Vaalitaistelu käy nyt kovana.  Taiston tiimellys on pahimmasta päästä kuumentanut eräiden kisaan osallistuvien päänupin lähes räjähdyspisteeseen.  Ajoittain joutuu miettimään, onko asianomaisen viimeisetkin järjen hivenet palaneet pohjaan.  Eräskin kepulainen oli vetämässä SAK:a oikeuteen kansanryhmän syrjintää koskevaan lainkohtaan vedoten.  Mies itse oli vasta hiljattain päässyt pälkähästä maanpetosta koskevan epäilyn osalta.  Todellinen ”oikeuden mies” siis asialla.  Ja näitähän kyllä näyttää riittävän.  Etenkin kokoomuksessa, jonka johtava kerros vierailee sangen tiheään tahtiin leivättömän pöydän antimien ääressä tai on odottamassa kutsua pitoihin.  Hiljattain kävi ilmi, että itse ”Herra viattomuus”, puheenjohtaja Katainen oli väärennellyt jonkun pöytäkirjan.  Aikaisemman puoluesihteerin ja Tampereen oman pojan, Jaskarin epäselvyydet ovat vielä osin selvittämättä.  Häntä seurannut puoluesihteeri Tujunen on taas tunnetusti kunnostautunut ns. anastushommissa.  Kokoomuksen neropatti –linjan edustaja Häkämies hankki tuomion pahoinpitelystä.  Että tällaista herkkuva sitä on siis kansalle tarjolla tämän kykypuolueen suunnalta.  Silmiinpistävää on tuo joustavuus Suomen lain suhteen.  Samanlaistako joustoa puolue, sen edustajat ja taustavoimat hakevat myös työelämään?

 

Olen eri keskusteluyhteyksissä esittänyt kysymyksen, miten media ja etenkin tämä paikallinen ”julkinen sana”, Aamulehti olisi suhtautunut moiseen rikollisuuden aaltoon,  jos kyseiset teot tehneet olisivat olleetkin sosiaalidemokraatteja.  Tätä kysymystä on itse kunkin syytä pohtia tykönään.  Nyt julkisuus on sangen ymmärtäväisesti ja etenkin unohtavaisesti silittänyt lainrikkojia myötäkarvaan.  Aamulehden likaisen työn trio Apunen, Pitko ja Huoviala ei vahingossakaan ole tätä teemaa sivunnut.  Esimerkiksi vanha tuttuni ja kolleega vuosien takaa Valkeakoskelta, Matti Pitko on repinyt kyllä ”huumoria” muiden puolueiden politiikoista, mutta ei ikiomasta kokoomuksestaan.  On siinä Matti joutunut suoltamaan tekstiä kieli poskella, vaan minkäpä sille mahtaa.  Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.  Matti Pitko, sähkömiehen poika, on puolensa aikoinaan valinnut.  Näyttää vain Pitkonkin pää kuumenevan ajoittain liikaa.  Aamulehden Ylänurkka sunnuntain 11. maaliskuuta lehdessä oli jo goebbelsimäistä valehtelua ja neuvostomaista historian vääristelyä.  Porvarihallituksen suola janottaa , joten pikimustat teokin  on pestävä villan valkoisiksi.  Esko Ahon ja Iiro Viinasen hallitus järjesteli suomalaisten pääomia aikoinaan tavalla, jota Pitko ei uskalla kertoa.  Se ei kuitenkaan estä häntä sysäämästä syytä edeltäneelle hallitukselle.

 

”Sanomalehti on kollektiivinen agitaattori, kollektiivinen  propagandisti  ja kollektiivinen organisaattori”, kirjoitti V.I. Lenin aikoinaan.  Tätä kultaista ohjetta on Aamulehti noudattanut uskollisesti nykyisessäkin vaalitaistelussa.  Kuten toki aikaisemminkin.  Aamulehti propagoi kokoomuksen asiaa ja organisoi puolueen vaalitaistelua ujostelematta.  Siitä huolimatta, että lehti ilmoittaa olevansa puolueeton.  1930-luvulla toiminta oli jopa vielä konkreettisempaa organisoinninkin kannalta Lapuan liikkeen tunnusten alla. Lehden toimittajat osallistuivat jopa muilutuksiin. Aikoinaan Aamulehti toimi kuitenkin rehellisesti, koska se myös tunnusti väriään;  milloin sinimustaa, milloin kokoomuksen sinistä.

 

Laatulehdeksi Aamulehteä ei voi juuri kutsua, koska laatulehti ei propagoi eikä organisoi minkään puolueen tai aatteen asiaa.  Hetken aikaa minäkin jo uskoin, että Aamulehti olisi muuttunut ja kehittymässä laatulehdeksi.  Se taisi olla sitä Olkinuoran aikaa?  Sitten päätoimittajaksi tuli tämä Matti Apunen, kokoomuksen pikku apulainen ja puolueen poliittisten upseerien käskyläinen.  Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella on tiettävästi jo pitkään naureskeltu Apusen vainoharhaiselle suhtautumiselle kyseiseen laitokseen.  Monet ovat todenneet Apusen tehneen ns. pitkitettyä isänmurhaa.  Itsekin olen ollut tunnistavinani perusteetona kaunaisuutta sosiaalidemokraatteihin.  Ikään kuin SDP:lle pitäisi kostaa Apusen perhepiirissään kokemia ”vääryyksiä”. Mielenkiintoista asiassa on tietenkin se, että eräät tahot katsovat edukseen hyödyntää tätäkin kaunaisuutta. Olisikohan jopa kyseessä samat tahot, jotka toisaalla toteavat ”kahtiajaon ajan olevan jo ohi”?  Puheet ja teot ovat tässäkin suhteessa ristiriitaisia.  Siis sitä samaa ”joustavuutta”, joka on nähtävissä suhteessa Suomen lakiin ja asetuksiin ja jota kokoomus toivoo myös työelämään.

 

Aamulehden rooli kokoomuksen vaalityön organisaattorina on näkynyt ehkä parhaiten tapaus Sasin kohdalla.  Kimmo Sasi oli osallisena ja itseasiassa kiistaton syyllinen traagiseen liikenneonnettomuuteen.  Tässä asiassa ei kukaan rehellinen ihminen voi olla vahingoniloinen tai vielä vähemmin ilkkua tapahtuneella.  Kuitenkin Aamulehden reaktio – ylireagointi – on mielenkiintoinen monessakin mielessä.  Se ensinnäkin paljasti Sasin keskeisen aseman kokoomuksen hierarkiassa.  Sasilla on porvariston ideologina ja politrukkina huomattavan suuri painoarvo.  Sitä siis pitää puolustaa ja varmistaa miehen pääsy eduskuntaan.  Samaa palstamäärää ei olisi uhrattu minkä tahansa kokoomuksen rivikansanedustajan puhtaaksi pesemiseen.  Kyseinen palstamäärä olisi kyllä uhrattu kaksinkertaisenakin, jos kuolemantuottaja olisi ollut esimerkiksi joku demarikansanedustaja.  Vuorenvarmasti myös juttunäkökulma  olisi ollut toinen.  Nyt me saimme lukea ja katsoa koko sivun suuruisista kuvista ”uhri-Sasia”.  Sasi eestä, Sasi takaa, Sasi viemässä kukkia leskelle, Sasi makaa.  Aamulehden uutisointi on mautonta ja makaaberia.  Aivan yhtä mautonta ja makaaberia mitä olisi Sasin rienaaminen kuolonkolarista.  Aamulehden ”uutisointi” osoittaa miten lehden puoluepoliittinen tehtävä ja missio kävelevät journalististen käytäntöjen ja arvojen yli.   No, totuuden nimessä Aamulehti ei ole yksin tässä porvarillisen propagandistin ja organisaattorin roolissaan.  Niinpä esimerkiksi Iltalehti toteutti näyttävästi samaa tehtävää tapaus Sasinkin kohdalla.  Taustavoimatkin taitavat olla samat.  Se siitä ”arvovapaasta” tiedottamisesta.

 

Vierailin jokin aika sitten Ylen vaalikoneella.  Iloinen yllätys oli se, että oma ehdokkaani oli koneen löytämä sopivin tarjokas.  Mielipiteemme olivat 84 prosenttisesti samansuuntaisia.  Kymmeneen sopivanpaan ehdokkaaseen löytyi lisäksi kuusi muuta sosiaalidemokraattia.  Erityisen iloinen olin niistä epäsopivimmista ehdokkaista, kokoomuslaisista, kristillisdemokraatista, yhdestää fasistista ja yhdestä lipilaarista.  Tarkempi pirkanmaalaisten ehdokkaiden läpikäyminen osoitti, että linjakkaasti edetään.  Meillä sosiaalidemokraateilla on ollut erittäin onnistunut ehdokasasettelu täällä Pirkanmaalla.

 

Vaalityö on vielä kesken.  Nyt on löydettävä uusia voimia tähän työhön.  Meidän on puhuttava ihmisten kanssa ja selvitettävä, mitä merkitsee pienelle ihmiselle ja tavalliselle palkanansaitsijalle porvarihallituksen vaihtoehto.  Jos se toteutuu, niin lirissä olaan seuraavat neljä vuotta.  Kyllä sitä silloin, neljänkin vuoden päästä,  ryömii monen  kiven alta sananselittäjiä kertomaan, miten huonon perinnön porvarihallitus edeltäjältään saikaan ja minkä vuoksi kaikki ne kaikki kansaa kurittaneet ”matokuurit” olivatkaan tarpeen.  Ei, kyllä porvarillinen räkätauti on syytä pysäyttää näissä vaaleissa ja torpata ajoissa porvarihallituksen mahdollisuus.

 

Minä ja varmaan moni muukin vaalityöntekijä on joutunut myös ihan oikean räkätaudin kynsiin.  Silloin kun oireita alkaa ilmetä, on syytä kokeilla seuraavaa tehojuomaa:

150 – 200 grammaa hunajaa

tuhti pino murskattuja valkosipulinkynsiä

1 – 2 ruokalusikallista vehnänalkioöljyä

1 – 2 teelusikallista omenaviinietikkaa

Ainekset sekoitetaan hyvin keskenään ja nautitaan irvistelemättä.  Kovin lähelle muita lajitovereita ei ole syytä mennä paitsi taudin leviämisen ehkäisemiseksi niin myös ihan humanitäärisistä syistä.  Tämä troppi torjuu räkätautia tehokkaasti.  Poliittisen räkätaudin taas torjuu parhaiten ääni demareille.

Ps.  Voi se perinteinen totikin auttaa…

Reino Seppänen           11.03. 2007