Tunnettu ”Ruikonperän multakurkku” kansantaiteilija Jaakko Teppo parodisoi taannoista suosittua televisio-ohjelmaa ”Levyraati” laulussa ”Klasu ja Pirkko”. Jaakko Teppo totesi veisunsa sanoissa, kuinka kansan mielestä esitetty kappale saattoi olla ”pelkkää rautakankee”, mutta nirppanokkaiset raatilaiset löysivät siitä aina jotain irvittävää. Jos ei muuta niin meni ”pimpparauta pieleen.
Tämä Jaakko Tepon sanoitus tuli mieleen, kun törmäsin Facebookissa moniin postauksiin, joissa kerrottiin, kuinka maailmalla on tutkimuksellisestikin todettu Suomen selviytyneen yhtenä parhaiten koronan kanssa pärjänneistä maista. Milloin sijoitus on luettu kolmen, viiden tai jopa parhaimman maan joukkoon. Upea saavutus, josta voidaan olla ylpeitä. Vaan kaikki eivät ole siitä ylpeitä. Eivät poliittisista syistä. Voidaan vertauskuvallisesti todeta, että ”tulipalon sammutti väärä palokunta”.
Erityisen kiusallista asia on ollut oppositiolle ja sitä peesaaville toimittajille, noille rikkaimman promillen ja sen liehakoiden juoksupojille sekä -tytöille. Heille on äärimmäisen tärkeää näyttää nykyinen hallitus mahdollisimman huonona ja epäpätevänä. Ammatillinen kunnianhimo toimittajana ja tiedonvälittäjän moraali on heitetty tarpeettomana roskakoriin. Kysymys, miksi, on hyvä kysymys, johon jokainen asiasta huolestunut tai edes kiinnostunut voi itse vastata tai etsiä vastausta. Minulla on siihen kyllä hyvä ja taustoitukin vastaus, mutta sitä en nyt tässä kerro.
Sen sijasta esitän kysymyksiä, joihin niihinkin voi jokainen etsiä itse vastauksia. Tärkein kysymys on, miksi valtamedia, mukaan lukien kokoomusjohtoinen YLE, on luopunut näennäisestäkin tasapuolisuudestaan? Miksi jo kuolleena synnytettyjä ”skuuppeja” pidetään päivästä toiseen hengissä rakentelemalla niiden ympärille uusia ”näkökulmia” ja tuomalla esiin uutta näennäistä ”aineistoa” malliin ”Marinin aamupala”. Miksi Krista Kiurua, yhtä hallituksen ja kaikkien aikojen parhainta ministeriä, varsinaista asiaosaajaa maalitetaan ja häpäistään kaikenlaisten typerys- ja turhatuherotoimittajien voimin?
Kävin tässä taannoin eräänlaisen ”keskustelun” naishenkilön kanssa juuri Krista Kiurusta. Naisella oli hyvin paljon ja hyvin vahvoja näkemyksiä Kiurusta, mutta asialliset argumentit loistivat poissaolollaan. On hyvin ikävää ja turhauttavaa ”keskustella” ihmisen kanssa, jonka perustelut ovat lähestulkoon tunnetta ja valtamedian turhiksien tuottamaa potaskaa. Tämä on asia, johon olen törmännyt enimmäkseen perussuomalaisten kanssa. Nyt tämä Trump-ilmiö näyttää levinneen koronan kaltaisesti muihinkin suuntiin. Valitettavasti, sillä sivistynyttä keskustelua ei voida käydä tasolla tunne versus asiatieto. Jonkun porvarirouvan tunne on faktana yhtä pätevä kuin hänen leveästä pyllystään päästämä kaasupurkaus. Haju kyllä voi olla molemmissa yhtä paha, MOT.
Tämä valtamedian omaksuma ”puolen valinta” on vahvistunut myös paikallistasolla. Aamulehti ei ole koskaan ujostellut tunnustaa väriä, milloin sinimustaa, milloin kokoomuksen sinistä. Näyttää siltä, ettei hiljan tapahtunut omistajan vaihdos ole vaikuttanut tähänkään asiaan. Tuulantein (nimi muutettu) johdolla puhallellaan tuulta Aamulehden toimituksen voimin kokoomuspurjeisiin. Kaverin kanssa olemme naureskelleet lehden ahkerointia kunnallisvaalien ja etenkin siihen liittyvän pormestarikisan parissa. Toveri oli jopa mittaillut lehden käyttämää palstatilaa kokoomusehdokkaiden erityisesti Anna-Kaisa Ikosen puffaamisessa. Saimme ihailla Ikosen ikeniä lukuisissa suurissa kuvissa malliin ”Anna-Kaissa maassa, Anna-Kaisa puussa, Anna-Kaisa hymyy illan suussa”.
Varsinainen limbo oli mielestäni Aamulehden etusivu pormestariohjelman synnyttyä. Sivulla oli suuri valokuva, johon oli mahtunut kaikki muut liittoutuman edustajat, paitsi demarit! Kas siinä piiloviestintää kerrakseen. Odotin asiasta jonkinlaista kommentointia demaritaholta, mutta sitä ei tullut. Oltiin kai vielä onnen huumaamia, kuinka oikein kelvattiin jäseneksi kyseiseen koplaan. Otin asian esille erään sivistysporvarin (sellaisiakin viimeisiä mohikaaneja vielä on) ja näitä lehtiasioita tuntevan kanssa. Hän myönsi kuvan olevan käsittämättömän huono ja epäili ottajaa joko kesätyöntekijäksi tai hmm. Jätetään sanomatta. Ystävä kiteytti asian toteamalla, ettei tuo etusivu ainakaan tule palkituksi…
Jos opposition ja sen tukijoiden mielestä hallituksen soitannossa menee pimpparauta pieleen, voisi opposition musisointia kutsua kakofoniaksi. Mutta mitä muuta voisi orkesteri soittaa, joka koostuu pelkistä torvista ja pöntöistä. Ai niin, eipä unohdeta orkesterin kristillisiä harppuja.
Muuten Levyraati oli niitä nuoruuteni televisio-ohjelmia, joita seurasin tiiviisti niin kuin toki muutakin toosasta tullutta ohjelmaa. Levyraatia veti ennen aikaisesti elämästä poistunut Jaakko Jahnukainen. Mies ahkeroi monella muullakin tapaa maamme tuolloin nuorta televisiotoimintaa lähinnä kuitenkin mainosteeveen puolella. Toinen seuraamani musiikkiohjelma oli ”Nuorten tanssihetki”. Aikuistuessani kasvoin ohi noista kuvioista ja musiikkimakuni suuntautui toiseen suuntaan. Siitä kiitos Herralle!
Reino Seppänen