Rydmanien niin sanotun ”kulttuurisuvun” kitukasvuinen vesa on avannut suunsa päästäkseen esiin suuresta mitättömyydestä. Sinne hänet on piilotettu häiritsemästä terveempien touhuilua. Tuo suunavaus oli tälle herrasmiehelle, joka tunnetaan paremmin julkisuudessa muista kuin poliittisista ansioistaan, tyypillinen. Waikka Wille on ihan elinkeinoministeri, ei hänellä ole mitään sananvaltaa meneillään olevassa työmarkkinaskabassa. Willen leveille hartioille ei ole näet sälytetty työmarkkina-asioita, vaan ne hoitaa kollega Arto Satonen. Se ei silti estänyt häntä esittelemästä ”poliittista osaamistaan” siis sellaisena miten osaaminen ymmärretään persuissa, tuossa ääliöiden puolueessa.
Ministeri Satosesta voidaan sanoa paljon monesta näkökulmasta. Mies ei ehkä välttämättä ollut eturivissä silloin, kun viisautta ja nokkeluutta jaettiin, mutta pelaamisen hän osaa. Käytöstapojakin hänellä on enemmän, kuin tällä nyt puheena olevalla kulttuurisuvun vesalla. Ainakaan toistaiseksi Satonen ei ole nähnyt tarpeelliseksi ryhtyä nimittelemään vastapuoltaan julkisesti, vaikka siihen ehkä haluja olisikin. Rydmanien Ville-poika sen sijaan ymmärtää persuna, että haukkuminen ja nimittely ovat politiikan tekemisen liki ainoa tapa. Tavoitteista viis, kunhan saa wittuilla.
Se, että Ville, ei kun anteeksi Wille, on yleensä päässyt ministeriksi, on näitä niin sanotun Onnen harhapotkaisuja. Sellaisia kuitenkin, joita ei saisi koskaan tapahtua. Tuskinpa se olisi tapahtunutkaan, ellei Wille-herra olisi älynnyt lähteä kokoomuksesta. Tai oikeastaan ei hän niin sokea kana ollut, että olisi itse osannut. Syyllinen siihen oli kokoomusjohto, joka näytti hänelle niin ovea kuin nurkkaa. Willen oli pakko tehdä valinta. Jätetään nyt kertomatta, miksi puolueen puheenjohtaja Orpo Willelle sellaiset vaihtoehdot tarjosi. Tässä tapauksessa ymmärrykseni on kyllä Orpon puolella.
Wille otettiin riemumiellä vertaistensa joukkoon natsihenkisessä persupuolueessa. Willellä on näet ollut muitakin kutinoita, kuin niitä, jotka johtivat ongelmiin kokoomuspuolueessa. Hän oli muun muassa tehnyt toiviomatkan unelmiensa Sankarin muinoisille tantereille, mikä lienee ollut eräs kannustin hyväksyä Wille persujen joukkoon. Tuo ”saksalaismielisyys” on ehkä saattanut olla jopa sellainen ansio, jolla hänet seulottiin puolueen eduskuntavaalien ehdokkaaksikin?
Willen nostaminen sinimustan lapualaishallituksen ministerien joukkoon ei liene ollut helppo pala niellä hallitusta muodostaneelle puheenjohtaja Petteri Orpolle. Etenkin, kun tuli potkaistua poika puolueesta tämän törttöilyjen vuoksi. Mutta EK:n ja Suomen Yrittäjien falangin johtoryhmässä annetut ohjeet pakottivat Petterin nielemään ylpeytensä ja olettavasti kakkakikkareelta maistuneen törkeyden. Voimantunnoissaan olevilta persuilta tuo ei ehkä ollut aivan viimeiseen asti mietitty liike. Tai onko sellaista edes olemassa, nimittäin persujen mietintää. Nähtäväksi jää nieleekö kokoomus nöyryytyksen, vai maksattaako aikanaan potut pottuina.
Ymmärrän kyllä Willen tarpeen astua näyttämölle esiripun ja lavasteiden takaa. Ei niin mainio pyrkyri halua pimennossa pysyä.. Tulo oli toki kompasteleva ja vuorosanat eivät ihan ohjaajan toivomia. Vai olivatko? Jotenkin vain tuntuu, että ne ovat Willen ikiomia. Niistä kuvastuu hänen karu maailmankatsomus ja arvot, joita sivistynyt kansanosa vierastaa. Onhan se nyt pohjoismaisessa demokratiassa vähintäänkin erikoista, jos ministeritason ihminen näkee laillisen edunvalvonnan rikollisjoukon puuhasteluna. Eikö totta?
Persujen pääideologi, mestari Jussi Halla-aho teki taannoin rikosilmoituksen erään koomikon todettua hänen olevan fasisti. Mietin vain, miten tämä Ville Rydmanin ministerille sopimaton haukkuminen istuu tähän yhteyteen? Tulisiko nyt SAK:n johdon tehdä tästä kulddyyrisuvun toivonsiemenestä omat rikosilmoituksensa.?
