Kansallismuseon toinen meneillään oleva näyttely ”Seikkailuja Siperiassa” kertoo kielitutkija Kai Donnerin Siperiaan vuosien 1911 – 1914 välillä tekemistä kahdesta tutkimusmatkasta. Donnerin tutkimuskohteena oli varsinaisesti selkupin kieli, josta tuohon aikaan käytettiin ostjakki-samojedi -nimitystä. Näyttelyn runsas valokuvamateriaali kertoo myös Siperian venäläiskylien ja kaupunkien ihmisistä. Kulttuurihistoriallisesti merkittäviä olivat Donnerin Siperian šamaaneista ottamat valokuvat. Nämä olivat vasta pitkän epäröinnin jälkeen suostuneet hänen kuvattavaksi.
Kai Donner oli elokuvaohjaaja ja kulttuuripersoona Jörn Donnerin isä, mikä osaltaan valoittanee tämän epäsovinnaisen poliittisen kolmiloikkaajan henkilökuvaa. Olihan Kai Donner (1888-1935) maailmankatsomukseltaan äkkiväärä oikeistoradikaali, jonka asenteet ja persoona eivät ehkä olleet parasta kasvuympäristöä Jörn-pojalle, tuolle kehittyvälle ihmistaimelle.
Persoonan kulmikkuus ja sen piirteiden ristiriitaisuus tekee Kai Donnerista mielenkiintoisen tutkimuskohteen. Donner opiskeli Budapestin yliopistossa vuonna 1908 ja Cambridgen yliopistossa vuonna 1911. Filosofian maisteriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1914. Tohtoriksi Donner väitteli vuonna 1923. Donner nimitettiin Helsingin yliopiston uraalilaisen kielitieteen dosentiksi vuonna 1924. Hänen tutkimuskohteensa olivat itäiset samojedikielet, enetsi, nganasani, selkuppi, kamassi ja keetti. Vähän ennnen kuolemaansa hän toimi myös yliopiston fonetiikan vt. professorina.
Siperianmatkoillaan Donnerin työtapaan kuului sopeutuminen alkuperäisasukkaiden elämäntapaan. Tässä hän noudatti kuuluisien tutkijoiden Fridtjof Nansenin ja Edvard Westermarckin luomaa käytäntöä ja heidän antamaa ohjeistusta. Matkoiltaan keräämän esinekokoelman Donner luovutti kansallismuseollemme. Hän myös kirjoitti matkoistaan kirjan ”Siperian samojedien keskuudessa”, joka julkaistiin vuonna 1915.
Ensimmäinen maailmansota esti Donnerin kieli- ja kansantieteellisen työskentelyn Siperiassa. Hän keskittyi toimimaan aktivistien parissa ja vuonna 1916 hänestä tuli Aktiivisen komitean (AK- Aktionskommittén, tai Toimintakomitean) sihteeri. Komitea oli käytännössä jääkäriliikkeen esikunta. Donner oli vuodet 1916–1917 maanpaossa Tukholmassa ja toimi siellä AK:n yhdysmiehenä sekä itsenäisyysliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan edustajana.
Kai Donnerin radikalisoituminen jatkui ja sai yhä kärjekkäimpiä muotoja. Kuten niin monilla muullakin oikeistoaktivistilla, myös Donnerilla poliittisen toiminnan keskiössä oli dikotominen, kaksijakoinen, musta-valkoinen ajattelu, joka ajan poikkeuksellisissa oloissa johti kauhistuttaviinkin tekoihin. Tämä piirre on mielenkiintoinen ja herättää monensuuntaisia ajatuksia nimenomaa tiedemiehen kohdalla.
Kai Donnerin ura ja elämä sivuaa kansalaissodan jälkeisen lyhyen ajanjakson osalta äitini syntymäpaikan, Terijoen kohtalonhetkiä. Molempia yhdistää myös Siperia, jossa äitini eleli pienenä punapakolaistyttönä Ob-joen varressa. Samaan aikaan Donner taas nimitettiin rajavyöhykkeen sotilaskomendantiksi Terijoelle keväällä 1918. Tuo nimitys tapahtui sen jälkeen, kun Viipurin komendantti K. N. Rantakari oli erottanut tarkastusmatkallaan toimen ensimmäiset hoitajat, entisen tsaarinupseerin Georg (Yrjö) Elfvengrenin ja entisen sosialidemokraatin Mikko Uotisen. Molemmat olivat leikkineet elämän ja kuoleman herraa syyllistymällä mm. Terijoen venäläisten summittaisiin murhiin ja punaisten mielivaltaisiin teloituksiin. Kyse oli venäläisten osalta etnisestä puhdistuksesta ja punaisten taas ihmisoikeusrikoksista, jotka nykyoloissa olisivat johtaneet tekijänsä Haagin sotarikostuomioistuimeen. Komendantin vaihtaminen Donneriin ei silti tuonut parannusta tilanteeseen, mielivalta paikkakunnalla jatkui pitkälle kesään 1918.
Kansalaissodan tapahtumat loivat ymmärrettävän pohja Kai Donnerin oikeistoradikalismin jatkolle aina hänen kuolemaansa asti. Mies oli valinnut tien, jolta palaaminen oli likipitäen mahdotonta kasvojaan menettämättä. Niinpä hän oli yksi keskeinen henkilö aktivistien ja kenraali Mannerheimin valtiopetoksellisissa suunnitelmissa hyökätä Pietariin vuonna 1919. Donnerilla oli myös merkittävä rooli Lapuanliikkeen synnyssä ja sen organisoinnissa.
Kai Donnerin elämää ja uraa miettissä joutuu väistämättä hämmennyksen valtaan. Samassa persoonassa elivät ikään kuin Tohtori Jekyll ja herra Hyde. Donnerin suurtyö oli suomalais-ugrilaisten heimojen kieli- ja kansatieteellisen aineiston kokoaminen ennen rajan sulkeutumista tutkijoilta. Miehen käänteinen puoli oli tuo demokratiaa ja ihmisyyttä halveksiva sotaintoilijan rooli. Etevän tiedemiehen sisältä löytyy toinen henkilö; ”halki-poikki ja pinoon -mies”, jolle kaikki muu alistuu päämäärän – Suur-Suomen tavoittelulle. Miettimään jää vaikuttiko tämä Donnerin kyvyttömyys nähdä elämän ja asioiden vivahteita myös hänen tieteelliseen työhönsä. Sen arvioimiseen ei taas minulla riitä kompetenssi.
Kansallismuseon Donner-näyttely, ”Seikkailuja Siperiassa”, on avoinna ensi vuoden helmikuun alkuun asti.