Tämä tiistai päivä on mennyt aivan persuiluksi eli sinne jussin pussien taakse tai lauran looraan. Kolme vuotta vanha kaappipakastimemme merkkiä AEG päättikin muuttaa toimintatapaansa ja ryhtyä lämmittelemään jäätynyttä sisältöään. Kuinka sattuikaan somasti, että tuon perkeleen pakastimen takuuaika sattui juuri loppumaan likipitäen vuosi sitten. Että ne osaavatkaan kouluttaan nuo insinöörinsä noin taitaviksi! Markkinatalous etenee ja on […]
Anni Swan – paikkansa ansainnut nainen!
Tapasin juuri äsken erään lukeva ystäväni. Hän paheksui, kuinka suuripiirteisesti suhtaudutaan mediassa levitettävien tietojen todenperäisyyteen. No, siihen ei ollut vastaansanomista. Lukeva ystäväni täsmensi närkästyksensä syyn. Hän oli netissä, ties missä siellä, en tullut asiaa kysyneeksi, törmännyt väitteeseen, että kirjailija Anni Swan olisi syntynyt nyt puheena olleena päivänä 149 vuotta sitten. En osannut ottaa asiaan kantaa […]
Ikenet esillä eduskuntaan?
Aikoinaan muinoisen oululaisen opiskelukaverini, Toivo Kannisen usein viljelemä slogan kuului, että ”työväenliikkeessä ei menesty, ellei kättele”. Liekö niin, ettei Topi kätellyt riittävästi, koska mitään suurempaa poliittista kannusta hän ei saanut, omaisuutta kylläkin. Sen alkuperää on muistaakseni selvitelty sittemmin oikeudessakin. Tuo Topin lausahdus muistui mieleen, kun eräästä grillimakkaran jakelusta kimmokkeen saaneena päätin tutustua tarkemmin Arkadianmäelle tarjolla […]
Helpotusta natokiimaan
Turkin diktaattori Erdogan päästi jo epätoivoon vaipuneet natokiimaiset kansalaiset pahemmasta piinasta. Lipevä presidenttimme kävi nuoleskelemassa omahyväistä turkkilaista virkaveljeään ja toivomassa ruotsalaisten aseveljiemme hyväksymistä osanottajaksi Yhdysvaltain tuleviin operaatioihin.
Aamulehti vilauttaa
”Se vanha vainooja, kavala kauhea, on kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen.” Tänään perjantaina 24. helmikuuta 2023 tuli mieleen tuon vanhan protestanttisen taisteluvirren sanat, luettuani tamperelaisen Aamulehden kylmäävän pääkirjoituksen. Sen otsikko kuului: Väheksymättä lainkaan meneillään olevan sodan Ukrainan kansalle tuottama tuskaa, tuhoa, kuolemaa ja traumoja, totean, ettei tuolla otsikolla ja sen alla olevalla jutulla ole kovinkaan […]
Salliiko Facebook venäläisten nimittelyn?
Sain tänään, sunnuntaina 19.02. 2023, Facebookilta ”tukiviestin”, missä kerrottiin minun loukanneen Facebookin yhteisönormeja! Nootti, joka oli laatuaan ensimmäinen, kertoi syyksi kannanottoni YLEn Facebookissa julkaistuun kirjoitukseen Venäjän kaksoiskansalaisten kohtaamasta syrjinnästä. Pidin syrjintää ja nimittelyä rasistisena, mikä ei miellyttänyt Facebookia, koskapa sitä pidettiin yhteisönormeja rikkovana! Nyt ihmettelen edelleen, mitä rasistista on siinä, että tuomitsin tuon maamme venäjänkielisiä […]
Kerro, kerro Aamulehti, kuka on kelvollisin
Tämän sunnuntain (05.02.1947) Aamulehden yksi pääjutuista on Pirkanmaan kansanedustajien ylioppilastodistusten arvosanat. Juttua voi helposti pitää juorutoimittajan pieraisemana ilmaa kevyempänä turinana ellei kurkista sen julkaisemisen taakse ja ymmärrä mitkä poliittiset tavoitteet ja arvot ovat jutun takana. Poliittisesti hoksaavainen lukija tajuaa nopeasti, kuinka Aamulehden jutussa premissit ovat päin Etelärantaa ja Kaivopuistoa (ovat sattumalta Helsingissä samalla suunnallakin). Kyseinen […]
Petosko? – Tampereen Veden tapaus
Hiljattain tuli katsottua television Teema-kanavalta Taavi Kassilan elokuva ”Petos” vuodelta 1988. Filmi perustui löyhästi tositapahtumiin ja vähän tiukemmin Jussi Kylätaskun näytelmään ”Hentomielinen Hilarius”. Elokuvan käsikirjoituksen takana oli taas ohjaaja Kassila itse. Tämänkertainen katsonta oli toinen ja oma tulkintani siitä myös erilainen mitä aikaisemmin. Oikeastaan hyvin paljon erilainen, niin kuin nykyinen tulkintani Vladimir Vysotskin tunteita herättävästä […]
Oikeuden jumalatar hempeilee?
Helsingin käräjäoikeus sai viimein leivottua tuomion ns. viestikoekeskuajutussa. Tuomio oli yhtä hämmentävä kuin epäiltyjen valinta jo alunperin. Sivusta spektaakkelia seuraaville on ollut asian tiimoilta monenlaista ihmeteltävää. Ensimmäinen ihmettelyn aihe oli se, että Helsingin Sanomien päätoimittaja jäi ilman syytettä. Rangaistusvaatimukset kohdistuivat suoraan juttujen tekijöihin. Tässä siis luotiin ja vahvistettiin uutta oikeuskäytäntöä, jossa päätoimittajan lainmukainen vastuu lehden […]
Käynti bordellissa
Kävin ensimmäisen kerran elämässäni bordellissa. Se tapahtui tässä 75 ikävuoteni kukkeassa nuoruudessa. Mutta huoli pois, tiukkapipoisimmankaan siveydensipulin ei ole tarvetta närkästyä. Mukanani oli vaimoni, joka hänkään ei, vakuuttelujensa mukaan, ole aikaisemmin ilotalossa piipahtanut. Kaiken lisäksi tuo bordelli oli lopettanut toimintansa liki 2000 vuotta sitten. Toiminnan loppumisen syynä ei kuitenkaan ollut moralistien ylikiehahtanut paheksunta tai lainsäädäntö. […]