Väärennetyt valokuvat loivat uutta totuutta Neuvostoliitossa 

 

Valehtelu ja totuuden väärentäminen on ihmiselle tyypillinen käyttäytymismuoto.  Siitä on eräiden tutkijoiden mukaan viitteitä myös muilta eläinlajeilta.  Valehtelulla ihminen pyrkii yleensä saavuttamaan jotain tavoitteita, etuja ja hyvää itselleen.  Sen on myös keino hämätä lajitovereita ja saada heidät sulkemaan silmänsä epämiellyttäviltä asioilta ja hyväksymään paikkansa pitämättömiä.  Valehtelu on hyvin arkipäiväistä ja keinot sen toteuttamiseen monenlaisia.  Objektiivisuus, tuo tieteen keskeisin periaate on valehtelun ja valehtelijoiden pahin vihollinen.  Toisaalta taas tiede saattaa olla valehtelun parhain väline.  Siitä meillä suomalaisillakin on huonoa kerrottavaa mm. historiantutkimuksessa. 

 

 

”Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa” sanonta lienee kaikille tuttu.  Sen oikeellisuudesta voidaan toki olla eri mieltä, mutta kuvan tehoa informaation täydentäjänä ei kannata aliarvioida.  Ei etenkään siksi, että kuva voi valehdella enemmän kuin kymmenen tuhatta sanaa, jos sallitaan käyttää hokemasta tällaista muunnosta.  Kuvan kykyä muokata totuutta on hyödynnetty vuosituhansia.  Se on ollut käytössä jo ennen valokuvauksen keksimistä.  Erityisen oli suosittu tapa edistää hallitsijoiden; kuninkaiden, keisarien, kaanien, paavien, presidenttien jne. valtaa ja alistaa alamaisia tai hankkia kuuluisuutta maailmalla.

Valhe ja valehteleminen näyttää liittyvän rakenteellisesti yhteiskuntiin, jotka ovat yksinapaisia ja joissa kaiken vallan lähde on yksi puolue tai yksi klikki.  Meillä on Euroopassa vaikutti viime vuosisadan puolella kaksi tällaista ideologiaa – kommunismi ja fasismi.  Mielenkiintoisempi näistä on kommunismi, sen leniniläisessä / bolsevistisessa muodossaan.  Se on mielenkiintoisempi siksi, että lähtökohtana ideologialla oli ”ihmisen vapauttaminen”.  Leniniläinen tulkinta tosin edellytti tuolle vapaudelle vanhan luokkarakenteen tuhoamista.  Tuo tuhoaminen tapahtui fyysisesti aivan kuten natsismissa ”elinkelvottoman elämän” – ala-arvoiseksi kuviteltujen rotujen ja sairaiden hävittäminen.

Kun kommunismin ihannetta – luokatonta yhteiskuntaa – alettiin toteuttaan ei lihamyllyjen  pysäyttämiselle tullutkaan loppua.  Uuta tavaraa saatiin tuuttiin nyt uusien tai kuviteltujen vastustajien riveistä.  Vallan keskittäminen leniniläisen puolueteorian mukaan ”työväenluokan johtavalle voimalle” eli kommunistiselle puolueelle, mahdollisti myös häikäilemättömän ja psyykkisesti sairaan Josif Stalinin valtaan nousun.  Telotusryhmien tuleen ja niskalaukauksien saajien joukkoon tulikin nyt kommunistisen puolueen omaa väkeä, valtaosa rivikommunisteja, syystä tai toisesta epäilyttäviä tai henkilökohtaisen koston uhreja.  Jonoon liittyi myös paljon itse teloittajia, teloituspäätösten tekijöitä ja niskalaukausten antajia.

Tämä kehitys loi tarpeen kirjoittaa historia uusiksi, kun paljastui miten valtava määrä olikaan ollut ”pettureita” vanhojen vallankumouksellisten joukosta.  Oikeudenpöytäkirjoista kertyi kyllä kirjallista evidenssiä kidutuksilla saaduista tunnustuksista, mutta mitä tehdä noille kiusallisille kuville, joissa ”petturit” esiintyivät vallanpitäjille ikävissä tilanteissa, joissa saatettiin jopa kaulailla toverillisesti puoluetta ja kansaa johtavaa Isä Aurinkoista, toveri Stalinia.  Valokuvien käsittelijöistä tuli puolueelle valtava, alati kasvava tarve.  Tilannetta ei helpottanut se, että samoja kuvia jouduttiin käsittelemään moneenkin otteeseen, koska yhä useampi valokuvissa ollut henkilö paljastuikin ajan kuluessa ”petturiksi”.  Tarve lisääntyi, kun osa kuvien väärentäjistä itsekin joutui likvidoitavien jonoon.  Vaan eteenpäin oli mentävä.  Ajan riento uuden uljaan yhteiskunnan rakentamisessa oli kovaa.

Minne hävisi toveri Trotski?

Alla olevassa kuvassa V.I. Lenin pitää puheen Puolan rintamalla lähteville sotilaille vuonna 1920. Leninin vieressä puisella korokkeella ovat hänen toverinsa: Lev Kamenev (ylempi) ja Lev Trotski (alempi). Valokuva levisi tässä muodossa ja tuli tunnetuksi Leninin elinaikana ja sen jälkeen aina Trotskin kukistumiseen asti.  Sitten sitä ei enää julkaistu.

 

 

Hupsista vaan!  Sama kuva, mutta minne katosivatkaan Leninin taistelutoverit Trotski ja Kamenev?  Tämän retusoidun version ilmestymispäivää ei tunneta, mutta se on tapahtunut joskus sen jälkeen kun Trotski erotettiin kommunistisesta puolueesta.  Koska Kamenev on myös abstrahoitu kuvasta, sen täytyy liittyä aikaan, jolloin Stalin nöyryytti vanhoja liittolaisiaan ennen näiden lopullista likvidointia.  Kamenev ja Grigori Zinovjev erotettiin ensimmäisen kerran puolueesta eli vuonna 1927.  Se saattaa antaa viitteitä retusoinnin ajankohdasta.

 

Tätä retusoitua valokuvaa käytettiin Neuvostoliitossa tietokirjallisuuden ja historiateosten kuvituksena samoin kuin lehtien artikkeleissa.  Kuvaa välitettiin myös ulkomaille ja siksi se esiintyy muunnettuna totuutena yhteyksissä, joihin ei välttämättä muuten sisälly poliittisia tai propagandistisia tavoitteita.  Kuvan pohjalta painettiin postikortteja ja sitä käytettiin julisteissa sekä kollaaseissa.

 

Mutta ei tässä kaikki! 

Kuvan Lenin-jumalan painoarvoa ja sanomaa haluttiin vielä korostaa taiteen keinoin.   Sosialistisen realismin mestari Isaac Brodsky ei ehkä purkanut luomistuskaansa omana ideanaan, maalatessaan aiheesta oheista teosta.  Hän sai tilauksen työhön ylemmiltä puoluetahoilta.  Jälki on hyvää, valokuvan perspektiivi on korjattu ja karkeahko korokerakennelma saanut vallankumousromanttisen silauksen.  Jostain on torille ilmestyneet punaiset liput ja banderollit.  Portaatkin ovat tulleet parannelluksi ja ennen kaikkea Lenin sanomaa painottava kehonkieli on saanut stalinistisen  kiihkon.  Ja mikä tärkeintä, uutta historiallista totuutta eivät häiritse ikävät epähenkilöt.  Heidät korvaa muistiinpanoja tekevä lehtimies.

 

 

 

 

Stalinin ja stalinismin vaarallisin vihollinen Lev Trotski

 

Lev Davidovitš Trotski, alkujaan Lev Davidovitš Bronštein, oli venäläinen poliitikko ja teoreetikko, jonka vaikutus bolsevikkivallan säilymiseen lokakuun vallankumouksen jälkeen oli aivan perustavaa laatua.  Hänen ensimmäinen virheensä tapahtui VSDTP:n toisessa puoluekokouksessa 1902, jossa Trotski asettui menshevikkien puolelle Leninin ryhmäkuntaa vastaan.  Sittemmin Trotski horjui Venäjän sosialidemokraattien kahden vastakkaisen linjan välillä, mutta ennen lokakuun vallankumousta liittyi bolsevikkeihin.

On historian ivaa, että Trotskista tuli lokakuun vallankumouksen sankari, kuten tapahtumia silminnäkijänä seurannut amerikkalainen lehtimies ja sosialisti John Reed kirjoitti teoksessaan ”Ten Days that Shook the World” (suomennettu ”10 päivää, jotka järisyttivät maailmaa”).  Historian ivaa se oli siinä mielessä, että hänet syöstiin vallasta ja riistettiin tekojen kunnia.  Voitonseppeleen asetti omaan päähänsä muuan kaukaasialainen vuoristorosvo.  Trotskin strateginen ymmärrys ja vertaansa vailla oleva organisointikyky olivat bolsevikkien voiton tae.  Tämän tunnisti myös itse Lenin, jonka vaikutuksesta Trotski nousi puolueen johtajien joukkoon sekä nimitettiin sotilas- ja laivastoasiain kansankomissaariksi (puolustusministeri).   Tässä asemassa hän oli luomassa maan uusia sotavoimia eli puna-armeijaa.  Trotski antoi siten merkittävän panoksen bolsevikkien voittoon myös Neuvosto-Venäjän sisällis- ja interventiosodissa.

Trotski oli ilmeisen vallanhimoinen, kuten moni muukin johtavista bolsevikeista.  Hän oli eittämättömästi älyllisin ja taitavin bolsevikkipuolueen johtaja V.I. Leninin jälkeen.  Trotskin suuria heikkouksia oli hänen kulmikas ja kilpailijoitaan vähättelevä persoonansa.  Puhujana ja joukkojen innostajana Trotski oli sen sijaan hyvä.  Trotskin heikkoudet, mutta myös vahvuudet nousivat esteeksi hänen kamppaillessaan vallasta Leninin sairastumisen ja kuoleman jälkeen.  Hänen kilpailijansa mm. Josif Stalin, Lev Kamenev  ja Grigori Zinovjev  liittoutuivat Trotskia vastaan ja varmistivat voiton tulevalle teloituttajalle Josif Stalinille.

Bolsevikkien joukosta Stalin koki juuri Lev Trotskin päävastustajakseen.  Stalin tiesi tämä olevan älyllisiltä ja strategisilta  ominaisuuksiltaan ylivertainen häneen itseensä verrattuna.  Stalinin asema puolueen pääsihteerinä takasi sen, että tämä juonittelun mestari sai ujutettua omat suosikkinsa tärkeille paikoille puoluekoneistoon, virkoihin ja Kominterniin.  Trotskin vaikutusvallan ja aseman järsiminen jatkui joka rintamalla yhä kovemmin iskuin.

Trotskin asema oli vahva puna-armeijassa eikä vähiten hänen osaamisensa vuoksi.  Stalinin ensimmäinen tavoite oli riistää tämä mahtitekijä Trotskilta.  Epäilys pettureista armeijassa iti Stalinin sairaassa mielessä hänen elämänsä loppuun asti.  Puna-armeija koki Stalinin toimeenpanemia puhdistuksia useita.  Ensimmäiset jo heti sen jälkeen, kun vuonna 1925 Trotskilta vietiin pois sen johtajuus.

Trotskin vainoaminen jatkui ottamalla häneltä pois tehtävät puolueessa ja Kominternissa.  Sitten tuli sisäinen karkotus Alma-Ataan vuonna 1928 ja lopulta maastakarkoitus seuraavana vuonna.  Tähänkään ei Stalin tyytynyt, vaan lähetti Trotskin perään tappajia.  Viimein yksi heistä onnistui saamassaan toimeksiannossa.  Trotski murhattiin työhuoneessaan Coyoacánissa Meksikossa.  Murhaaja oli Ramón Mercader Neuvostoliiton tiedustelupalvelun asiamies.  Mercader vapautui 20 vankilavuoden jälkeen.  Hän siirtyi Neuvostoliittoon 60-luvun alussa, asuttuaan ensin Kuubassa.  Mercaderlle myönneettiin  Neuvostoliiton sankarin arvo, joka kertonee jotain järjestelmän ylisukupolvisesta Trotskivihasta .

 

 

Kun valokuvan sisältö muuttuu toiseksi

 

Ylemmässä kuvassa Lenin ja Trotski  ”Suurten lokakuun vallankumouksen” toisen vuosipäivän juhlissa Moskovan Punaisella torilla.  Valokuvassa Trotski Leninin oikealla puolella ja Kamenev vasemmalla puolella (parrakas mies).  Kumpikin katoavat retusoidussa versiossa.  Samoin käy Trotskin alapuolella seisovalle miehelle, Artashes Khalatoville, joka katosi Stalinin puhdistuksissa.  Hänen edessään valkoisessa turkislakissaan kädet taskussa seisova mies on Maxim Litvinov (syntyjään Meir Henoch Mojszewicz Wallach-Finkelstein), toimi sittemmin mm. Neuvostoliiton ulkoministerinä, mutta joutui eroamaan Neuvostoliiton lähestyttyä poliittisesti natsi-Saksaa.  Litvinov kuoli sydänkohtaukseen Moskovassa vuonna 1951.

 

 

 

Kuvan retusoitu versio ilmestyi julkisuuteen vasta vuonna 1967.  Ajankohta laittaa arvelemaan retusoinnin tapahtuneen vasta sitä ennen.  Kuvan käyttöönotto vasta 1967 kertoo kuinka edelleenkin Trotski, tuo neuvostovaltiion synnylle tärkeä mies oli yhä edelleen epähenkilö maassa.  Kuva julkaistiin ensimmäisen kerran kirjassa “V.I. Lenin valokuvissa ”. Kuvan teknistä laatuakin oli paranneltu mm. terävöittämällä sitä.

 

 

Retusointiteollisuus  kukoisti  ja epähenkilöiden kuvien tuhoaminen

 

Kuvien retusointi puoluehistoriaan paremmin sopiviksi oli liki teollisuusala Neuvostoliitossa.  Tekniikkaa tarvittiin etenkin historia- ja muistelmateosten kuvitukseen.  Valokuva ei voinut koskaan olla ristiriidassa puolueen virallisen totuuden kanssa.  Asia oli tietysti tutkijoille ja historian asiantuntijoille enemmän kuin kiusallinen.  Se ei taas saanut olla peruste epämiellyttävien kysymysten tekemiselle ja vielä vähemmän epäilyille puoluehistorian totuudenmukaisuudesta.

Etenkin Lev Trotsk, jota Neuvostoliiton kommunistinen puolue ei koskaan rehabilitoinut, oli jatkuvasti poistettava henkilö valokuvista.  Vuonna 1988 sellainen NKP:n ”luopio ja vihollinen” (nimitykset peräisin stalinismin kaudelta) kuin Lev Kamenv sai sen sijaan armon ja hänet rehabilitoitiin.  Välttämättömissä Trotskia koskevissa kirjojen ja artikkelien tekstiosuuksissa hänestä sai kertoa vain epäilyttävässä valossa ja puolueen virallisissa historiateoksissa kerrotulla tavalla.

Neuvostoliiton viimeisinä aikoina Trotskin käsittely ei enää ollut hengelle ja terveydelle vaarallista eikä johtanut seuraamuksiin muuten kuin ehkä puoluerikkomuksena.  Stalinin aikakaudella jo Trotski-aiheisen valokuvan, kirjan tai postikortin omistaminen johti hyvin todennäköisesti rikosoikeudellisiin sanktioihin.  Niinpä kansalaiset pyrkivät tuhoamaan kodeissaan olevat mahdolliset hänen ja muidenkin ”kansanvihollisten” ja epähenkilöiden kuvat.

Britti-valokuvaaja ja graafinen suunnittelija David King (1943 –2016) keräsi vuosikymmenien aikana suuren kokoelman väärennettyjä valokuvia Neuvostoliitosta.  Kokoelmaan kuului myös runsaasti valokuvia, joista poliittisesti vaaralliset hahmot oli hävitetty pois tavalla tai toisella.

 

 

 

 

 

Neuvostoliiton pääministeri Vjatšeslav Molotov istuu (kuvassa keskellä) Uzbekistanin puoluejohtajien ympäröimänä. Hänen vasemmalla puolellaan on Akhun Babaev ja oikealla Abel Jenukidze.  Seisomassa vasemmalta oikealle:  Ortaklar Blan Birlikda,  Zalaridan Avezov  ja  Tursun Kodjaev.

 

Kun tuuli kävi Uzbekistanin puoluejohdon yli, piti kuvasta mustata Akhun Babaevin,  Avel Jenukidzen ja  Tursun Kodjaevin kasvot.  Vain kaksi uzbekkiä selvisi puhdistuksista.  Toveri Molotov oli sen sijaan oikea moniselviytyjä, vaikka kalma jo liippasikin läheltä toisen maailmansodan jälkeen.  Hänen puolisonsa  Polina Žemtšužina pidätettiin 1948 maanpetoksesta ja sai leirituomion.  Molotovin itsensä nimikin oli jo Berijan likvitoitavien listalla.  Molotovin onneksi Stalin ehti kuolla.

 

 

 

 

Reino Seppänen