Nuorempana ei olisi uskonut sitä, kuinka vapunaaton juhlinta voi jäädä mamman kolmen munkkirinkilän ja hänen valmistaman simalasillisen varaan. Siis jos mukaan ei lasketa yhtä saunaolutta. Ilta ei kuitenkaan itselläni ollut suinkaan ikävystyttävä. Päinvastoin. Sitä on ikävämpiäkin vappuja ollut suuremmassa ja kosteammassakin porukassa. Mielenkiinto kohdistui nyt erään ajankohtaisessa kirjassa esiintyvien väitteiden todentamiseen. Kiinnostavan asian tonkiminen vei mukanaan, mutta väsytti. Päätinkin siirtyä tietokoneella muihin juttuihin ja vierailla netissä. Nukkumaan tulikin sitten mentyä suhteellisen ajoissa.
Kuten tavallista minut herätti vappuaamuun toverini Osku, joka tuli kertomaan, että nyt olisi paikallaan, ukon-perkeleen nousta ylös ja lähteä aamulenkille. Onnekseni tämä herätys tapahtui tuntia myöhemmin mitä edellisenä aamuna. Vuoden 2022 varsinainen vapunvietto Tarjalla ja minulla alkoi Messukylän hautausmaalta. Kyseessä oli Messukylän työväenyhdistyksen ja Uudenkylän sosialidemokraattien perinteinen kunniakäynti punaisten hautamuistomerkillä. Tilaisuudessa piti puheen Aki Ojankangas ja läsnäolijat laskivat muistomerkille punaisia ruusuja.
Kunniakäynti punaisten haudoilla Messukylässä. Muistomerkki hautausmaalla.
Messukylästä siirryimme Tampereen keskustaan Sorin aukiolle, jossa vasemmiston yhteinen, SAK:n kanssa järjestetty vapputilaisuus alkoi kello 11:00 vappukulkueen järjestäytymisellä . Ilmeisesti kahden vuoden tauko vappujuhlissa oli vienyt kulkueen organisoitumisen niin sanotusti kesäterään. Aikaisemmin rautaisen tehokkaasti hoidettu homma muistutti nyt enemmänkin hölmöläisten touhua, jossa eri lippujen kantajat kyselivät toisiltaan mihin tässä pitäisi mennä ja mitkä tulevat ensimmäisiksi. Kas, tässä maailmassa lipuillakin on tietty arvojärjestys ja sitä tulisi kunnioittaa.
Lähtemään kuitenkin päästiin, vaikka tiedä siitä, oliko se lippuhierarkia ihan oikea. Seuraava yllätys niin minulle kuin monille muille oli torvisoittokunnan ensimmäinen kappale. Mitään perinteistä työväentilaisuuksissa kuultua marssia ei ilmoille puhallettu, vaan aito suomalainen sotilasmarssi. Oliko se vahinko vai Natohuuman innoittama aivopieru? Näin vanhana panssaripioneerina olin tunnistavinani soiton Parolan marssiksi. No, eihän sävellyksessä mitään vikaa ole, mutta se sanoitus! Vanhan fasistin, nimimerkki Pallen eli sanaseppo Reino Hirvisepän (syntyjään Palmroth) sanathan siinät takana ovat, joten hieman haljun tunnelmahan ainakin minun mieleen hiipi. Itse en muista jostain syystä omaa syntymääni, mutta olen sata varma, ettei äitini päkistänyt maailmaan minun lisäkseni muuta astaloa, kuin sen, joka jo 75 vuotta on killunut jalkojeni välissä.
Palle kuitenkin väittää, että suomalainen olisi tullut maailmaan oikean sotakirveen kanssa: ”Tappara sivuilla ken syntynyt on. Taiston on tantereilla taipumaton. Silloin ei vapautta vainolainen vie. Se tunnussana Suomessa ain olkohon.” Sanat muistuivat mieleen vuosien takaa. Sävel marssissa on komea, sen marssimusiikkiakin kuuntelevana tunnustan. Jos nyt suomalaista sotilasmarssia väkisin pitää vappukulkueessa soittaa, suosittelen sitten Porilaisten marssia tai 30-vuotisen sodan ratsuväen marssia. Jos tällaisten aivopierujen linja saa jatkua, kenties tulevaisuudessa Tampereen vappukulku lähteekin liikkeelle Horst–Wessel–Liedin tahdittamana. Sävellyksenä sekin toki on ihan mieliinpainuva ja iskevä.
Ohjelma varsinaisessa vapputilaisuudessa oli perinteinen. Perinteistä oli sekin, että JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laineen tervehdyspuhe oli tilaisuuden pisin. Kansanedustajat Ilmari Nurminen ja Anna Kontula noudattivat ytimekkyydessään ja asiallisuudessaan puhetaidon parhaita periaatteita. Jostain kummasta syystä etenkin vappupuhujilla, puoluekantaan katsomatta, on tapana ”kosketella” kaikkia asioita, joita lähimmän neljän vuoden aikana on ”agendalle” ilmestynyt. Ei siis ihme, jos yleisön kiinnostus herpaantuu.
Keskustorin tilaisuuden varsinainen vetonaula oli taiteilija Karri Miettisen, alias Paleface ja hänen Laulavan Unioninsa puolen tunnin ohjelma. Miettisen lisäksi triossa esiintyivät Timo ”Tipi” Tuovinen ja Ossi Peura. Laulava Unioni iski syvästi minun tajuntaani. Trio on näet tehnyt ”löydön” eli törmännyt Yhdysvalloissa aikanaan kohtalaisen suurta kannatusta nauttineen anarkosyndikalistisen ammattiyhdistysliikkeen, Industrial Workers of the Worldin perinteeseen. Liikettä kutsuttiin aikoinaan myös Laulavaksi unioniksi, mistä Palefacen ja hänen kaveriensa yhtyeen nimikin juontuu. Kuten Paleface pariinkin otteeseen totesi, IWW:n riveihin kuului paljon suomalaisia siirtolaisia. Tunnetuimmasta päästä heitä oli Merimies-Unionin myöhempi puheenjohtaja Niilo Wälläri ja ralleistaan tunnettu Hiski Salomaa.
Itse törmäsin tuohon ”tuplajuulaisten” toimintaan ensimmäisen kerran tutkiessani ammattiyhdistysliikkeen erilaisia ilmentymiä. Sittemmin kirjoittelin jotain pientä asian tiimoilta. Löysin netistä myös IWW;n laulukirjankin, joka nyt näyttää olevan Palefacen ja kumppaneiden aarrearkku. Laulu oli IWW-läisten paras tapa tuoda itseään ja aatettaan esille. Heidän tunnetuin lauluntekijä lienee ollut ruotsalaissyntyinen Joe Hill, omaa sukuaan Joel Emmanuel Hägglund. Hänen jäljiltään on myös meilläkin suosittu ”Liiton tyttö”. Kirjoitin Joe Hillistä vuonna 2015 kotisivuilleni jutun. http://reinoseppanen.net/mies-joka-ei-koskaan-kuollut/
Vapunviettomme jatkui myöhemmin Pakkahuoneella, jossa kävimme katsomassa ohjelman ”Solidaarisuutta aina!” Tilaisuuden juonsi aivan ilmiömäisellä tavalla tämä toveri Paleface. Hän myös esiintyi tuon Laulavan Unioninsa nimissä. Muu suuri esiintyjäjoukko koostui paitsi uusista nimistä niin vanhan laululiikkeen veteraaneista, jotka osoittivat, että virtaa vielä sieltäkin löytyy.
Ohjelma alkoi Sinikka Sokan ja Monna Kamun esittämillä tutuilla lauluilla Eero Ojansen orkesterin säestämänä. Taiteilijapari Aulikki Oksanen ja Vuokko Hovatta yhdistivät runoa ja laulua yllättävällä tavalla. Koiton Laulu esiintyi myös paljolti uusitulla ohjelmallaan, joskin pari tuttua rauhanlauluakin kuultiin. Välillä kuultiin tietysti Mikko Perkoilaakin. Mielenkiintoinen tuttavuus oli Ricky Tick Brass Quintet. Minusta illan suurin yllätys oli kuitenkin Emilia Sisco -niminen laulajatar, jonka luja, kirkas ja vakaa ääni lumosi. En ollut tästä lahjakkuudesta aikaisemmin kuullut, mutta toivottavasti tulen kuulemaan. Sain tietää, että Emilia on soul-laulaja ja tunnettu näissä jazz, blues ja soul-piireissä.
Solidaarisuutta aina -ilta päättyi mahtavaan spektaakkeliin, joka rakentui paljolti IWW:n musiikkiin ja kaikkien taiteilijoiden yhteisesiintymiseen. Paleface veti jatkuvasti yleisöäkin mukaan laulamaan ja tilaisuus huipentui yhdessä laulettuun Liiton tyttöön. Tilaisuudesta jäi aivan mahtava fiilis niin kuin hyvästä vappupäivästä kuuluukin jäädä.