyytensä oikeuden tekemään ratkaisuun. Tyytymättömyys siihen esitettiin myös vastaajan puolelta. Asian käsittely siirtyi siten Vaasan hovioikeuden ratkaistavaksi.
Reino Seppänen