Tervetuloa kotisivuilleni!

Näillä kotisivuillani kerron itsestäni ja minua kiinnostavista asioista.  Eräät ystäväni sanovat minun olevan ”renessanssi-ihminen”, joka on kohtelias ilmaisu itsensä ja mielenkiintosa liian moneen suuntaan hajoittavasta persoonasta.  Olkoon miten vain, mutta kokoan tänne kirjoituksiani ja elämääni liittyviä valokuvia sekä muuta mielestäni kiinnostavaa materiaalia.

 

Kuka minä olen?

Olen Reino Seppänen ja syntynyt Sääksmäellä vuonna 1947 karjalaisevakkojen lapsena.  Isäni ja äitini suvut ovat lähtöisin Karjalan Kannakselta. Seppäsen-suvun juuret ovat kirjallisesti  dokumentoitavissa Muolaan Punnusjärvelle aina 1400-luvun lopulle.

Avioliitossa olen ollut vuodesta 1972 lähtien puolisoni Tarjan kanssa.  Meillä on kaksi lasta ja kaksi lastenlasta.  Olemme asuneet viimeiset 33 vuotta Tampereen Hervannassa. Lasten muutettua pois kotoa jo vuosia sitten, otimme itsellemme ottopojan, nyt neljävuotiaan Oskun.  Hän on ison talon poikia Hämeekyrön Vesajärveltä, mutta syntisen suhteen hedelmä.  Emo on kyllä rotupuhdas jämtlanninpystykorva, mutta isukki lienee pihassa vieraillut saksanpaimenkoira. Sekarotuisena Osku on perusterve, mutta itsepäinen.  Se kuuluuko piirre koiran luonteeseen, vai onko se opittua esimerkiksi emmännältä (mitä itse kyllä epäilen vahvasti) tai minulta, on jäänyt epäselväksi.

 

Koulutukseni

Suurten ikäluokkien ja työläisperheen lapsena en toiveistani huolimatta päässyt oppikouluun. Kansakoulun jälkeen kävin kaupakoulun ja myöhemmin Työväen Akatemian I ja II vuosikurssit.  Sosionomiksi valmistuin vuonna 1973, sosiaalityöntekijäksi 1982 . Vuonna 1984 suoritin sosiaalialan työnohjaajakoulutuksrn Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa ja vuonna 1994 keskiasteen opettajatutkinnon.  Cognitive Skills -ohjaajakoulutuksesta valmistuin vuonna  1999.   Suoritin 1980 – 1990-luvuilla myös joukon erillisiä yliopistollisia arvosanoja. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuksen toteuttaman järjesstöhallinnon koulutuksen kävin vuonna 1979. Näiden lisäksi olen suorittanut melkoisen joukon sosiaalialan, opetusalan ja tietotekniikan ym. kursseja.

 

Työurani

Viimeiset 30 vuotta olin töissä sosiaalialalla vankilasta vapautuvien tukityössä (työleirin esimies, ohjaaja, johtava sosiaalityöntekijä, opetustyössä, palveluohjaaja, projektikoordinaattori). Neljä vuotta toimin henkilöstöhallinnossa majoitus- ja ravitsemisalalla ja yhteensä noin kaksi ja puolivuotta aluetoimittajana.  Lyhytaiakaisempia työpaikkoja on ollut myös lukuisa joukko mm. kesätyöpaikkoja Suomessa ja Ruotsissa kaupan ja teollisuuden alalla.  Olen toiminut myös sivutoimisena opettajana ja yrittäjänä.

 

Harrastukseni

Pitkäaikaisimpia harrastuksiani ovat olleet lukeminen, historia, kirjoittaminen, järjestötoiminta, valokuvaus, elokuvat  ja mökki Hämeenkyrössä. Omaan myös sisävesilaivurin pätevyyden, mutta kipparointi on viime vuosina jäänyt soutuveneilyyn Hämeenkyrön Vesajärvellä.

 

Kirjoituksista näillä sivuilla

Olen kerännyt sivuille kirjoituksiani vuosikymmenien varrelta. Lisään niitä tänne sitä mukaa, kun löydän sekavasta arkistosta vanhoja tai tuotan uusia.  Täytyy myöntää, että iso osa elämäni aikana kirjoittamistani jutuista on kadonnut matkaa tehdessä, osa bittiavaruuteen ja osa ihan muuten vain.

Tulen sijoittamaan sivuilleni kirjoituksia historiasta; mm. henkilöhistoriasta, aatehistoriasta ja erilaisista historiallsta tapahtumista. Samoin myös yhteiskuntaan, valtioteoriaan, rikollisuuteen, rikoksiin, oikeudenkäyttöön liittyviä juttuja, kuten omaan elämäänikin liittyvien tapahtumien kuvauksia. Näiden kirjoitusten laajempia versioita olen myös valmis myymään kukkaroystävälliseen hintaan tarvitseville.  Tilauksesta kirjoitan myös uutta tekstiä.

 

Reino Seppänen