”Kun sorto lisääntyy, pettää monen rohkeus, mutta hänen rohkeutensa vain kasvaa.” Nämä Bertolt Brechtin runon alkusanat sopivat kovin osuvasti äskettäin Moskovassa murhatun ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja kirjailija Anna Politkovskajan luonteen kuvaukseen. Runon jatko sen sijaan ehkä huonommin. Anna Politkovskaja ei järjestäytynyt taisteluun saadakseen itselleen valtiovallan, kuten Brechtin runon jatko kuuluu. Anna halusi sen sijaan ihmisille oikeutta ja synnyinmaansa sivistysvaltioksi, jossa toimisi mm. riippumaton oikeuslaitos. Se oli radikaali vaatimus ja liikaa Venäjän valtaapitäville. Heidän omat poliittis-taloudelliset intressit sotivat sitä vaatimusta vastaan. Niinpä tämä ”vallankumouksellinen” häirikkö likvidoitiin venäjänmaalla niin usein käytetyin ”klassillisin menetelmin”, jälleen Brechtiä lainatakseni.
Anna Politkovskaja tuo hento nainen, oli rohkeampi kuin yksikään niistä teurastajista ja “sankarisotilaista”, jotka kahmivat sotilasarvoja ja kiiltäviä kunniamerkkejä Tshetshenian kansanmurhan toteutuksesta. Annan Politkovskajan rohkeus oli pienen ihmisen ihailtavaa urheutta massiivisen ja brutaalin sortokoneiston edessä. Tuohon rohkeuteen ei yksikään venäläinen murhia tilaava tai niitä tekevä peto yllä. Heidän rohkeutensa on aseiden tuomaa rohkeutta heikomman edessä. Sellaista ”rohkeutta”, tavataan myös Tshetsheniassa: ihmisiä kaapataan kotoa, työstä, kadulta ikään ja sukupuoleen katsomatta. Se rohkeus häpäisee, raiskaa, kiduttaa ja murhaa vahvemman voimalla. Sellaisessa “rohkeudessa” ei ole mitään ihailtavaa. Annan rohkeudessa taas oli. Siinä rohkeudessa oli pelottavaa voimaa. Se pani nuo mahtavat herrat kaikessa vallantäyteydessään Kremlissä ja Tshetsheniassa pelkäämään tätä pientä naista ja hänen huutamaansa totuutta. Anna Politkovskaja ei kiihottanut kansaa vallankumoukseen. Hän vain asetti totuudenpeilin Kremlin vallanpitäjien pedonkasvojen eteen. Nämä eivät pitäneet näkemästään ja siksi peili täytyi rikkoa.
Saattaa olla, että murhan konkreettisesti suorittaneet tuodaan oikeuteen tai heidät tapetaan, kuten kävi John F. Kennedyn murhasta epäilylle. Varmaa kuitenkin on, ettei murhaaja ollut yksityisyrittäjä, joka omatoimisesti oli päättänyt lopettaa Annan elämän. Teon takana ovat niin vahvat voimat, ettei murhan taustoja luultavasti selvitetä pohjiaan myöten seuraavien 70 vuoden aikana. Onkin esitetty perusteltu epäilty, että murhaaja ja häntä avustanut nainen ovat jo päässeet hengestään. Heidät nähtiin ja videoitiin valvontakameran nauhalle. Makarov–pistoolin liipasinta painanut oli alansa ”ammattilainen”. Neljä luotia ja niistä viimeinen päähän olivat murhaajan jättämä käyntikortti.
Putin ja hänen käskyläisensä kantoivat “huolta” rikoksen selvittämisestä. Teko tietenkin selviäisi, jos Vladimir Putin, tuo Kremlin teatraalinen Napoleon-klooni niin haluaisi. Hänellä on valta ja voima. Kunniasta älkäämme puhuko mitään. Kaikkein epämiellyttävintä oli Kremlin verikoirien; ”Tshetshenian presidentin” Alu Alhanovin ja Putinin lemmikin, sekopäisen kansanpetturin Ramzan Kadyrovin vuodattamat krokodiilin kyyneleet. Tässä makaaberissa näytelmässä oli samaa vertauskuvallisuutta kuin gangsterifilmien kohtauksissa, joissa mafiapomot vievät seppeleitään murhauttamansa uhrin haudalle. Gagstereistahan tässäkin on kysymys, mistäpä muusta.
Anna Politkovskajaa ei tapettu varoittamatta. Hän oli siihen jo liian tunnettu henkilö, kuten kohu maailmalla nyt toteutuneesta murhasta on osoittanut. Niinpä Annan tarjoutuessa välittäjäksi Beslanin koulukaappauksessa, hänet myrkytettiin lentokoneessa maan parhaiden perintei- den mukaisesti. Viittaan Stalinin erään palkkamurhaajan muistelmiin. Kyseinen henkilö, Pavel Sudoplatov, opettaa meille, että “toksikologian palvelut ovat turvallisuusoperaatioissa välttämättömiä”. Venäjällä näille palveluille on riittänyt ja riittää kysyntää. Samaisen Sudoplatovin mukaan Raoul Wallenbergin elämä lopetettiin myrkkyruiskeella. Wallenbergit voivat olla ylpeitä siitä, ettei heidän jalorotuista sukulaistaan tappanut sentään kuka tahansa musikka, vaan professoritason murhaaja, tunnettu biokemisti ja tiedemies Grigori Maironovski. Tämä työskenteli johtajana NKVD:n myrkkylaboratoriossa. Laboratorio oli muuten perustettu itsensa V.I. Leninin aloitteesta ja ensialkuun laitos toimi hänen sihteerinvirastonsa erityisosastona (spezialnyj kabinet). Tästä Iljitsin ikiomasta myrkkytehtaasta lähti ilmeisesti Annankin saama Kremlin tervehdys. Se joka esti matkan.
Miten meidän tulee suhtautua maahan, jossa tapetaan totuus,tukahdutetaan sananvapaus, tehdään erään vähemmistön kansanmurhaa ja vaiennetaan siitä kertovat kiusalliset äänet? Tavallisten ihmisten tunnoista kertovat kauniisti ne lukuisat tilaisuudet, joissa Annaa ja hänen työtään on muistettu liikuttavalla herkkyydellä. Ihmiset sisimmässään tunsivat sen, että Tshetshenian tie olisi ollut meidänkin tiemme elleivät suomalaiset olisi torjuneet vuosina 1939-1944 päättäväisesti silloisten putinien ja kadyrovien aikeet.
Anna Politkovskajan muistoa kunnioitamme parhaiten vaatimalla Tshetshenian murhenäytelmän välitöntä lopettamista ja siihen syyllisiä kansinväliseen oikeuteen!