Perjantain 15. kesäkuuta Aamulehti tietää kertoa, että Tampereella järjestettiin ”Venäjä futisisäntänä” -seminaari Werstaalla. Kyseisellä seminaarilla kunnioitettiin Venäjän järjestämiä jalkapallon MM-kisoja. Tampereen tilaisuus oli asemoitu kisojen avajaispäiväksi, ovelia kun oltiin olevinaan. Demokratiassa tällainen on tietysti sallittua, mutta demokratiassa on tietysti oikeus kysyä: Miksi? Kysyä voi, mutta vastataanko, se on eri asia. Ja demokratiassa voi tietysti olla vastaamatta tai puhua ns. muunnettua totuutta eli siis valehdella. Maksuttoman ja kaikille avoimen tilaisuuden järjestivät Turun yliopisto ja Työväenmuseo Werstas. Kaikenlaistahan demokratiassa voidaan järjestää, mutta outoa tässä tapauksessa on se, että tapahtuma on jo kerran järjestetty ja ihan samoin voimin. Kyseinen tilaisuus pidettiin nimittäin Turun yliopiston toteuttamana jo perjantaina 23. maaliskuuta kuluvaa vuotta! Tämä jo haiskahtaa ainakin meikäläisen nokkaan pahalta.
Oleellista tässä poliittisessa operaatiossa on Venäjän MM-kisojen kytkeminen poliittiseen kampanjaan, jossa Venäjä ja sen johtaja Vladimir Putin pyritään esittämään Hitlerin kaltaisena propagandistina ja suurten masssatapahtumien hyödyntäjänä. Muulle maailmalle ja etenkin lännelle tässä operaatiossa on annettu nenästä vedettävän rooli, jossa ne sinisilmäisesti antautuvat venäläisen propagandan ja vaikuttamisen välikappaleiksi. Varmaankin Venäjä maana, kuten kaikki muutkin maat pyrkivät kirkastamaan omaa julkisuuskuvaansa näiden suurten urheilutapahtumien kautta, mutta entä sitten? Itse esittäisin kysymyksen, kenen ja minälaisen toiminnan välikappaleiksi asettuvat Turun niin kutsuttu yliopisto ja osallisena olleet sananselittäjät sekä Työväenmuseo Werstas Tampereella?
Tilaisuudessa oli ”oikeaa” näkökulmaa valottamaan ihan tohtoritasoista ”tutkijoita”. Tutkijatohtori Pia Koivusen tehtävänä oli vakuuttaa näiden urheilun ”megatapahtumien” toimimisesta Venäjän presidentin Vladimir Putinin propagandatilaisuuksina Berliinin vuoden 1936 olympialaisten tapaan. Professori Vesa Vares puolestaan antoi tittelinsä arvovallalla siunauksen väitteelle Venäjän kelvottomuudesta MM-isännäksi. Argumenttina oli mm. se, ettei Venäjä ole koskaan päässyt MM-kisoissa jatkoon alkulohkosta! Onko se sitten peruste evätä kisat maalta, onkin jo toinen asia. Jos on, niin samalla perusteella voidaan kyseenalaistaa Etelä-Korean / Japanin, Etelä-Afrikan ja Yhdysvaltojen aikoinaan saama kisaisännyys. Tosin USA:lla on MM-pronssi vuoden 1930 kisoista, mutta muuten näytöt lajissa olemattomat.
Ei voi kuin ihmetellä mihin kaikkeen oikein notkeat ”tutkijat” taipuvatkaan! On näemmä niin, että tieteessäkin on omat tietyt piirinsä, jotka ovat omista lähtökohdistaan (mitä ne sitten lienevätkään) valmiit kullittamaan arvovallallaan ja ”asiantuntijuudellaan” asian kuin asian.
Jalkapallo on ainoa urheilulaji huipputasolla, jota minä enää viitsin yleensä seurata. Suuri raha on ollut se Midaksen käsi, joka on muuttanut kaiken kilpaurheilun pelkäksi paskaski ja vienyt minulta kaiken kiinnostuksen ns. huippu-urheiluun jo vuosia sitten. Toki se ei ole ainoa tekijä, sillä kilpailuviettini on jo lähtökohtaisesti ollut surkastunut. Liikuntaa pidän kyllä ihmiselle äärimmäisen tärkeänä ja lajityypillisenä toimintana. Toki itse kilpailukin on lajillemme tyypillistä, liittyyhän se osaltaan eläinlajimme laumahierarkiaan ja johtajuuksien organisoitumiseen. Liikuntaa taas voi harrastaa ilman kilpailutarkoitustakin, mm. metsässä samoilemalla, lenkkejä tehden ja kuntosalilla.
Olen tämän yli 70-vuotisen elämäni aikana kuullut lukemattomia kertoja, etteivät politiikka ja urheilu kuulu yhteen. Kun näin on sanottu, on urheilulla silloin tarkoitettu yleensä huippu-urheilua. On väittämällä toki lyöty ns. työväenurheiluakin, koska se on ollut muka poliittista. Epäpoliittista sen sijaan on ollut tietenkin porvarillisesti järjestäytynyt ja toteutettu urheilu. Kansalaissodan jälkeen porvarit tekivät siitä vieläkin poliittisempaa erottaessaan vasemmistolaiset seurat lajiliitoista ja keskusjärjestöstä. Sekö ei muka ollut poliittinen teko! Työväen urheiluliike yritettiin monin keinoin tukahduttaa. Sen edustajilta estettiin vielä sotienkin jälkeen usein pääsy olympiakisoihin ja muihin kansainvälisiin tapahtumiin, mikä merkitsi monien mitalien jäämistä saamatta maallemme.
Politiikan ja urheilun nivoutumista kuvastanee osaltaan Myllykosken urheilukentällä 30-luvulla ollut kyltti, jolta kiellettiin koirilta ja TUL:n jäseniltä pääsy kentälle. Se oli sitä arkipäivän fasismia, josta porvarilliset urheilujohtajat ja -hölöttäjät malliin Tahko Pihkala, Paavo Tiilikainen, Paavo Noponen ja kumppanit vaikenivat.
Olen seurannut pitkään urheilun kansainvälistä diskriminointia, jossa naapurimme Venäjä on ollut kestoinhokki kisoissa kuin kisoissa. Ja kun Venäjälle (aiemmin Neuvostoliitolle) on annettu jokin urheilun suurtapahtuma, ilmestyvät välittömästi kuvaan kaikenkarvaiset boikottien vaatijat. Kun Venäjälle annettiin vuoden 2018 jalkapallon MM-kisat, ureapäiset pölvästit olivat oitis vaatimassa niiden vetämistä maalta pois. Kun se osoittautui mahdottomaksi, vaadittiin kisojen boikotointia. Kun sellaistakaan ei näyttänyt kunnolla tulevan, järjesti Britania poliittisen performanseesityksen ns. Skripalien myrkytystapauksesta. Tosin näyttöä väitetylle Venäjän osallisuudelle ei ole vieläkään pystytty osoittamaan, vaikka syyllisyys julistettiin kuitenkin heti. Tuomiona oli, kuinkas muuten jalkapallon MM-kisojen boikotointi maan johdon osallistumattomuudella. Ja saatiin myös riittävä määrä pölvästejä eurooppalaisten maiden johdosta ”hyvää asiaa” kannattamaan. Ikään kuin tapaus Skripal ei olisi ollut riittävä, leipoi Ukrainan johto hupaisan ”murhadraaman”, joka tökeryydessään ei mennyt edes kansainvälisen median siivilän läpi. Siivilän, joka tällaisissa tapauksissa on yleensä ollut betoniverkosta valmistettu.
Todistettua on, että politiikka liittyy ja sekaantuu urheiluun kaikilla tasoilla, tahdoimmepa sitä tahi ei. Ja kaikki kelpaa lyöntivälineeksi, kun vastustajaa halutaan mollata ja lyödä. Jopa Turun yliopisto! Maailmanpolitiikassa suurvaltojen strategioihin kuuluu hyödyntää tämäkin alue yhtenä mahdollisuutena lyödä vastustajaa ja tehdä sille mahdollisimman paljon kiusaa. Urheilua seuraaville faneille ja muuten siitä kiinnostuneille se on ikävä asia. Ainakin silloin, kun boikotoidaan kilpailuja estämällä niin urheilijoiden osallistuminen kuin katsojien nauttiminen kisoista. On kuitenkin turha sulkea silmänsä siltäkään tosiasialta, että myös urheilun seuraajia kannustaa muutkin asiat kuin puhdas kamppailu ja omat suosikit. Itseasiassa viha ja pahansuopaisuus leimaa monien katsojien orientoitumista etenkin kansainvälisissä mittelöissä. Siitä on kaukana kansainvälisyys ja vastustajien kunnioittaminen, sanottiinpa sitten julkipuheissa mitä muuta tahansa.
Olipa sitten asiat miten tahansa, niin jalkapallo on upea laji. Oli hienoa katsoa perjantai-iltana 15. kesäkuuta Portugalin ja Espanjan välinen matsi, vaikka katsomista häiritsikin selostajan sekava ja ristiriitainen hölötys. Ottelu päättyi tasapeliin 3 – 3 ja sisälsi kaikki ne elementit, jotka tekevät jalkapallosta joukkuepelien kuningaslajin. Eikä se edellisen päivän avajaisottelukaan niin huono ollut, mitä Aamulehden toimittaja antoi ymmärtää. Venäjä voitti siinä saudit 5 -0 ja tehdyt maalit olivat ainakin minusta herkullista nähtävää. Miksiköhän ei Aamulehden mukaan?