Aamulehti ja sen kehuttu, kohuttu ja palkinnoin juhlittu politiikantoimittaja Lauri Nurmi julkaisivat lauantaina 03.11. 2018 uutisen, jonka lehti oli punninnut journalistiselta painoarvoltaa aivan megalomaanisiin mittoihin.  Ajatelkaapa;  etusivu ja kuusi täyttä sivua valokuvin,  joista osa valtavan kokoisia.  Terävä toimittaja oli pyrkinyt saamaan tähän tähtijuttuunsa kohtalonomaisuutta ja pelottelua.  Tekstissä korostuivat mm. sanat ”mykkää kauhua”, ”hyytävää” ja ”hämmentävää”.  Moisen uutispläjäyksen edessä oli lukijan pakko hiljentyä ja odottaa todella suurta skuuppia. 

 

Minulle tuo uutisen lukeminen ja siihen hiljentyminen tapahtui päivän myöhässä eli sunnuntaina 04.11. 2018.  Vietimmehän eilen taistelutoverin kanssa 46. vuotisen avioliittomme hääpäivää ja muutakin menoa ohjelmassa oli. Luettuani jutun kertaalleen ja varmuuden vuoksi vielä toiseen kertaan, hämmästyin.  Se oli ihan ymmärrettävää, koska kyseessä arvostetun toimittajan seitsensivuinen reportaasi.  Oli näet ihan veneilty mystisten ja pelottavien saarten ympärillä ja nähty ihan tuolilla istuneita mallinukkeja.  Oliko se tutkivaa journalismia, lähes hengenvaarallista, kuten tekstissä implisiittisesti annetaan ymmärtää, se jääköön lukijan ja tulevien palkintoraatien tehtäväksi.  Hämmennyksen jälkeen minulla nousi kyllä pintaan tietty huvittuneisuus. Oli paikallaan ryhtyä miettimään vanhan jenkkimainoksen tavoin – ”Missä pihvi?”

Aamulehti oli näet nyt tehnyt suurimuotoista sensatsuunia vanhoja mediatähteitä lämmittelemällä.  Kyse oli ns. ”Airiston helmen” jutusta, jossa virkavalta teki iskun kyseisen yrityksen tiloille ja tontille yhtä voimaperäisesti, kuin Aamulehti jälkijättöisen juttunsa.  Siksi aloin, vastoin lehden ja sen toimittajan esioletuksia, kauhistelun sijasta pohtia syitä jutun julkaisemiselle ja etenkin tässä mittakaavassa.

On aivan oikein, että maamme viranomaiset valvovat useastakin näkökulmasta näitä vierasmaalaisten omistuksia ja puuhailuja tiluksillaan.  Lienee selvää, että naapurimaamme Venäjä kohdistaa mielenkiintonsa ja tutkivat silmänsä Suomeen, sen aikeisiin, erityisesti niihin, jotka jäävät meiltä maanmatosilta pimentoon. Yhtä selvää on, että tiedustelussa käytetään myös kiellettyjä menetelmiä, joita vakoiluksikin kutsutaan.  Sellaisen ehkäisy ja vaikeuttaminen on juuri asianomaisten viranomaistahojen tehtävä.  Ilmi tulleiden tietojen mukaan se on myös hoidettu.

Varmaan jokainen valtio harrastaa tiedustelutoimintaa toisten valtioiden voimavaroista, aikeista ja niiden tiedustelusta.  Niin Suomikin tekee ja myynee tiettävästi mm. elektronisen vakoilun aineistoa naapuristaan ulkomaisille tahoille.  Ei siis outoa, jos Venäjä vakoilee Suomea, etenkin koska meillä on yhteistä rajaa 1300 kilometriä ja osin sille vihamielinen johtava eliitti.  Se on kuitenkin luvatonta toimintaa ja se tulee estää.  Tuskin kukaan isänmaallinen ihminen kyseenalaistaa tämän?

Toinen juttu taas on, sisältyykö tähän Airiston helmen tapaukseen tiedustelutoimintaa tai jopa sotilaallisen toiminnan valmistelua.  Nyt toimittaja Nurmi antaa vahvasti ymmärtää, että näin olisi.  Ilmeisesti Nurmen pelokkaissa silmissä ovat kajastelleet uudet journalistiset palkinnot ja tiedonjulkistamisen kukkuloille nousu, kun todistelun ja pelottelun varmemmaksi vakuudeksi on pieraistu sopivasti fiktiota joukkoon.  Kirjailija Ilkka Remes (oikealta nimeltään Petri Pykälä) julkaisi aikoinaan tekeleen, jossa sopivasti nousevat esiin Airiston helmen kaltainen kiinteistö ja sinne majoittuneet venäläiset sotilaat.  Tämän Nurmi heittää eräänlaisena todisteena venäläisten katalista aikeista.

Minusta on näyttämättä toteen se, että Venäjä valtiona olisi puuhastellut jotain näillä meidän saarilla.  Jos on, niin siitä on sitten annettava näpeille.  Nyt näyttää siltä, että jotain toimintaa, laillista tai laitonta, on harjoittanut vain maan uusrikkaat rahoilla, joiden tausta saattaa olla vähemmän julkistamiskelpoista.  Toimittaja Nurmikin kertoo, että jostain kassakaapista olisi löytynyt kolme miljoonaa riihikuivaa.  Se, mistä tieto on Nurmelle tullut ei jutusta selvinnyt.  Tosin rahojen pitäminen kassakaapissa, vaikka suuriakin määriä ei ole rikos.  Jos olisi, monet Aamulehden yhteistyötahot ja isännät joutuisivat kuseen nekin.  Eikä muuten rahojen omistajan tehtävänä ole selvittää mistä ne ovat tulleet.  Saattaa olla hyvinkin mahdollista, että rahat joudutaan siis palauttamaan omistajalleen.

Aamulehden juttu on verrattavissa uudelleen lämmitettyyn kaurapuuroon.  Ainakin minulle kaurapuuro on tuoreeltaan jokaaamuista herkkua.  Sitä olisi lukijoille ollut myös Nurmen juttu, jos se  olisi tuore ja uniikki, mutta kun ei ole. Kaikki on vanhaa kaluttua luuta, höystettynä vain naiivilla pelottelulla ja epämääräisillä vihjailuilla.  Siis miksi tämä juttu on kirjoitettu ja etenkin julkaistu?

Oletan, että tämän väkisin ähistetyn tekstin takana ovat poliittiset vaikuttimet.  Pelkään pahoin, että se on vasta alkusoittoa seuraaville vieläkin ”järisyttävimmille” jutuille.  Ehkä tulevaisuudessa saamme lukea jotain oleellisempaa kuin se, että saarella istuu tuolissa mallinukke (tietenkin hyytävä ja hämmentävä) ”peltipaidassaan”.  Joka ei muuten ollut peltipaita, vaan vetoketjullinen pusero.  Jos toimittaja Nurmi, vaikkapa siviilipalevelusmiehenä (kaikki kunnia heillekin) ei ole oikeaa peltipaitaa nähnyt, hän voi tulla katsomaan sellaista meidän mökille, jossa minulla on työpaitana vielä kaksi edesmenneen Valtion pukutehtaan myymälästä yli 20 vuotta sitten ostettua.  Virhe ei ole kovin oleellinen, mutta paljon puhuva.

Jos arvata saa, oletan tämän Aamulehden journalistisen performansen alkuperäisenä tarkoituksena on osallistuminen naapurimaamme Venäjän mustamaalaamiseen.  Minusta sellainen ei ole meidän tsuhnien tehtävä, venäläiset osaavat sen tehdä ihan itsekin.  Mutta kirjoituksella onkin ”jalompi tehtävä”.  Jalompi, jos ajatellaan äärioikeistolaisen, ryssävihaisen ja lyhytnäköisen tollon aivoilla.  Sellaisilla mietintävälineillä, jotka jo kerran historiassamme ovat saaneet isänmaamme lähes tuhon partaalle.  Tämän sekundaskuupin tehtävä on osallistua natokiimaisen eliittimme pyrkimykseen liittää Suomi de facto läntisten imperialististen valtioiden etuja ajavaan sotilasliittoon.

 

 

Reino Seppänen

 

 

Toimittaja  Lauri Nurmi

 

Lauri Nurmi toimii politiikan toimittajana Aamulehden ja Lännen median palveluksessa.  Hänet palkittiin vuonna 2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla.  Palkintoon vaikutti Nurmen kirjoitus perussuomalaisten palatsivallankumouksesta ja sen taustoista.  Tuossa ”kumouksessa” Timo Soinin tilalle puheenjohtajaksi nousi Jussi Halla-aho.  Samassa yhteydessä perussuomalaisten puolue hajosi kahtia ja Soinin ympärille ryhmittyneet kansanedustajat loikkasivat puolueesta ja perustivat oman eduskuntaryhmän sekä myöhemmin oman ”Sininen tulevaisuus” -puolueensa.

 

Toimittaja Nurmi oli myös toinen syskesällä 2018 julkaistun ”Mäntyniemen herra” -kirjan toinen kirjoittaja.  Nurmen kirjaan kirjoittamat jotkut kohdat ärsyttivät presidentin Sauli Niinistöä ja saivat tämän kommentoimaan tekstiä yllättävän kovasanaisesti Ylen A-studiossa.  Kirjan toinen kirjoittaja oli Aamulehden artikkelitoimituksen päällikkö Matti Mörttinen.