Vallasta juopuneet

Muistatteko vielä jutun eräästä brittikissasta, joka oli koukussa mallasviskiin?  Tuo Ember-niminen katti kerjäsi Blunsdon Arms -pubin asiakkailta paukkuja.  Silitykset sille kelpasivat vain kunnon skottilaisen kyytipoikana.  Ember notkui kantapaikassaan, siihen asti, kunnes Swindonin paikallinen terveystarkastaja antoi sille porttikiellon kapakkaan.

Tarina on tietysti hellyttävä. Minua se viehättää enemmänkin siksi, että näen siinä tietynlaisen analogian suomalaisiin viherporvareihin.  Vuosia tai oikeastaan reilut 20 vuotta puoluetta on silitetty myötäkarvaan ja media lihottanut sitä vaali vaalilta.  Viime eduskuntavaalien jälkeen viher-mirrimme päästettiin kellarinluukusta salinpuolelle ja hyvinhän se on siellä viihtynyt.

 

Tuskin monikaan lukijoista enää muistaa mitä vihreät voitonhuumassaan vaativat hallitukseen osallistumisensa ehtona.  Ette muista?  Ei se mitään, eivät vihreät enää itsekään muista.  Mutta ehkä on syytä palauttaa mieliin edes pari keskeistä juttua tuosta voitonuhosta.  Vihreät pitivät ehtona  hallitukseen osallistumiselleen kansalaisten perusturvan kehittämistä ”köyhyyttä vähentävään ja työnteon kannattavuutta parantavaan suuntaan”.  Niinikään edellytettiin ”kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa” sekä ”korkeatasoista ympäristön- ja luonnonsuojelua”.  Tuskin on tarpeen alleviivata kuinka hyvin nuo heidän keskeiset vaatimuksensa ovat toteutuneet?  Riittää varmaankin toteamus, etteivät ollenkaan.

 

Puolue nimeltään Vihreät, De Gröna, on kouristuksenomaisesti tarrautunut valtaan.  Se on juopunut siitä kuin Blunsdon Armsi-pubin maanvaiva, Ember-kissa.  Puolue haluaa hinnalla millä hyvänsä lipitellä vallanmahtia.  Sen johto on myynyt kaikki mahdolliset periaatteensa tarrautuakseen muiden porvarien lailla Suomen valtiolaivan kahvaan.  Puolueen vaaliohjelma on näin vasemmistolaisen  näkökulmasta kylmäävää luettavaa.  Esimerkkinä heidän halunsa yksityistää VR.  Yksikään de-grönalainen ei liene selvittänyt sitä, miten hyvin vastaavat operaatiot ovat muualla onnistuneet.  Ember-katin kotimaassa moni britti olisi valmis jakamaan kokemuksensa heillekin.  Virolaiset heimoveljemme yksityistivät kapitalismi-huumassaan myös omansa.  Junia kulkee enää äärimmäisen vähän ja vain rataosuuksilla, jotka tuottavat hyvin.  Nyt mm. Haapsalun komea tsaarinaikainen asema on museona.  Ehkä vihreät tahtovatkin lisää rautatiemuseoita Suomeen?

Odotin aikoinani, eurooppalaisiin esimerkkeihin nojautuen, vihreistä edistyksellistä liikettä, jonka kanssa vasemmiston olisi ollut helppo tehdä yhteistyötä.  Turha luulo.  Tuosta puolueesta on kuoriutunut puhdas porvaripuolue taloudellisen liberalismin ohjelmin.  Autuaasti aikoinaan vaineeseen vaipunut Suomen kansanpuolueen seuraaja, Liberaalinen kansanpuolue, on kokenut reinkarnaation – uudestisyntymisen.  Vaan ihmekös tuo, kun puolueen ideologien aatteellinen koti on sieltä lipilaareissa ihan jäsenkirjojenkin kanssa.

Äänestäjät tekisivät puolueelle kallisarvoisen palveluksen, kun jättäisivät sitä äänestämättä.  Nyt kaivataan apuun suomalaista ”terveystarkastajaa”.  Katti on syytä potkaista Emberin lailla kadulle vallasta juopumasta ja palauttaa se terveisiin  elämäntapoihin.

 

Reino Seppänen          03.02. 2011