”Saadakseen vallan, paha tarvitsee vain sen, etteivät hyvät ihmiset tee mitään.”
Martin Luther King
Minulla on ollut yli 50 vuotta kestänyt kiinnostus kansanvallan käsitteeseen, jota viljeltiin aikoinaan paljon sosialidemokraattisessa liikkeessä. Joskus, jopa harvinaisen usein vailla kovinkaan vahvoja perusteita. Taisin itsekin syyllistyä tuohon demarien perisyntiin, joka vieläkin näyttää elävän väärintulkintana sitkeästi eräiden suussa ja kirjallisissa hengentuotteissa. Eräänlaisen herätyksen demokratian todellisesta sisällöstä sain vuonna 1966 Työväen Akatemiassa sen ensimmäisellä vuosikurssilla. Legendaarinen valtio-opin opettajamme, Ensio Kotiranta, antoi minulle kyseisen vuoden syksyllä tehtäväksi alustaa valtio-opin kerhossa Yhdysvaltain perustuslaista.
Siitä se sitten pitkäikäinen kiinnostukseni käsitteeseen ja asiaan virisi. Mistään rajusta herätyksestä Sauluksen kääntymyksen lailla Damaskoksen tiellä ei kuitenkaan ollut kysymys. Askel askeleelta näkemykseni demokratiasta kasvoi. Samalla ymmärsin, ettei tämä demokratian ideakaan ole valmiina syntynyt eikä etenkään toteutunut käytännössä. Ei missään maassa, joka alkoi sitä toteuttaa. Eikä se ole missään vieläkään täyteen kukkaansa puhjennut. Pääseekö puhkeamaankaan, koska mahtavat voimat ovat liittoutuneet sitä vastaan. Demokratioissakin.
Yhdysvalloissa perustuslakia on pyritty suojaamaan monella tapaa. Sitä tulkitsee maan korkein oikeus, jonka miehityksestä kumpikin maan valtapuolueista vääntää aina kättä, kun vanhimmasta päästä oleva tuomari on irroitettu happiletkuista ja kärrätty balsamoitavaksi. Meillä tulkinta on hieman monimutkaisempi ja vastuu siitä on pääasiassa eduskunnan perustuslakivaliokunnalla, joka toteuttaa perustuslain ennakkovalvontaa muiden asiaan liittyvien tehtäviensä ohella.
Vaan huonostipa on leiviskänsä hoitanut, voidaan sanoa. Tältä ”valvojalta” on jäänyt huomaamatta miten perustuslakimme, eduskunnan ja parlamentarismin periaatteiden yli on kävelty niin liukkain lakeerikengin kuin sotilassaappain. Suomen valtiota muka sitovia sopimuksia ovat allekirjoittaneet niin kierosilmäiset kuin kirkaskatseiset ministerit ja jopa sotilasjohtajat. Jotkut asiaa seuranneet ovat mutisseet peräti sotilaiden vallankaappauksesta. Mutta lainvalvojia, perustuslakivaliokuntaa ja oikeuskansleria tämä meno ei ole huolestuttanut. Kansalaisena kysynkin miksi? Tai olen kysynyt jo monesti aikaisemmin, mutta vastausta en ole saanut. Miksi?
Asia ei näytä suuresti huolestuttavan sen paremmin kansaamme edustavia parlamentaarikkoja kuin tavallista kansaakaan. Eikä taida huolestutaa niin kauan kunnes tulee maksun aika. Ja se tulee vuoren varmasti, sanokaa minun sanoneen. Tiettävästi yksikään mahdollisuus maailmanhistoriassa ei ole jätetty käyttämättä, kun edesvastuuttomille psykopaateille on annettu vapaat kädet touhuta omin nokkinensa. Ei niin väliä, ovatko nämä psykopaatit presidenttejä, ministereitä, sotilaita, korkeita virkamiehiä vai kansanedustajia. Kyllä he mittaavat kaiken mitä irti on otettavissa. Siksi vastuuta ei voidakaan sälyttää heidän luihuille hartioille ja puuttuville omilletunnoille. Vastuu on koko kansalla – demokratiassa kun elämme.