Tämän päivän (sunnuntai 29.10. 2017) Aamulehti on omistanut oikein pääkirjoituksensa Aku Louhimiehen uudelle ”Tuntematon sotilas” -elokuvalle. Eikä siinä kaikki! Lehden monivuotinen, nyt jo kiihkeimmän oikeistopoltteensa menettänyt, likaisentyön tekijä Kari Huoviala lataa oman sanallisen ähistyksensä ko. teoksesta lehden ”Ihmiset”-osan ”Lisäpöytäkirja”-palstalla. Aamukahvin pohtimisen aihe olikin se mikä olikaan saanut lehden toitottomaan äärioikeistolaisesta kuolasta ruostunutta 30-luvun sotatorvea.
Rehellisesti sanoen olen potenut jo vuosia ”Tuntematon sotilas” ähkyä, luettuani kirjan ties monennenko kerran ja katsottuani kirjan kahta elokuvaversiota ties monenneko kymmenennen kerran. Silti: Nyt on kyllä aivan pakko mennä katsomaan tämä Louhimiehen tuotos.
Moni pääkirjoituksen lukematon kysyy nyt, mitä Aamulehti oikein kirjoitti? No, itse olisin sivuuttanut asian aivan olankohautuksella, jos kyseessä olisi ollut perinteinen elokuvakritiikki tai vaikkapa vain Huovialan blogi-pottaansa rykäisemä perinteinen ähistys. Se, että lehti ottaa virallisen kannan pääkirjoituksessaa, on jotakin aivan poikkeuksellista. Sellainen pistää jo poliittiset tuntosarvet kohoamaan vanhalta sosialistilta – demokraattiselta sosialistilta.
Tämä pääkirjoitukseen leivottu lehden virallinen näkemys on äärimmäisen mielenkiintoinen yhden seikan vuoksi. Lehti rajaa siinä kategorisesti taiteen ja taideteoksen tehtäväksi kertoa tarinoita ja synnyttää tunteita. Ei niin väliä millaisia, mutta ei ainakaan rauhanaatetta edistäviä! Erityisesti Aamulehti näet alleviivaa, ettei ”taiteen tehtävänä ole kasvattaa rauhaan eikä mihinkään muuhunkaan”. Tällä julistuksellaan lehti sulkee pois taiteen piiristä valtavan määrän kirjallisuutta, taideteoksi ja elokuvia mm. aikaisemmin tekstissään mainitsemansa ”Länsirintamalta ei mitään uutta” -kirjan. Siis tuon saksalaisen Erich Maria Remarquen maailmankuuluksi nostaneen pasifistisen teoksen. Oikealta nimeltäänhän mies oli Erich Paul Remark, joka natsivallan aikana joutui synnyinmaassaan julkaisukieltoon.
Määritellessään taiteen tehtävän näin kategorisesti ja rajatessaan sen maailmankatsomuksellisten kysymysten ulkopuolelle Aamulehti karsinoi itsensä poliittisesti hyvin outoon seuraan. Implisiittisesti tuo rajaus kertoo lehden sitoutuneen estetiikkaan, joka edustaa 1930-luvulla syntynyttä koskenniemeläistä munatonta fasismia. On suorastaan jotain naurettavan ristiriitaista siinä, että kustessaan hunajaa Väinö Linnan ”Tuntemattomalle”, lehti yrittää latistaa, vastoin kirjailijan omaa ja hänen usein toistamaansa sanomaa kirjan sodanvastaisuudesta.
Räikeä tendenssi tai suoranainen propaganda toki vähentävät minkä tahansa sanallisen tai kuvallisen teoksen arvoa mutta taiteilijan oikeutta ja vapautta ilmaista itseään, ajatuksiaan, toiveitaan ja kuvata ihmistä, aikaa sekä maailmaa, ei saa rajoittaa. On aikakausia, jolloin jokaisen rehellisen ja elämää rakastavan taiteilijan pyhä velvollisuus on pyrkiä kasvattamaan yksilöitä ja kansoja rauhaan ja tasa-arvoisuuteen. Tuollaista aikakautta me lähestymme parhaillaan suurin harppauksin. Siitäkö Aamulehden kiire linjanvetoon?
Jäin miettimään pitkäksi aikaa, mikä tämän Aamulehden pääkirjoituksen ja linjajulistuksen todellinen tavoite on. Päällimmäiseksi näkemykseksi jäi, että se liittyy oleellisesti tämän hetken suureen taloudellis-poliittiseen muutokseen ja sen voimakkaaseen moottoriin – uusliberalismiin. Aidon marxilaisen tulkintani mukaan uusi taloudellis-poliittinen kuori on luomassa itselleen ominaista ylärakennetta, joksi hyvin sopii juuri tällä hetkellä 1930 – 1950-lukuisen koskenniemeläiseen munattoman fasismin estetiikka. Se tulee vuorenvarmasti kehittymään aidon fasismin estetiikaksi, ellemme me kansanvallan kannattaja laita tälle esiinmarssille ajoissa patoa.
Muistakaamme, miten Aamulehti oli suomalaisen fasismin äänitorvi 1930-luvulla jopa niin vahvasti, että lehden toimittajat osallistuivat lapualais-fasistien väkivallantekoihin! Siksi on tärkeää se, minkälaisia linjanvetoja nyt ”puolueettomuuden” kaapuun verhoutuva porvariaviisi tekee!