SDP:n presidentivaaleissa kokeman katastrofin jälkeen kuului lukematon joukko hätäisiä parkaisuja, että nyt ei pidä alkaa tonkia tappion syytä, vaan ”katsoa eteenpäin”.  En uskalla edes ryhtyä arvailemaan,  mihin moinen ajattelutapa voisi perustua.  Sitä voisi sanoa typeryydeksikin,  mutta itse näen siinä jonkinlaista analogiaa monen perikadon edessä olleen järjestelmän oirehtimisen kanssa.  Moinen hölötys ei voi olla mitään muuta kuin osoitus täydellisestä paniikista tai sitten jostain vielä pahemmasta.  Nyt jos koskaan pitää kylmän rauhallisesti analysoida tilanne;  miten siihen on tultu ja miten siitä voidaan ponnistaa ylös ja vallata takaisin menetetty asema maan suurimpana puolueena.

 

Sunnuntain 26. helmikuuta Helsingin Sanomissa oli Marko Junkkarin mielenkiintoinen analyysi Suomen poliittisesta tilanteesta otsikolla ”Suomi siirtyy porvarivaltaan”. Vastaavantasoiseen demarianalyysiin harvoin törmää. Näyttää pikemminkin siltä, että ”rakkauspuolueemme” määräävät tahot, käyttääkseni ”Täällä Pohjantähden alla” teoksen räätäli Halmeen käsitettä, haluavat pikemminkin sulkea silmänsä todellisuudelta kuin miettiä miksi tässä tilanteeaa ollaan ja miten siihen on päädytty.

 

Hyvin erikoisena koen sen,  ettei puolueemme enää kykene tunnistamaan kansan tai edes potentiaalisen kannattajakuntansa mielialoja.  Olemme kadottaneet kyvyn,  josta aiemmin olimme hyvinkin kuuluisia ja ylpeitä.  Vielä oudompaa on se,  ettei puolueen johto ja työntekijät ole osanneet lukea ja tulkita edes mielipidetutkimuksia tai yhteiskuntaamme arvioivia analyysejä,  joiden perusteella olisi hyvinkin voitu muotoilla omaa stratetgiaa ja hioa taktiikkavaihtoehtoja.

 

Yksi tällainen hyvä tutkimus julkaistiin tasan vuosi sitten.  Kyseessä oli EVA:n arvo- ja asennetutkimus ”Maailman paras maa”.  Sen yhteenvedot ja johtopäätökset perustuivat 1918 henkilön kirjallisen kyselyn antamiin vastauksiin.  Elinkeinoelämän valtuuskunnassa kyseinen tutkimus aiheutti jonkin sortin paskahalvauksen.  Eikä ainoastaan siellä.  Porvaririntamalla pelättiin pahinta eli vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen tutkimustulosten vahvaa hyödyntämistä.  Pelko oli turhaa sillä tällä suunnalla askaroitiin aivan toisella tasolla, PR- ja mainostoimistojen logiikalla.

 

Tutkimuksen yksi tärkeimmistä havainnoista olisi voinut olla vasemmiston uudenlaisen offensiivin lähtökohta.  Tässä operaatiossa olisi voitu hyödyntää vanhaa, mutta erääillä tahoilla rintaman tällä puolella kovasti pelättyä,  perinnettä.  Vastauksisissa näet havittiin,  että enemmistön mielestä työntekijöiden ja työnantajien edut ovat vastakkaiset.  Työn ja pääoman välinen ristiriita on siis ihmisten kokemana pysynyt ennallaan.  Se tieto nouee kyllä kansan oman kantapään opettamana eikä suinkaan sosiaalidemokraattien tai työväen sivistysliikkeen agiteerauksesta.  SDP:ssä tämä ei herättänyt mitään toimintaa,  mutta kokoomuksen lisääntyneen puuhastelun ”työväenpuolueena” se ehkä selittää.

 

Tutkimus antoi vahvan tuen myös pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan idealle.  Vastaajista liki 80 prosenttia katsoi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan olevan kustannustensa arvoinen.  Kokoomus ja muut porvarit omaksuivat perin nopeasti  ”hyvinvointiyhteiskunnan”  käsitteen omaan jargoniinsa sopivaksi vesitettynä.  Vasemmistolla sekin jäi paljolti hyödyntämättä.  Ainakin itse kuulin demarisuista varoituksensanoja moisen asian liiasta korostamisesta.

 

Kyseisen tutkimuksen hurjin tulos mielestäni oli kuitenkin se,  että vastaajista yli puolet uskoi,  ettei markkinatalous toimi Suomessa kaikkien kansalaisten parhaaksi.  Vielä useampien mielestä markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaista yhteiskuntaa.  On paradoksaalista, mutta osin tottakin, että äänestäjistä monet näkevät Lipposen kauden jälkeen demarit uusliberalististen ajatusten pioneereinä.

 

Joidenkin demareiden sinisilmäinen lapsenusko uusliberalistiseen markkinatalouteen ei ole horjunut, vaikka aate on osoittautunut yhtä mahoksi kuin sen vanhakantainen versio.   Tämän totesin mm. eräässä TSL:n järjestämässä tilaisuudessa viime syksynä.   Tilaisuuden teemana oli kunnallisten palvelujen yksityistäminen.   Tilaisuuden alusti tuolloinen, porvarillinen, apulaispormestari Perttu Pesä.  Järkyttävää oli havaita,  miten keskustelun opponentti oli pertumpi kuin perttu itse.  Eikä tässä kaikki.  Muutama muukin ”johtava toveri” naputteli varmoin iskuin nauloja demariaatteen ruumisarkkuun.  Ravintolan peräkulmassa pidetyn tilaisuuden kriittisimmät puheenvuorot tulivat vessakäynneillä olevilta ulkopuolisilta ravintola-asiakkailta.  Se antoi lisävahvistusta EVA-tutkimuksen havainnolle kansan ”rakkaudesta” markkinavoimiin.

 

Sosiaalidemokraatit ja yleisemminkin vasemmisto on kadottanut poliittiset karttansa ja kompanssinsa.  Suuntaa on tähyilty ”tähdistä” eli PR-ihmisten, mainostoimistojen ja ”mediakonsulttien” lässytyksistä.  Tämä on johtanut tilanteeseen,  jossa kyseisiä tiedonlähteitä käyttämättömät populistit ovat sananjulistuksellaan täyttäneet tyhjiön eli vastanneet siihen kysyntään,  joka perinteisesti on ollut vasemmiston heiniä.

 

SDP on Titanicin reitillä.  Nyt olisi viimeiset ajat vaihtaa kurssia; i lma on purtemme ympärillä viilentynyt ja horisontissa häämöttää jäävuoria.  On valitettavaa, jos ne eivät näy komentosillalle, kun täältä pohjimmaiselta n kannen  ne ovat jo havaittavissa.

 

Reino Seppänen

(Kirjoitus julkaistu Hervannan sosdem yhdistyksen Repliikissä 1/2012 ~ päätoimittaja Juho Tervo)