On hämmästyttävää, miten paljon maasta on löytynyt pääministei Juha Sipilän ja Atte Jääskeläisen puolustajia. Erittäin omituista on se, että osa näistä puolustajista on journalismin ammattilaisia. Se on hyvin vahva todiste siitä, että tässä maassa on jotakin todella syvästi pielessä sananvapauden ja demokratian ymmärtämisen ja harjoittamisen osalta. Vastaavia kansalaisvapauksien kavaltajia on yleensä löytynyt erilaisten diktaattorien takaa ja sellaisiksi pyrkivien nuoleskelijoista. Tässä tapauksessa kyseeessä lienee joko syvällinen tyhmyys, pelko tai sellaisen poliittisen pelin pelaaminen, jonka pelipanokset suhteessa mahdolliseen hyötyyn ovat täysin epäsuhtaiset. Niin tai sitten jopa kaikki edellä mainitut argumentit yhteensä.
Etenkin Atte Jääskeläisen puolustajien puheet ja kirjoitukset ovat poliittisessa lieroudessa häkellyttäviä.Tuskin missään toisessa poliittisesti kehittyneessä maassa tuollaista siedettäisiin hetkeä kauempaa! Mielenkiintoista se on siltäkin osin, että nyt demokraattiset arvonsa likakaivoon tunkeneista journalisteista ja politiikoista hyvin moni on esiintynyt, jopa aivan hiljan sananvapauden suurena puolustajana. Se osoittaa, että nämä meidän perusarvomme ovat heille vain keppihevonen, jota voi tarpeen tullen käyttää hyväkseen, mutta joista eivät juonnu heidän käytännön toiminta.
Näiden ”demokratian helppoheikkien” toiminta on kuvottavaa siinäkin mielessä, että he pestessään puhtaaksi Atte Jääskeläistä, samalla syyllistävät mitä räikeimmin tämän suuren Yle-fyyrerin uhreja. Heistä tehdäänkin tämän kieron pelastushankkeen avulla koko episodin varsinaisia konnia. Ja vain siksi, koska nuo toimittajat uskalsivat hoitaa omaa ammattiaan sen moraalisten ja journalististen arvojen mukaan. Kuvaavaa on, miten eräs arvostamani kepun aateliin kuuluva ansioitunut poliittisten taistojen veteraani osoitti myös oman henkisen pienuutensa syyllistämällä uhrit. Niljakkaasti hän nimitteli heitä ”puna-vihreässä kuplassa” eläviksi ja toimissaan poliittisiin tarkoitusperiin tähtääviksi.
Mielenkiintoista tässä toteamuksessa on ensinnäkin se, että asianomainen turvautuu tuohon persujen niin mielellään käyttämään puna-vihreä kupla-termiin. Toiseksi hämmästyttää tämä sananvapauden puolustajana viime aikoina ahkeroineen ilmeinen halu väheksyä tai evätä ”puna-vihreän kuplan” asukkailta oikeus mielipiteenvapauteen. Siinä siis lyövät kättä kepulien ja lapuanliikkeen näkemys siitä, kenellä tässä maassa on oikeus puhua ja kirjoittaa. Kolmanneksi herra Kepuli jättää huomioimatta muun ”kuplan” ulkopuolelta tulleen kritiikin, joka ei suinkaan ole vähäistä.
Käsikirjoitus tässä näytelmässä etenee samalla tavoin, kuten useissa rikosjuttujen puolustuksessakin. Syyllinen syyllistää uhrit ja sankarina on itse syyllinen. Tässä tarinassa sankari onkin Atte Jääskeläinen, joka yritti kaikin keinoin tukaduttaa myös uhkailuin ja pelotteluin pääministeriin kohdistuvaa keskustelua ja kritiikkiä. Oleellista ei enää olekaan se, onko pääministeri Sipilä ollut tietoinen ja esteellinen Talvivaara-päätöksiä tehdessään, koska sitä juuri parhaillaan asiallisessa järjestyksessä selvitetään. Oleellista on yksin se, että tiedotusta ja keskustelua kyseisestä tapauksesta estettiin journalismin periaatteiden vastaisesti ja jopa moraalisesti ala-arvoisin keinoin.
Jääskeläisen vahvin peruste näyttää olevan turvautminen ”päätoimittajakorttiin” eli oikeuteen määritellä se mistä ja kuinka kauan Ylen ohjelmissa voidaan jotakin asiaa pitää esillä. Ja nyt kuulemma neljän päivän esillä oleminen on ollut muka liikaa. Nyt on minunkin turvauduttava kliseeseen ja todettava: Hei, haloo! Ettäkö ihan neljä päivää on uutisoitu maan pääministeriin kohdistuneista epäilyistä! Ei siis syytöksistä, vaan epäilyistä! Toistan vielä, että kyseessä on Suomen tasavallan pääministeri! Kun aikoinaan ministeri Arja Alhon henkinen rintavarustus pistettiin median mankelintelojen väliin, niin kyllä siinä telat pyörivät ainakin neljä kuukautta eikä neljä päivää. Mutta kysehän olikin demarista eikä jalorotuisesta kantakirjan omaavasta keskustaporvarista.
Pääministerimme Juha Sipilä on osoittautunut harvinaisen herkkähipiäiseksi mieheksi julkisuuden henkilönä ja politiikan huipulla olijana. Niin ja myös median vihaajaksi, mikä sinäänsä on ihmeellistä, koska juuri media nosti tämän insinöörin valtakuntamme ”pelastajaksi”. Nyt tämä vara-jeesus pinkoo toimittajia pakoon ja syyttää heistä parhaita eli niitä, jotka uskaltavat tehdä sitä, mitä toimittajan kuuluukiin tehdä. Apuun hän huutaa kepuleita aateveljiään ja muita uusliberalismin uskossa olevia. Ja poliittinen eliitti kuuli kyllä hätähuudot. Kunnon arabisoturin periaatteetta noudattaen kamelia ei jätetä, vaan ryhdytään puolustamaan vähän tohelompaakin toveria. Siis poliittiseen eliittiin kuuluvaa.
Tässä touhussa ovat kaikki keinot luvallisia eikä mikään niin pyhää, ettei sitä voisi rikkoa. Sipilän kokema pelko (aiheellinen tai aiheeton) johti hänet paniikkiin. Apuun rientäneen Jääskeläisen se vuorostaan johti anteeksiantamattomiin ylilyönteihin. Kun pelastamaan lähtenyt ”urheilijanuorukainen” poliittisen jään pettäessä itsekin vajosi hyiseen veteen, riensi hädänalaisten avuksi tuhti pelastajajoukko. Siinä touhussa tälle suojeluskunnalle kelpasi pelastusvälineeksi myös mielipiteen- ja sananvapauden lokaan vetäminen. Nyt vain jännitetään ehtivätkö ”urheilijanuorukaisemme” nopeasti tupailtojen lämpimään ennen kuin kylmä kangistaa”.
Pyydän arvoisia lukijoita itse miettimään, kumpi on tärkeämpi asia, pääministerin pelastaminen mahdolliselta skandaalilta vai aidon länsimaisen mielipiteen- ja sananvapauden turvaaminen. Herra Jääskeläinen ja hänen suojeluskuntansa on oman näkemyksensä jo selvästi kertoneet, nyt on teidän vuoronne. Sen voi kertoa kaikissa seuraavissa vaaleissa.