Kävimme rouvan kanssa Saara Hildenin taidemuseossa tutustumassa amerikkalaisen taiteilijan Kiki Smithin ”Procession”-näyttelyyn (21.02. 2019). Kiki Smith oli meille tätä ennen tuntematon nimi, vaikka museon esite kertoo, että hän on ”nykykuvanveiston edelläkävijöitä ja yksi aikamme merkittävimmistä taiteilijoista”. Kylvö tapahtui siis meidän osalta neitseelliseen maaperään. Näyttelyn kierrettyämme, totesimme, että maininta oli mielestämme kyllä osuva, mutta toisaalta hieman harhaanjohtava. Kiki Smith osoittautui näet yllättävän monipuoliseksi taiteilijaksi. Kuvanveiston lisäksi hän näyttää hallitsevan monta muuta työtapaa, mm. taidegrafiikan ja tekstiilitaiteen ajatustensa ilmituojana. Samoin käytettyjen materiaalien skaala hänellä on poikkeuksellisen laaja. Aina kovaista materiaaleista, kuten metalleista ja lasista pehemeisiin, mitä hänen upeat kudontatyönsä osoittivat.
Näyttely oli siinäkin mielessä mielenkiintoinen, että siitä oli havaittavissa taiteilijan uran kehitys. Nähtävissä on liki neljänkymmenen vuoden aikainen poliittisten ja ajankohtaisten teemojen kaari. Kaikessa kryptisyydessään hänen teoksensa olivat usein puhuttelevia tällaisille nykytaidetta ihmetteleville taviksille. Erityisesti meitä tyydytti tuo hänen töihinsä sijoittamien koodien ainakin osittainen avautuminen. Mikä on turhan usein harvinaista herkkua meille, joilta puuttuu syvempi modernin taiteen tietämys. Yhteys tekijän ja katsojan välille syntyi tällä kertaa ajoittain jopa suhteellisen helposti ja luonnollisesti.
En tiedä voidaanko Kiki Smithiä ja hänen töitään kutsua feministiseksi taiteeksi, varmaankin. Nainen fyysisenä ja seksuaalisena olentona näyttää ainakin olevan hänen tutkimustensa ja tulkintansa tärkeimpiä kohteita luonnon ja mystisten teemojen lisäksi. Itseänikin nämä teemat puhutteleva, liikutaanhan silloin elämän ja maailman selittämisen ytimessä. Smithin näyttelyn monet työt synnyttivät yllättävän vahvoja sielunliikkeitä. Erityisesti meitä viehättivät hänen suurikokoiset tekstiilityönsä ja niiden yksityiskohtien rikkaus sekä töihin piilotetut mystiset viestit. Jäin miettimään, voidaanko noita töitä kutsua gobeliineiksi, samaa kulttuurillista perinnettä ne mitä ilmeisemmin ovat.
Kiki Smith on yllättävästi syntynyt Saksassa, Nürnbergissä vuonna 1954. Hänellä ei kuitenkaan ole saksalaisia sukujuuria, vaan vanhemmat ovat pesunkestäviä jenkkejä. Äidin oopperalaulajan ura oli vienyt perheen maahan. Isä oli arkkitehti ja kuvanveistäjä Tony Smith. Nuoruutensa Kiki vietti New Jerseyssä. Näyttelyn seinäesittelyssä kerrottiin, että Kiki on taiteilijana pitkälti itseoppinut, mitä se sitten tarkoittaakaan. Hän kävi tosin puolitoista vuotta Hartfordin taidekoulua, mutta kekeytti sen vuonna 1976. Selittämättä jäi, mikä vaikutus isällä on ollut Kikin suuntautumiseen ja taiteeseen. Kuinka vain, mutta meistä Kiki Smithin veistokset ovat teknisesti tasokkaita ja pohjautuvat veistostaiteen perinteisiin.
Kiki Smithin ura on ollut nousujohteista. Sitä lienee siivittänyt paitsi jatkuva kehittyminen taiteilijana niin myös onnistunut ajanhermolla pysyminen. Vaikuttaa siltä, että vahva yhteiskunnallinen ote, luonnon ja feministisen näkemyksen liittäminen mystisiin, voitaisiinko sanoa jopa šamanistisiin elementteihin, viehöttää nykyihmistä. Hän on taiteilija, jolla on sanottavaa ja kiehtova tapa kertoa se tavalla, joka avautuu, jos avautuu, askel askeleelta. Jos olen ymmärtänyt oikein Kiki Smithin töissä elämää ja ihmistä tarkastellaan niin sosiaalisesta, filosofisesta kuin hengellisestä näkökulmasta. Keskiössä on kuitenkin luonto, jonka oleellinen osa ihmiseläinkin on.
Kiki Smithin ”Procesion”-näyttely on avoinna Sara Hildenin taidemuseossa vielä 12. toukokuuta asti. Käykää ihmeessä tutustumassa.
Reino Seppänen