Tampereen kaupunginvaltuuston viimekertaisessa kokouksessa maanantaina 12.11. luovutettiin valtuustoryhmille adressi ensisuojan saamiseksi Hervantaan. Adressiin oli saatu 765 henkilön allekirjoitus. Upea saavutus hankkeen puuhamiehiltä! Tämän ensisuojan rakennushanketta Väkipyöränkatu 5:ssä on siirretty lähinnä rahoituksellisista syistä. Keräämällä nimiä adressiin haluttiin vauhdittaa tilojen saamista. Tampereellahan ensisuojan palvelut ovat jo nykyisellään riittämättömät eivätkä vastaa ajan vaatimuksia. Ensisuoja on myös siirtymässä pois nykyiseltä paikaltaan Viinikanojalta. Alkoholiongelmaiset kuskataan sieltä pois parempien ihmisten jaloista. Sama tapahtuu myös Pelastusarmeijan hoitokodille, joka alan miesten keskuudessa tunnetaan paremmin nimellä ”Rälläkkä”. Pelastusarmeijan tontin omistaa kaupunki ja joskus 1980-luvulla rakennetun rakennuksen ymmärtääkseni ev.lut seurakunnat. Siirtymisten syynä on grynderien tarpeiden tyydyttäminen. Nyt tulee tilalle paljon uusia asuntoja järvinäköalalla tyydyttämään saalistajien pohjatonta rahanhimoa.
Adressin kerääminen liittyy paljolti siihen, että Hervantaan on syntynyt päihdeverkosto niistä tahoista, jotka ovat olleet toteuttamassa Hervannan kahta päihdepäivää. Myös oma yhdistyksemme Hervannan demarit on voimallisesti edustettuna tässä verkostossa. Etenkin toverit Antero Aarnio ja Sirpa Koivisto ovat toimineet yhteistyön kätilöinä ja tehneet olan takaa työtä tämän uuden verkoston eteen. He ja Hervannan Päiväkeskus Witosen johtaja Ruut Keinänen olivat adressin ensimmäiset allekirjoittajat ja myös sen luovuttajat valtuustolle.
Hervannan päihdeverkosto toteutti Hervannan toisen päihdepäivän marraskuun ensimmäinen päivä. Tilaisuutta voidaan pitää todellisena paikallisena menestyksenä. Päivään osallistujia oli arviolta reilut sata. Osatekijänä suosioon on varmaankin ollut tapahtuman vetonaula, Ilkka Taipaleella, joka ei tälläkään kertaa pettänyt yleisöään ja sen odotuksia. Reilun tunnin kestänyt puheenvuoro oli terävää, huumorin sävyttämää asiantuntijapuhetta. Ilkka on paitsi hyvä alustaja ja asiantuntija niin myös visiönääri, jolle suuretkin ongelmat ovat vain ratkaisua vaativia kysymyksiä. Kyse on tahdosta. Kunhan sitä on, ratkaisu kyllä löytyy. Vaihdoin muutaman sanan tapahtumaa kuuntelemaan tulleen kansanedustaja Jukka Gustafssonin kanssa. Allekirjoitan täysin Jukan toteamuksen siitä, että Taipaleen puheesta paistaa syvä ja monipuolinen sivistyneisyys. Näin tälläkin oli kertaa eikä alustuksesta todellakaan huumoria puttuman pitänyt.
Tilaisuuden avasi oma valtuutettumme Sirpa Koivisto, joka on tehnyt yhdessä kansanedustaja Pia Viitasen kanssa valtuustoaloitteen Väkipyöränkadun erityisasumispalveluista. Sirpa on jatkossakin paimentanut asian etenemistä. Tämä meidän ”duracell-pupumme” vastasi näiden päihdepäivienkin käytännön asioiden hoitamisesta hyvin pitkälle. Sirpa nosti esiin avajaissanoissaan kaksi keskeistä päihdetyön ongelmaa Tampereella. Toinen on kohderyhmän asunnottomuus, joka nousi tilaisuudenkin pääasiaksi ja toinen päihdehoidon linjanmuutos. Tämä muutos on näkynyt lyhentyneinä hoitoaikoina ja lääkkeellisen hoidon lisääntymisenä. Kummatkin asioita, jotka huolestuttavat nimenomaa päihdehoidon työntekijöitä eli alan asiantuntijoita.
Olikin tässä mielessä kovin outoa, että kaupungin edustaja omassa puheenvuorossaan tarttui näihin Sirpan sanoihin ja väitti päinvastaista. Tampereella kuulemma kaikille tarvitseville on asunto tarjolla ja päihdehoitoonkin pääsevät kaikki sitä haluavat. Lyhentyneitä hoitojaksoja perusteltiin sillä, että ”on nähty niiden olevan tehokkaimpia”. Huh, huh, millaista puppua! Olen itse tehnyt töitä lähes 30 vuotta vankilasta vapautuneiden ja päihdeongelmaisten kanssa. Tässä mielessä uskon olevani jonkin verran perillä esillä olevasta aiheesta. Niinpä jo Kylmäkosken vankilasta vapautuvien kohdalla ongelma on selvästi nähtävissä. Pari vuotta sitten tehty selvitys kertoi, että Kylmäkoskelta vapautui vähintään 60 tamperelaista ilman asuntoa. Tämä ryhmä on oman näkemykseni mukaan kasvanut eikä suinkaan kuihtunut ja kyseessä on pelkästään Kylmäkosken vankilasta vapautuneet.
Outoa on myös väite, että lyhyet, enintään neljän viikon mittaiset päihdehoidot olisivat tehokkaimpia. Sille ei todellakaan löydy mitään tutkimuksellista näyttöä. Päinvastoin kaikki minun tietämäni tutkimus lähtee siitä, että kestävimmät tulokset ja samalla kustannustehokkaimmat tulokset saadaan pitkien päihdekuntoutusten ja työhönvalmennusten tuloksena. Siinä mielessä olisikin mielenkiintoista saada selville, ketkä ovat ne tahot, jotka ovat ”nähneet” lyhytkestoiset päihdekuntoutukset tehokkaimpina. Jos totta puhutaan, lyhyet hoidot kuntouttavat pääsääntöisesti vain jatkamaan päihdekäyttöä ja vanhaa elämäntapaa. Toki se, että ihmiset kuntoutetaan hengissäpysymiseen, on tärkeää. Se ei kuitenkaan riitä, koska itse ongelmaa ei siten ratkaista!
Tampere ei ole mitenkään oman tiensä kulkija näissä asumisasioiden ja päihdehoidon järjestämisessä. Päinvastoin trendi on se, että kunnat pyrkivät luistamaan kyseisten ongelmien ratkaisemisesta. Siitäkin huolimatta, että meillä on siihen nyt parhaimmat taloudelliset resurssit mitä koskaan historiamme aikana! Mistä siis ynseys ja kitsaus? Eiköhän se taas liitty tämän ajan varsinaiseen perustautiin eli nykyiseen yhteiskunta- ja talouspolitiikkaan. Näiden suurten linjausten takana on maailmanlaajuista voittokulkuaan tekevä uusliberalismi ja sen ihmisvihamielisyys. Uusliberalismihan perustuu sosiaalidarwinismiin, jossa heikot saa sortua ja kadota omaan kurjuteensa. Niinpä Britanniassa Margaret Hilda Thatcherin aikaan kylmäsydämiset ”talousmiehet” laskeskelivat, että yhteiskunta kesää reilun 30 prosentin kurjalliston. Tämäkö on tavoite meidänkin maassamme? Sitä voisi kysyä myös toveri Paavo Lipposelta ja hänen aseenkantajiltaan, jotka aikoinaan olivat hallituksessa tasoittamassa tietä uudelle talouspolitiikalle. Tätä velkaa taidamme nyt osaltaan maksella oppositiossa olollamme.
Asunnottomuus on ratkaistavissa, kuten Ilkka Taipalekin meille Hervannan päihdepäivillä kertoi. Meillä Tampereellakin on luotu siihen malli, joka perustuu Jyväskylässä jo vuosia toimineeseen käytäntöön. Vuoden 2006 lopussa päättyi suuri, eri puolilla Suomea toteutettu projekti nimeltään Yhteistyössä rikoksettomaan elämään eli lyhyesti YRE. Tämän projektin paikallinen Tampere-hanke synnytti yhteistyöryhmän, joka on vieläkin hengissä ja toimii vireästi. YRE:n piirissä kehittyi ajatus hoitaa päihdeongelmaisten asunnottomuutta Jyväskylässä toteutetun mallin mukaan. Siellä kaupunki on ostanut asumispalvelut Jyväskylän Katulähetykseltä. Palvelut ovat monentasoisia – ”märästä päästä” omaan vuokra-asuntoon. Järjestelmä on progressiivinen. Sen sisään on rakennettu mahdollisuus edetä askeleelta toiselle ja viimein omaan asuntoonkin. Kaikki perustuu yksilön omaan kykyyn oppia, edistyä ja kasvaa. Ketään ei kuitenkaan jätetä taivas alle, vaan jokaiselle tarjotaan katto pään päälle. Tätä mallia on tyrkytetty tyrkyttämällä Tampereen kaupungille, mutta asia ei etene. Miksi? Se onkin mielenkiintoinen kysymys.