YLEn presidenttiehdokkaiden tenttisarjan viimeinen haastateltava oli kokoomuksen ehdokas Alexander Stubb  (Cai-Göran Alexander Stubb).  Mietin pitkään, viitsinkö katsoa kyseistä ohjelmaa, koska se rikkoi vanhaa vaalikaranteenin pelisääntöä.  Sillä tämä ohjelmasarjan osuus  tehtiin ja toteutettiin ennakkoäänestyksen jo alettua.  Minua demokraattina ja tasavaltalaisena tämä röyhkeys sieppasi.  Varmaan asiaa koskeva sääntö on kirjattu yhteisesti omistamamme firman kirjallisiin ohjeisiinkin.  Esitän siis kysymyksen yhä uudelleen: Miksi tämä sallittiin tapahtua?  Selityksiä siihen on tullut kuin povauksia tiedusteluneroltamme saunamajuri evp. Pekka Toverilta ja kaikki yhtä lailla epäuskottavia.  On äärimmäisen vaikea uskoa, että Alex olisi jättänyt väliin tätä tenttiä, jos päivä olisi vain määrätty hänelle.  Jos se ei todellakaan olisi sopinut, toinen kisaaja olisi varmaankin vaihtanut paalupaikan mielellään omaansa.    

Tämä Alexin onnenkantamoinen liittyy sarjaan muita vastaavia.  Minusta paras selitys niille on  taitavat kokoomuspelaajat, jotka ovat kokanneet tätä presidenttisoppaansa jo paljon ennen varsinaisen kisan alkua.  Stubbia on ajettu presidentiksi, kuin käärmettä rynnäkkökiväärin piippuun,  käyttääksemme tällaista ajanhenkeen tuunaamaani vanhaa sanontaa.  Olen miettinyt, pelkäävätkö  Stubb-nimisen tavaran kauppamiehet tuotteensa olevan epäkuranttia tahi pilaantunutta.  Miksi he muuten turvautua epäterveeseen kilpailuun?  No, kuinka vain, mutta nielin mieliharmini ja päätin katsoa tämän vihonviimeisen osan realitysarjassa.  Kiinnosti näet kovasti nähdä, millaiseksi Stubbin myyjät, nuo poliittiset puliveivarit, tiimeineen, imagokonsultteineen ja muine härpäkkeineen haluavat hänet meille ostajille näyttää.  Sillä pelkkä tavarahan tämä Alexanderkin on tässä läpikapitalisoituneessa yhteiskunnassamme.   

Tämän poliittisen tuotteen arvioijina olivat Matti Pesu ulkopoliittisesta instituutista ja Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistosta.  Näistä kahdesta mielestäni paremmin onnistui Kestilä-Kekkonen.  Ohjelman vetäjinä olivat aiemminkin jo ohjelmassa olleet tutut toimittajat Marja Sannikka ja Jyrki Hara.

Alkukeskustelussa hämmästyin Matti Pesun kommenttia, jossa arvoisa tutkija esitti oudon väittämän kokoomuksesta.  Hänen mukaansa puolueessa olisi muka ollut ”vanhasuomalaisia realisteja” ja ”nuorsuomalaista laillisuusväkeä”.  En voi yhtyä tällaiseen pöhköön ja virheelliseen tiivistykseen, jossa silloitellaan puolueen monisärmäistä jäsen- ja äänestäjäprofiilia totuuden vastaisesti.  Vanhasuomalaisia realisteja puolueessa on toki ollut useita mm.  J.K. Paasikivi, joka oli myös laillisuusväkeä mitä suurimmassa määrin.  Sen sijaan virallisen historiankirjoituksen varsinaiseksi laillisuuden perikuvaksi nostama P.E. Svinhuvud edusti tuota laillisuutta tosiasiassa huonosti.  Eikä hän ollut minkäänlainen nuorsuomalainen eli edistysmielinen. No, ehkä vain silloin, kun hänelle ja hänen politiikalleen oli siitä etua. Paasikivellä oli merkittävä rooli Suomen uudenlaisen ulkopolitiikan luojana, politiikan, jota nyt nuoremmat kokoomuslaiset ovat olleet innolla rikkomassa.  Sauli Niinistö ja Stubb etunenässä.

Itseäni harmittaa se, kun nykyään unohdetaan Paasikiven merkittävä rooli kokoomuksen pelastajana edellisestä rakkaussuhteesta fasismin kanssa.  Suhteen, jonka harjoittamaa väkivaltaa ”laillisuusväkeen” luettava Svinhuvud katseli pitkät ajat suopein silmin.  Muutenkin ihmetyttää, kuinka hulvattomasti tutkija Pesu käyttää käsitettä nuorsuomalaisuus ikään kuin ei ymmärtäisi sen todellista sisältöä.  Vanha suomalaisen puolueen hajoamisesta on pitkälti yli sata vuotta.  Itse en tapaa nimenomaa nuorsuomalaisuutta eli liberaalia johtajuutta kokoomuksen historiassa kovinkaan usein.  Pitäisikö edes olla, koska puolue liputtaa konservatismin puolesta esimerkiksi EU:ssa, kansainvälisessä yhteistyössä jne.  Klassisen aatejakauman kontekstissa konservatiivisuudessa ei ole mitään hävettävää.  Se kuuluu länsimaiseen poliittiseen järjestelmään ja on tasapainoisen yhteiskuntakehityksen kannalta yhtä tärkeä elementti kuin liberalismi tai sosialismi.    

Mutta eipä hukata tilaisuuden pääasiaa eli Alex Stubbia UPI:n tutkijan sekoiluihin.  Alex on 55-vuotias, syntynyt Helsingissä 1968, elää avioliitossa ja on kahden lapsen isä.  Julkisuudessa hän on näyttäytynyt impulsiivisena, valoisana henkilönä, joka omaa hyvin helsinkiläisen elämänasenteen.  Tässä mielessä minulle on sivustakatsojana tullut vahva ymmärrys, että ihmisenä hän edustaa enemmän suomenruotsinkielisten stadilaista elämäntapaa, asennetta ja jopa sen liberaalin osan arvoja.  Tässä mielessä Stubb saattaa olla jotakin sellaista, jota ehkä tutkija Pesukin tavoitteli.  Itse arvostan ja oikeastaan pidänkin näitä piirteitä ihmisessä hyvänä.   

Stubb vietti yhden lukuvuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa Mainland High Schoolissa Floridan Daytona Beachissa, missä hän suoritti high school diplomin vuonna 1986. Ylioppilaaksi hän pääsi vuonna 1988 helsinkiläisestä Gymnasiet Lärkanista.

Stubb opiskeli Furman Universityssa Etelä-Carolinassa valtio-oppia, kansainvälistä politiikkaa ja taloustiedettä.  Hän suoritti sielllä Bachelor of Arts -tutkinnon vuonna 1993 ja palkittiin vuosikurssinsa parhaana miesopiskelijana. 

Stubbilla on Diplôme de Langue et Civilisation Française -kielidiplomi Pariisissa Sorbonnen yliopistosta vuodelta 1994.  Vuonna 1995 suoritti valtio-opin Master of Arts -tutkinnon Bruggen College of Europessa. Tohtoriksi Stubb väitteli vuonna 1999 kansainvälisistä suhteista London School of Economicsissa. Väitöskirjan aihe käsitteli oli EU:n unionin yhdentymiatä ja Amsterdamin sopimusta.

Stubb oli Suomen pääministeri vuosina 2014–2015 ja kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 2014–2016.  Kansanedustajana hän toimi vuosina 2011–2017.  Valtiovarainministerinä Stubb oli lyhyehkön ajan vuosina 2015–2016, ulkomaankauppa- ja Eurooppa ministerinä vuosina 2011–2014, ulkoministerinä 2008–2011 ja europarlamentaarikkona 2004–2008.

Uudelle tasolle Stubb nousi kesällä 2017, kun hän sai Jan Vapaavuoren paikan Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Tuo pesti päättyi tammikuussa 2020.  Sitten seurasikin toimi, josta on esitetty monenlaisia arvailuja niin viran laadusta kuin sen räätälöinnistä Stubbin poliittisen painoarvon kohottajana.  Hänet näet valittiin professoriksi ja School of Transnational Governance -yksikön johtajaksi.  Kyseessä on Italian Firenzessä toimiva ”yliopistollinen” Eurooppa-instituutti.  Sen lyhenne on EUI.  Itselläni ei ole kompetenssia arvioida sen paremmin EUI:a laitoksena kuin Alex Stubbin roolia.  Nostan vain esiin nämä epäilyt, koska niitä on esitetty ja koska ne voivat toki olla ainakin osin perusteltuja. 

Nykyiseen tilanteeseen Alexander Stubb nousi, kun kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo pyysi häntä puolueen presidentinvaalien ehdokkaaksi elokuussa 2023.  Pyyntö ei ollut kansalle yllätys ja vielä vähemmän sitä oli Alexin suostumus.  Mies oli rakentanut tietoisesti ja sanottakoon se suoraan, myös menestyksellisesti karriääriään.  Ulkopuolisen on mahdotonta tietää missä vaiheessa sen rakennusaineeksi nousi tasavaltamme presidentin virka.  Oletettavasti jo hyvin paljon aikaisemmin, mitä Stubb ja muut asianosaiset haluavat tunnustaa. 

Alexander Stubbilla oli tilaus tähän ehdokkuuteen ja se oli ainakin oikeistolaisen Natoa jo pitkään puuhanneen klikin märkä uni.  Mitäpä muuta enempää kaipasi tuo vuosikymmeninen kotimaisen oikeiston haave, kuin maineikasta seuraajaa niljakkaan kokoomuspoliitikko Sauli Niinistön seuraajaksi.  Nyt on kaikki mahdollinen tehty ja pöytä katettu vain kansan siunaus Alexin kruunaamiselle enää puuttuu.  Tuleeko tuo siunaus, se jää nähtäväksi.

Ohjelmaan kuuluvaa kolmen minuutin puhetta tuli pitämään hyvin prepattu, itsevarma ja tiukasti rajattuihin teemoihin pitäytyvä ehdokas.  Mielestäni se oli yksi sarjan parhaista puheista teknisestä näkökulmasta.  Toinen asia oli se, kuinka se kunkin kuulijan korvia ja mieltä hiveli asiasisältönsä puolesta.  Minäkin meinasin langeta vipuun.  Vielä tässä vaiheessa Alex ei korttejaan paljastanut.  Tosin sitä ei täysin tapahtunut koko tunnin kestäneen ohjelman aikana.  Ainakaan minä en sitä edes odottanut. 

Haastattelija, toimittaja Hara kävi läpi ne aiheet, joita itsekin olin odottanut.  Tässä mielessä Hara oli tehnyt hyvin kotiläksynsä, mutta niin oli tehnyt Atlantin takaisen koirakoulun mallioppilas Alex Stubbkin.  Vastaukset olivat pääsääntöisesti pahuksen hyviä, joten mieleen nousi sellainenkin tosin humoristinen ajatus, olisiko toimittaja Hara vilauttanut niitä tentittävälleen aiemmin.  Pikemmin pidän todennäköisenä, että kampanjatiimi oli prepannut ja grillannut miestä niin, että tämä syvästä unesta herätettynäkin olisi lasketellut tyydyttävät vastaukset kuin vettä kraanasta.  Se mikä minua erityisesti miellytti, oli Alexin anteeksipyytäminen vanhoista virheistään.  Sellaisista, jotka eivät edes olleet virheitä, vaan oman aikansa reaalipolitiikkaa.  Tiedä häntä, kuinka sydämestä se tuli, mutta oli kuitenkin suomalaiselle politiikan seuraajalle harvinaista herkkua.  Kuten suomalaista eliittiä edustavan Stubbin heittäytyminen palkansaajankin asialle.

Stubbin esiintymisen taktiikka tässä spektaakkelissa oli erityisen mielenkiintoinen.  Se oli itse asiassa kaksilla rattailla ajamista.  Tietysti ymmärrän tuon valinnan, sillä vaalien lopputaistelu on kovaa ja taakse pitäisi saada niitäkin äänestäjiä, jotka eivät ensimmäisellä kierroksella äänestäneet häntä.  Tai peräti niitä, jotka jo sanaparin Alexander Stubb kuullessaan heittävät laatat.  Taktiikka, jossa juonikkaasti edetään pehmoisesta kivikovaan ytimeen, suoraan sanoen inhottaa minua, vaikka laattoja en siitä heitäkään.  Lopputulos oli se, että mies paljasti itsensä lopulta amerikkalaisen imperialismin rengiksi.

Mitä muuta kertoo se, jos Stubb tunnustaa suorassa lähetyksessä, että tärkeintä on suhde Yhdysvaltoihin!  Mihin hukkuikaan tuo Euroopan unioni, jonka varjolla niin Stubb kuin monet muut kotimaiset poliitikot ovat ratsastaneet vuosikausia?  Entä se, että suomalaisten sotilaiden osallistumiseen erilaisiin sotatoimiin ei Stubbin mielestä tarvita YK:n mandaattia!  Stubb kyllä muistutti, kuinka Venäjä on imperialistinen valtio, mitä tosiasiaa en kiellä enkä laita ehdolle.  Hän kuitenkaan ei jatkanut, että myös Yhdysvallat on imperialistinen valtio ja aiheuttanut melkoisen tukun kansainvälisiä konflikteja ja ihmisoikeusrikkomuksia pelkästään toisen maailmansodan jälkeen.  Jos olisin ollut lähetyksen toimittaja, olisin potkujenkin uhalla kysynyt asiaa Stubbilta.

Myönnän, että Alex Stubb on fiksu mies, korkeasti koulutettu, omaa hyvän ansioluettelon ja on mainio esiintyjä.  Ne ovat kaikki hienoja ansioita isänmaani presidentin virkaan.  Siitä huolimatta en häntä äänestä edes suojeluskuntamauseri ohimolla.  Me tarvitsemme mieluimmin isänmaan asiaa palvelevan päämiehen kuin Atlantin takaisten isäntien virsiä ulisevan kätyrin.  Mieluimmin aidon eurooppalaisen kuin niihin lainahöyheniin koristautuvan Pentagonin ja Valkoisen talon etäpäätteen.