Uskotko seireenien lauluihin – vai valitsetko järjellä?

 

Valtakunnan eräänlainen iäisyysprojekti – sote-uudistus, saatiin viimein maaliin nykyisen hallituksen toimesta.  Asian kokoon ja monitahoisuuteen nähden tulos ei ole lainkaan huonompi.  Näin se vain on, vaikka rikinkatkuisia vastalauseita onkin sinkoillut opposition ja erityisesti sen rikkainta promillea rakastavan tahon suunnasta.  Perustellusti voidaan olla ratkaisun joistakin kohdista eri mieltä, mutta meidän maamme kaltaisessa demokratiassa suuretkin ratkaisut ovat kompromisseja.  Sanon, että onneksi, koska kompromisseilla näytetään yleensä saavutettavan suurin mahdollinen hyväksyntä kansalaisten, eli vallan lähteen keskuudessa.  Tosin muuta väitetään, etenkin tahoilta, jotka rakastavat vallan keskittämistä, suurmiehiä (todellakin siis miehiä) ja yksioikoista sekä ainoaa totuutta. 

 

Valtaa sote-alueilla käyttävät kansalaisten valitsemat aluevaltuustot.  Niiden vaalit ovat aivan kohta käsillä ja jälleen on noussut esiin valtava määrä kansalaisten sydänystäviä.  He lupaavat tuhatta hyvää ja kahta tuhatta kaunista .  Valitettavan monelta lupaajalta näkyy unohtuvan, että he innoissaan tai tyhmyyttään puhuvat asioista, joista ei edes päätetä aluevaltuustoissa.  Sama ilmiö on nähtävissä myös toimittajien ryhmässä nimeltä ”sekundaa jo syntyessään”.  Laatulehden, voi anteeksi, piti sanomani, että laatutoimittajan tunnusmerkki on hyvä asiaan perehtyminen.

Sote-osaaminen näyttää tiedotusvälineissä olevan todella huonoa.  Se näkyy mm. lukuisten vaalikoneiden typerissä kysymyksissä, joihin ehdokasparat ovat joutuneet vastailemaan kieli poskella.  Tästä esimerkkinä Helsingin Sanomien kysymys:  ”Saako sateenkaarilippu liehua alueellasi?”.   Kysymys viittaa seksuaaliseen tasa-arvoon ja kysymyksessä on siksi kaksi pahaa mokaa.  Ensinnäkin asia ei mitenkään kuulu aluevaltuustojen päätettävissä oleviin asioihin.   Toiseksi henkilökohtaiset näkemykset asiattomiin kysymyksiin hämärtävät lukijoiden käsityksiä ehdokkaista ja heidän muista ehkä asioiden ytimiin liittyvistä vastauksista.  Yksinkertaisesti huonoa journalismia ja tyhmyyttä.

Mielestäni näissä vaaleissa on oleellista kaksi asiaa:  1. vaalien äänestysprosentti  ja  2. valittujen kyky päättää alueensa sote-asioista.  Äänestysprosentti on tärkeää siksi, että aluevaltuustojen päätösten legitimiteetti olisi siedettävää.  Äänestysprosentin suuruudella on myös sosiaalinen ulottuvuus.  Valitettavasti näyttää siltä, että se osa kansasta, joka eniten käyttää sote-palveluja, on vähiten kiinnostunut äänestämään vaaleissa.  Ja päinvastoin eli hyvin toimeentulevat haluavat päästä päättämään siitä, mitä armopaloja annetaan köyhille ja mitä rahavirtoja voisi yhteisestä kassasta ohjailla veroparatiiseihin suurten ”hyvinvointibisneksen” firmojen kautta.  Tätä totuutta eivät kerro ne tahot, joiden kylmä, sininen sydän sykkii mainosten mukaan oikealla puolella.

Toinen äärimmäisen tärkeä asia on valittujen kyky päättää asioista.  Nyt on tarjolla monenmoista ”osaajaa”, joilla on useimmiten perin vähän näyttöä juuri sote-asioista.  Ja jos se sydän on vielä sininen tai muuten vain kylmä, kuinka uskoa niihin hunajaisiin lupauksiin?

Itse teen oman ratkaisuni kahden asian perusteella.  Minun ehdokkaan sydämen tulee olla lämmin ja ainakin vähän vasemmalle kallellaan.  Sosialidemokraateilla on Pirkanmaalla runsaudenpulaa tällaisista ehdokkaista.  Tekee suorastaan kipeää, kun saa äänestää vain yhtä ehdokasta.  Oma ehdokkaani, Markku Virkamäki, numero 709, on vakuuttanut minut omalla osaamisellaan, etenkin ”Ei myytävänä” -kampanjassa.  Toinen tärkeä seikka valinnassani on se, että tunnen Markun jo työtoverina muutaman vuoden ajalta 1990-luvulta.  Tiedän hänet osaavaksi, asioihin perehtyväksi ja uskaltavaksi ihmiseksi.  Ihmiseksi, joka on meidän tavallisten kansalaisten puolella.  En siis tee valintaani silmät kiinni!  Älä sinäkään!

 

Reino Seppänen