Kirjailija Mark Twainin kerrotaan lukeneen aikoinaan sanomalehdestä uutisen kuolemastaan. Twain lähetti lehdelle oikaisun, jossa totesi tiedon olevan suuresti liioitellun. Vähän samanlaisia aatoksia tunki mieleeni, kun erään ystäväni kehoituksesta luin pääsiäispäivänä Iltalehdestä Aarno ”Loka” Laitisen kolumnin otsikolla ”Mikään ei muutu”. Jutun sisältö käsitteli sosiaalidemokratiaa ja sen tulevaa hiipumista pois poliittiselta kartalta. Aivan kuolleeksi Loka ei sosiaalidemokratiaa vielä uskaltanut siis julistaa, mutta uhkaavasti kuulemma kuljemme kohti ikuista unohdusta. Joku uskovaisempi uuskonservatiivi lisäisi vielä varmaankin: ”ja kadotusta”.
Vaikka itse en mitenkään säännöllisesti ole seurannut Loka-Laitisen kirjoittelua, olen toki hänen juttujaan lukenut ja ajoittain nauttinut niiden huumorista. Viimeeksi muistan hykerrelleeni eduskuntavaalien alla suurempia puolueita käsitteleville jutuille. Silloinkin demareita runtattiin rankasti, mutta aivan nautittavasti. Tämä nyt puheena oleva, demarien tuhoa ennustava juttu, ei ollut edes hauska. Ehkäpä ystäväni oli oikeassa väittäessään, että Lokan tiedonlähteenä ei liene ollut kristallipallo vaan pikemminkin viskilasi. No, itse hyvän viskin ystävänä en pidä sitä niinikään huonona inspiraation antajana, kunhan se vain jää siihen lasiin tai pariin. Mikäli kyseisen Lokan jutun tekstistä jotain on pääteltävissä näin ei ole käynyt, vaan mittayksikkö vaihtunut lasista pulloon.
Kyseisessä jutussa oli samaa pahansuopaisuutta, jota niin turhan usein tihkuu Laitisen naisvihamielisistä kannanotoista. En myöskään osaa pitää huvittavana ihmisen ulkonäköä koskevaa irvailua. Lihavuus ja muut poikkeavat piirteet saattavat kyllä kovastikin naurattaa kaunista ja ”rohkeaa” uuskonservatiivia, mutta tuskin ketään sivistynyttä ihmistä. Loka-Laitinen irvaili jutussaan puheenjohtaja Ahosta kuin näppylänaamainen kokoomusnuori netin keskustelupalstalla konsanaan. Moukkamaista! Sitä paitsi juuri lihavuudesta kyseen ollen herra Laitinen istuu kyllä itse lasikaapissa. Jos puheenjohtaja Ahosen ja Loka-Laitisen vyötärön mittaa vertailtaisiin, tuskin Loka toiselle sijalle jäisi. Ehkäpä kävisi hieman samalla tapaa mitä Inarinjärvi-laulussa: ”Köys katkes laulu kuultihin…” Laitinenhan on profiloinut itsensä herkkusuuksi heti sen jälkeen, kun oppi syömään veitsellä ja haarukalla. Ja mikäpä on herkutellessa, kun maasuttajia löytyy varsinkin Suomen taloudellisen eliitin taholta. Eikä siinä tarvitse kuin vähän vastineeksi nuolaista sponsoria myötäkarvaan ja irvistää vasemmiston sekä ammattiyhdistysliikkeen suuntaan.
Laitisen jutun ”asiasisältöä” en lähde arvioimaan. Se tie on pohjaton suo. Näitä sosiaalidemokratian ja ammattiyhdistysliikkeen tuhon profeettoja on ollut pitkälti yli sata vuotta. He aktivoituvat erityisesti tilanteissa, joissa liikkeellämme on ollut vastoinkäymisiä. Sen sijaan minua kiinnostaa Lokan jutun oikeat motiivit. En osaa nimittäin pitää Laitista niin tyhmänä miehenä, mitä kyseisen jutun sisältö objektiivisesti arvioiden antaisi ymmärtää. Perusteita jutulle on siten etsittävä muualta. Jos motiivit eivät liity, kuten ystäväni väitti, kehon kemialliseen manipulointiin, vaikuttimet ovat toisaalla. Ehkäpä apua voisi saada vaikkapa käyttäytymistieteiden puolelta?
Asiaa aprikoidessani mieleeni muistui eräs lukemani kirja noin kolmen vuosikymmenen takaa. Olen aina ollut kiinnostunut apinoista, noista ihmistä lähimpänä olevista kädellisistä. Ehkäpä kiinnostuksen kohteeni on liittynyt pyrkimyksiin ymmärtää porvarillisesti suuntautuneiden lajitovereideni sielunelämää ja toiminnan vaikuttimia? No, joka tapauksessa muistin erään paviaanien sosiaaliseen yhteiseloon liittyvän ilmiön. Paviaanit, kuten Korkeasaaren vaippapaviaanit (Papio hamadryas), elävät yhteisössä, jossa johtava uros pitää haaremia. Laumassa elävät muut urokset joko haastavat johtajan tai alistuvat sille. Alistumisensa heikommat urokset osoittavat tarjoutumalla johtajalle samalla tapaa kuin sukukypsät naaraat. Lauman johtaja tekee muutaman symboolisen yhtymistä kuvaavan liikkeen ja osoittaa näin toisen uroksen paikan laumassa.
Jäin miettimään, löytyisiköhän vastaus ongelmaamme tältä suunnalta. Toimittaja Laitinenhan on jo 64-vuotias ja kukkeimman nuoruutensa taakseen jättänyt toimittaja. Aikoinaan Laitinen sai kenkää Helsingin Sanomista harjoitettuaan jonkinlaista kilpailevaa toimintaa samalla saralla kuin työnantajansa ja yhtä aikaa työsuhteen voimassaollen. Tutut kertovat potkujen olleen Lokalle suuri järkytys. Laitisen nykyinen työnantaja on Iltalehti, jonka laumanjohtaja on taas Alma Media. Siis tämä sama kustantaja kuin kotoisen Aamulehtemmekin. Samalla tavoin, kuin Aamulehti, oli myös Iltalehti valjastettu viime eduskuntavaalien aikana kokoomuksen vaalityön veturiksi. Sanomalehti on paitsi kollektiivinen agitaattori ja propagandisti niin myös kollektiivinen organisaattori, totesi jo Lenin aikanaan. Tätä näkemystä näyttää kannattavan myös määräävät tahot Alma Mediassa. Loka-Laitinen ei ehkä tuolloin vaalien alla ollut riittävän nöyrä annetun taistelutehtävän edessä ja nyt oli sitten kurinpalautuksen aika. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. Etenkin vanhan trubaduurin on syytä muistaa tämä iki-viisaus.
Korkeasaaren vaippapaviaanien laumanjohtaja oli muuten aikoinaan Igor –niminen velikulta. Kaveri oli aivan USA:n entisen presidentin Richard Nixonin näköinen. Igor, joka jo aikoja sitten on päässyt autuaammille savanneille, hoiti haaremiinsa liittyvät velvollisuutensa asian vaatimalla tunnollisuudella. Kuten John Wayn sanoi, ”miehen on tehtävä, mitä miehen on tehtävä”. Etenkin laumanjohtajana. Sittemmin koko Korkeasaaren lauman olemassaolo oli uhattuna. Syntyi kansanliike niiden pelastamiseksi. Sen johdossa heilui eräs hesalainen mainostoimisto (tietenkin ihan pyyteettömästi). Sama toimisto hoiti myöhemmin Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaa. Siis niiden vaalien, joiden tappiosta Saulus sai sielulleen samanlaisen vamman mitä Esko Aho aikoinaan. Niinpä vaalien jälkeen muotoutuikin tilannetta kuvaava slogan: ”Mainostoimisto voi kyllä pelastaa paviaaneja, muttei tehdä niistä presidenttiä.”